Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Ilmoittautuminen Jyväskylän kansalaisopiston kevään kursseille alkaa keskiviikkona 12.12.2018

Ilmoittautuminen Jyväskylän kansalaisopiston kevään kursseille alkaa keskiviikkona 12.12.2018

Jyväskylän kansalaisopiston kevätlukukauden kurssiesite jaetaan kotitalouksiin Jyväskylässä, Luhangassa, Muuramessa ja Uuraisille keskiviikkona 5.12.2018. Ilmoittautuminen kursseille alkaa keskiviikkona 12.12.2018 kello 16.00. Kurssiesitteen voi hakea kansalaisopiston neuvonnasta, Jyväskylän kaupunginkirjaston toimipisteistä sekä Korpilahden ja Tikkakosken asiointipisteistä. Esitettä on jaossa myös Luhangan, Muuramen ja Uuraisten kirjastoissa.

Kevätlukukaudella 2019 alkaa 150 uutta kurssia. Kursseilla voi opiskella muun muassa kuvataiteita, teknistä työtä, tekstiilityötä, kieliä, tietotekniikkaa, historiaa, kirjoittamista ja ruuanlaittoa. Musiikin uutuuskurssina on Näppärikurssi, joka kokoaan yhteen eri-ikäiset ja kaiken tasoiset soittajat. Osallistujat harjoittelevat koko viikonlopun kansanmusiikin huippuopettajien johdolla. Tekstiilityön kursseissa on useampikin uutuus. Yksi niistä on Breakdown printing - uudenlaista kankaankuviointia -kurssi, jossa yhdistellään maalausta ja painantaa. Kuplamuovi, prikat, pitsinpala tai kasvit voivat toimia inspiraation lähteinä.

Kansalaisopistossa järjestetään kevätlukukaudella 13 maksutonta yleisöluentoa. Luennoilla käsitellään muun muassa Minna Canthia, Jyväskylän kaupunkikuvan muutosta, monikulttuurisuuden kohtaamista, ravitsemusta ja hallitsematonta syömistä.

Ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 12.12.2018

Ilmoittautuminen kevätlukukauden uusille kursseille alkaa keskiviikkona 12.12.2018 kello 16.00. Suosituimmat kurssit täyttyvät nopeasti, joten kannattaa toimia ripeästi. Kurssien sisältöön, maksuihin, peruutusehtoihin ja mahdollisiin muutoksiin kannattaa perehtyä jo ennen ilmoittautumista. Jos aprikoit kurssivalintoja ja haluat opintoneuvontaa ennen ilmoittautumista, ota yhteyttä aineryhmien suunnittelijaopettajiin.

Jos tulet kurssivalinnassasi katumapäälle, voit perua ilmoittautumisesi maksutta kahdeksan päivää ennen kurssin alkua. Jos perut ilmoittautumisesi tämän jälkeen tai jätät perumisen kokonaan tekemättä, kansalaisopisto laskuttaa koko kurssimaksun. Perumiseksi ei riitä, että jättää kurssimaksun maksamatta tai jää kokonaan tulematta kurssille.

Miten ilmoittaudun kurssille? – Netissä, puhelimitse tai asioimalla opiston neuvonnassa

Suurin osa opiskelupaikoista varataan internet-osoitteessa https://www.opistopalvelut.fi/jyvaskyla. Internetissä ilmoittautuminen on mahdollista ympäri vuorokauden.

Ilmoittautua voi myös soittamalla kansalaisopiston puhelinpalveluun, p. 014 266 0107. Ilmoittautumisia otetaan vastaan seuraavina aikoina:

Keskiviikko 12.12. kello 16–18
Torstai 13.12. kello 10–15
Perjantai 14.12. kello 10–15

Kursseille voi ilmoittautua myös kansalaisopiston neuvonnassa (Vapaudenkatu 39–41) edellä mainittujen kellonaikojen mukaisesti. Huom. Neuvonta on suljettu 23.12.2018–1.1.2019.

Kipinä-edulla alennusta kurssimaksuihin

Kipinä on Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalveluetuus työllisyys-, sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaille. Etuutta myönnetään sosiaalisin ja taloudellisin perustein. Myöntäjiä ovat työllisyys-, sosiaali- ja terveyspalvelujen sosiaaliohjaajat. Etuuden saajat voivat osallistua kulttuuri- ja liikuntapalveluihin ilmaiseksi tai alennetulla osallistumismaksulla.

Kansalaisopistossa Kipinällä voi osallistua yleissivistäville kursseille sekä lasten ja nuorten taiteen perusopetukseen. Vapaita kurssipaikkoja voi tiedustella aikaisintaan kurssin alkamispäivänä kansalaisopiston neuvonnasta. Lisätietoa Kipinä-edusta.

Kevätlukukauden opetus alkaa maanantaina 7.1.2019. Tervetuloa opiskelemaan!

Lisätietoja: Mikko Saikkonen, rehtori, Jyväskylän kansalaisopisto, p. 014 266 4087, etunimi.sukunimi@jkl.fi

https://www.jkl.fi/kansalaisopisto
https://www.facebook.com/JKLkansalaisopisto

3.12.2018Miia Kantola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje