Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Asuntoreformikilpailun Jyväskylän kohteen voittajatyö ennustaa rohkeasti tulevaisuuden asumista

Asuntoreformikilpailun Jyväskylän kohteen voittajatyö ennustaa rohkeasti tulevaisuuden asumista

Havainnekuva voittajaehdotuksesta

Jyväskylän Kuokkalan keskustan suunnittelukohteeseen tulleista 46 kilpailuehdotuksesta voittajaksi valittiin ehdotus nimeltä ”Kalon”, jonka on suunnitellut arkkitehtitoimisto Collaboratorio Oy. Ehdotuksessa on pohdittu yhteisöllisyyttä ja asumisen eettisyyttä ja arkkitehtuuria syvällisesti ja suunnitelmaan on tuotu niitä tukevia ratkaisuja.

Luonnonmateriaaleista rakennettu voittajaehdotus soveltuu hyvin Kuokkalan kirkon viereen ja sekä sitä ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Yksinkertaisilla, maltillisen kokoisilla rakennusmassoilla on saatu aikaiseksi rikas ja monipuolinen korttelimaailma. Suunnitelmassa esitetyt liike- ja yhteistilat tuovat Kuokkalan keskustaan kaivattua elämää ja yhteisöllisiä kohtaamispaikkoja. Kahden asunnon jakamat yhteiset eteiset ja niihin liittyvät keittiö- ja ruokailutilat kerroksissa luovat asumiseen joustoa ja uudenlaisia yhteisöllisen asumisen elementtejä.

– Oli ilahduttavaa huomata, miten paljon ja monipuolisia suunnitelmia saimme. Kilpailun tulokset tukevat erinomaisesti Jyväskylän kaupungin asuntopolitiikan teemavuotta, jonka yhtenä kärkenä on asumisen kehittäminen uudenlaisten suunnittelu- ja toteuttamistapojen kautta. Jyväskylään tehtyjen ehdotusten kirjo ja laatu toivat konkreettisesti esille alan osaamisen ja tarpeen innovoida asumisen tulevaisuutta normaaleista prosesseista poikkeavilla tavoilla, Jyväskylän kaupunginarkkitehti Leila Strömberg sanoo.

Voittajan palkitsemisen lisäksi kilpailussa jaettiin lunastuspalkinto sekä kunniamaininnat. Jyväskylän lunastuspalkinnon sai kilpailuehdotus ”Domi – humaani reformi”, jossa oli ansiokkaasti pohdittu sekä tulevaisuuden asumisen ratkaisuja kuten uudenlaisen omistamisen ja kuluttamisen mallia, joka pohjautuu perinteisen omistamisen sijaan käyttöoikeuksiin ja jakamiseen. Kunniamaininta jaettiin ehdotukselle ”Avoimet ovet” innovatiivisesta talotyypistä ja asuntoratkaisuista sekä ehdotukselle ”Reformitalo” ansiokkaista reformiajatuksista rakennustekniikan ja kestävyyden osalta.

Arkkitehtuurikilpailut parantavat suunnittelun laatua

Jyväskylä on edelläkävijä arkkitehtuurikilpailujen hyödyntämisessä kaupunkisuunnittelussa. Kilpailut ovat mahdollistaneet erilaisten suunnitteluvaihtoehtojen vertailun, jolloin on löydetty uudenlaisia toteutusratkaisuja.

– Kilpailujen kautta olemme saaneet nostettua arkkitehtuurin laatua Jyväskylässä. Nyt asumisen sisältöön painottuva asuntoreformikilpailu jatkaa pitkää perinnettämme, Strömberg sanoo.

Jyväskylän lisäksi asuntoreformikilpailun suunnittelukohteina olivat myös Tampere ja Vantaa. Kilpailua koordinoi Alvar Aalto -säätiö.

Voittajaehdotus kuvineen.

Voittajatyön selostus.

Kaikki kilpailutyöt ovat nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla.

4.9.2018Kaisa Ristimella

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje