Jyväskylä täyttää 175 vuotta vuonna 2012
Jyväskylän kaupunki on perustettu 22.3.1837. Kaupunki täyttää 175 vuotta vuonna 2012.
Juhlavuodesta halutaan järjestää kuntalaisten yhteinen koko vuoden kestävä tapahtumien ja elämysten sarja. Vuoden aikana on tiedossa monenlaista mukavaa eri-ikäisille asukkaille eri puolilla kaupunkia.
Juhlavuoden ohjelmassa on muun muassa uuden vuoden vastaanotto Kirkkopuistossa, avointen ovien päiviä, ilmaiskonsertteja, opastettuja kaupunki- ja kyläkierroksia, luentosarjoja ja näyttelyitä, Valon kaupunki -tapahtumia sekä kulttuuri- ja liikuntatempauksia. Myös kouluissa juhlavuosi näkyy monin tavoin. Lisäksi vietetään perinteiseen tapaan kaupungin syntymäpäiväviikkoa 19.–25.3.2012. Vuosi sekä alkaa että päättyy ilotulituksella.
Juhlavuoden uutisointi kootaan näille sivuille ja se päivittyy uusien ideoiden ja tapahtumien myötä.
Hyvä tapahtuman järjestäjä
Kaupunki haastaa myös järjestöt, yhteisöt ja eri toimijat tuomaan omia tapahtumiaan yhteiseen juhlavuosiohjelmaan. Tällä sivustolla olevalla lomakkeella voitte koko vuoden ajan ilmoittaa tapahtumianne juhlavuositarjontaan. Tapahtumanjärjestäjät saavat maksutta myös juhlavuoden tunnuksen käyttöönsä. Senkin voi tilata tältä sivustolta.
Lue lisää »
Ajankohtaista
17.5.2012
Helafiilis; Naisten Roosa-Askel ja lasten SuperTouhula
Päivän tavoitteena on innostaa ja kannustaa keskisuomalaisia perheitä viettämään liikunnallinen helatorstai.
Lisätietoja: Helafiilis
19.5.2012
Yläkaupungin Yö 2012
Tänä keväänä Yläkaupungin Yö juhlii 20-vuotista taivaltaan. Merkkivuoden ohjelmistossaan nuoren aikuisen ikään tullut kaupunkifestivaali peilaa omaa historiaansa ja tapahtumapaikoilla saatetaankin kokea takautumia ensimmäisistä Öistä 1990-luvun alusta.
Lisätietoja: Yläkaupungin Yö
25.5.-27.5.2012
Kirkon musiikkijuhlat
Kirkon musiikkijuhlilla on esillä kirkon musiikkia laidasta laitaan. Musiikin tekemisen eri muodot, traditiot ja innovaatiot kohtaavat, samoin eri ikäryhmät.
Lisätietoja: Kirkon musiikkijuhlat