Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän kaupungin kouluverkkosuunnittelun toinen työpaja torstaina 11.1. klo 17.30 Huhtasuon koululla

Jyväskylän kaupungin kouluverkkosuunnittelun toinen työpaja torstaina 11.1. klo 17.30 Huhtasuon koululla

Jyväskylän kaupungin perusopetuspalveluissa tulevien vuosien kouluverkkosuunnittelu käynnistyi onnistuneella työpajalla joulukuussa Palokassa. Työ jatkuu torstaina 11.1. toisella osallistavalla työpajalla Huhtasuon koululla klo 17.30-20.00 (Huhta 3, 40340 Jyväskylä). Toiseen tilaisuuteen on kutsuttu sama porukka kuin ensimmäisellä kerralla. Mukana työskentelyssä ovat Jyväskylän Lasten parlamentin, Jyväskylän nuorisovaltuuston, koulujen vanhempainyhdistysten ja – toimikuntien sekä sivistyslautakunnan edustajat. Työpajoihin osallistuvat joulukuun työpajan tapaan myös asiaa valmistelevat kaupungin työntekijät perusopetuksesta, kaavoituksesta ja Tilapalvelusta.

Nyt työstetään ensimmäisen työpajan teemoja eteenpäin

Kouluverkkosuunnittelu määrittelee missä ja millaisissa kouluissa jyväskyläläiset lapset ja nuoret opiskelevat tämän vuosikymmenen lopulla ja 2020-luvulla. Suunnitelma toimii siis pohjana tulevien vuosien kouluinvestoinneille. Suunnittelua tehdään kaupungin uuden strategian mukaisesti ottamalla kaupunkilaiset mukaan heti alusta alkaen. Kaksiosaisen työskentelyn ensimmäinen työpaja järjestettiin 11.12. Palokan koululla. Läsnä oli kolmisenkymmentä osallistujaa, joista kuntalaisia, sekä lapsia että vanhempia, oli reilu parikymmentä.

Ensimmäisessä työpajassa kartoitettiin lasten ja vanhempien näkemyksiä ja huolia liittyen kouluverkkosuunniteluun. Toisen työpajakerran ideana on, että lapset, nuoret, vanhemmat ja päättäjät keskustelevat ensimmäisessä työpajassa esiin nousseista teemoista ja tuovat ensimmäisen kerran jälkeen keräämäänsä tietoa valmistelijoiden jatkotyöskentelyn tueksi. Työskentelyn näkökulmana on kouluverkkokokonaisuus ja tätä suunnittelua tukevat huomiot. Ensimmäisen työpajan pohjalta toiseen tapaamiseen työstettäviksi teemoiksi nousivat seuraavat asiat.

  • Kouluverkon suunnittelun yleiset periaatteet
  • Koulu rakennuksena
  • Oppilashuollon palvelut
  • Turvallinen koulu
  • Liikennejärjestelyt koulujen läheisyydessä
  • Koulujen resurssit ja niiden tasapuolisuus
  • Vanhempien ja oppilaiden vaikuttamismahdollisuudet
  • Olemassa olevien hyvien käytäntöjen monistaminen

Teemoista toivotaan saatavan toisella kierroksella lisätietoa, jota voidaan hyödyntää valmistelijoiden jatkotyöskentelyn tukena. Ensimmäisen tapaamisessa esitetty materiaali sekä työpajojen yhteenvetomuistio löytyvät sivulta: https://www.jyvaskyla.fi/opetus/perusopetus/palveluverkko.

Uusi osallistava malli toteuttaa kaupungin strategiaa

Jyväskylän kaupunki on sitoutunut uuden strategiansa mukaisesti lisäämään lasten ja nuorten mahdollisuuksia terveeseen kasvuun ja hyvään oppimiseen, tukemaan asukkaiden osallistumista ja lisäämään vaikuttamisen mahdollisuuksia. Kouluverkkovalmistelussa nämä periaatteet on haluttu ottaa huomioon heti alusta asti. Kaksiosainen keskustelufoorumi ja työpaja tukee prosessin alkuvaihetta. Apuna on ollut oman talon väestä osallisuusasioihin perehtynyt suunnittelija Tanja Räty, joka aloitti tehtävässä loppusyksystä 2017.

- Ensimmäisestä kokoontumisesta jäi mieleen erityisesti Lasten parlamentin ja Nuorisovaltuuston edustajien koulujen arkea valottaneet näkemykset. Hyvä idea oli myös tuoda lapset, nuoret, vanhemmat ja valmistelijat pohtimaan asioita yhdessä. Odotamme tähän toiseen tapaamiseen lisää koulujen vanhempainyhdistysten edustajia, paikalle voi tulla vaikka ensimmäiseen työpajaan ei olisi päässytkään, kertoo tilaisuuksien järjestelyistä vastaava suunnittelija Tanja Räty.

Lisätietoja:
Jyväskylän kaupunki,
- suunnittelija Tanja Räty, p. 014 266 4241
- perusopetuksen palvelujohtajat, Tuija Rasinen, p. 014 266 4984 ja Ulla Törmälä, p. 014 266 4985

5.1.2018Antti Laukkarinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje