Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Viitaniemen koulun oppilaiden ideat kansainvälisen tiedekilpailun finaalissa 26.6.

Viitaniemen koulun oppilaiden ideat kansainvälisen tiedekilpailun finaalissa 26.6.

Jyväskylän Viitaniemen koulun oppilaiden suunnittelemat ideat osallistuvat kansainvälisen Teen Tech -tiedekilpailun finaaliin 26.6. Iso-Britanniassa. TeenTech on koululaisille suunnattu tiedekilpailu, jossa mitataan luonnontiede- teknologia- ja insinööritaitoja. Viitaniemen koulusta finaalissa ylsi kaksi työtä. Haseeb Shaikh ja Nikolas Ilomäki ovat suunnitelleet laitteen, jolla merivettä voidaan puhdistaa muovijätteestä. Sidra Shaiks ja Bahar Hatamilandi vastasivat laitteen designista ja kuvista. Toinen finaaliin osallistuva työ on Emerald Kanasen suunnittelema aurinkoenergialla toimiva kalastusvene, jolla on ympäristöystävällisyyden lisäksi myös hyvin hiljainen käyntiääni.

Finaalipaikkoihin oikeuttava alkukarsinta pidettiin maaliskuussa. Viitaniemen koulusta kilpailuun osallistuneet ideat ovat saavuttaneet jo ensimmäiset tunnustukset. Haseeb Shaikhille ja Nikolas Ilomäelle on myönnetty jo tässä vaiheessa tehdystä työstä Teen Techin kultainen tunnus ja Emerald Kanaselle pronssinen tunnus.

Finaaliin Viitaniemen koulun oppilaat osallistuvat Skypen välityksellä. Etukäteen tuomaristolle on jo lähetetty lyhyt esittelyvideo ja finaalissa oman projektin saa esitellä 10 minuuttia kestävällä esitelmällä. Kilpailun voittajat kutsutaan vierailulle Buckinghamin palatsiin ja voittajakoulut saavat palkinnoksi 1000 puntaa.

Lisätietoja:
matemaattisten aineiden opettaja Merja Sinnemäki, Viitaniemen koulu, p. 050 375 2360
kilpailun kotisivut www.teentech.com

19.6.2017Minna Hakkarainen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje