Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja kansalaistoiminnan kohdeavustusten toinen hakuaika päättyy 31.8.

Jyväskylän kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja kansalaistoiminnan kohdeavustusten toinen hakuaika päättyy 31.8.

Jyväskylän kaupungin kohdeavustukset kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja kansalaistoimintaan ovat haettavissa elokuun loppuun saakka. Hakuaika päättyy perjantaina 31.8.2018 klo 15. Haussa on kevään avustusmäärärahoista jäljelle jäänyt osuus.

Kohdeavustus on tarkoitettu kohdennettuun toimintaan, tapahtumaan, projektiin tai hankkeeseen. Kulttuuri-, nuoriso- ja kansalaistoiminnan avustuksia voivat hakea rekisteröidyt yhdistykset, työryhmät ja yhteisöt. Lisäksi kulttuurin avustuksia voivat hakea yksityiset henkilöt. Liikunnan avustuksia myönnetään vain rekisteröidyille yhdistyksille.

Avustushakemus tehdään verkossa

Avustusta haetaan sähköisellä lomakkeella. Lisätietoa avustuksista ja linkki sähköiseen hakemukseen löytyvät verkko-osoitteesta www.jyvaskyla.fi/avustukset

Sähköiseen hakemukseen tunnistaudutaan Suomi.fi -tunnistuspalvelun kautta joko verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.

Tiedustelut: Jyväskylä-neuvonta, p. 014 266 0112, jklneuvonta[at]jkl.fi

Lisätietoja:
kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Marita Kajander p. 014 266 4040, marita.kajander(at)jkl.fi

www.jyvaskyla.fi/avustukset

7.8.2018Pirjo Piispanen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje