Vesiliikuntakeskus AaltoAlvari
Ajankohtaista
Jyväskylän uimahalleissa vietetään uimataitoviikkoa 13.–19.5.2013
Vesiliikuntakeskus AaltoAlvari ja Wellamon uimahalli Vaajakoskella ovat mukana viettämässä valtakunnallista uimataitoviikkoa 13.–19.5. Kampanjan tavoitteena on kannustaa suomalaisia testaamaan oma uimataitonsa uimataitoviikon aikana.
-AaltoAlvarissa valvojat ottavat vastaan uimataitosuorituksia. Testin läpäissyt saa nimensä kunniatauluun ("Olen uimataitoinen") 50m altaan seinälle. Lisäksi uimataitoisille jaetaan SUH:n uimataitorannekkeita ja uimari saa halutessaan myös kunniakirjan.
Pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään, on uimataitoinen. Suomalaisista aikuisista joka kolmas on uimataidoton.
Lisätietoja:
uinninvalvoja-liikunnanohjaaja Minni Ukonsaari p. 014 26 60783, minni.ukonsaari[at]jkl.fi
liikuntapalvelupäällikkö Esa Naukkarinen p. 014 26 64307, esa.naukkarinen[at].jkl.fi
