Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 14.5.2018

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 14.5.2018

Hippos 2020 -hankkeen käynnistäminen

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää:

1. hankkeen käynnistämisestä investorikonsortio Lehto-Fennian kanssa

2. hyväksyä pääperiaatteet seuraavista sopimuksista ja suunnitelmista
- Hipposhankkeen yhtiörakenne
- Kiinteistö Ky Hippoksen yhtiösopimus
- Kiinteistö Ky Hippoksen osakassopimus
- Konsessiosopimus
- Puitesopimus
- Huonetilaohjelman luonnoksen ja luonnos kustannusarvioista
- Arvio vaikutus kaupungin talouteen 8.5.2018

3. mennä äänettömäksi yhtiömieheksi Kiinteistö Ky Hippokseen ja antaa 28 MEUR:n suuruisen sijoitussitoumuksen Kiinteistö Ky Hippokselle myöhemmin talousarvioissa tarkentuvan vaiheistuksen mukaisesti. Lisäksi kaupunki sijoittaa enintään 6 MEUR:a liikuntapuiston rakentamista varten myöhemmin päätettävän suunnitelman mukaisesti. Sijoitus voidaan tehdä lisäämällä kiinteistö Ky Hippokselle annettavaa sijoitussitoumuksen määrää.

4. myydä liitekartan mukainen Hippoksen alueen kiinteistökokonaisuus (Jäähalli 179-6-120-1 ja -2, Hipposhalli 179-6-120-15-1, Monitoimitalo 179-6-120-9-1) Kiinteistö Ky Hippokselle tai sen osoittamalle taholle 5 MEUR:lla.

5. myydä Kiinteistö Ky Hippokselle tai sen osoittamalle taholle Hippoksen muut tontit seuraavan hintaan: Liikuntarakennusoikeuden hinta on 55 euroa / k-m2, liike-, palvelu-, hotelli-, majoitus-, tutkimus- ja toimistorakennusoikeuden hinta on 250 euroa / k-m2, pysäköintirakennusoikeuden hinta on 20 euroa / k-m2.

6. myydä investorikonsortio Lehto-Fennialle omaan tai perustettavien yhtiöiden lukuun asuntorakentamisoikeutta 30 000 k-m2, josta osa sijaitsee Hippoksella, osa Kivelänrannassa ja osa vielä määrittelemättömällä alueelle
kaupunkirakennelautakunnan myöhemmin päättämällä hinnalla. Hippoksen alueen asuinrakennusoikeuden hinta on (ALY-1) 300 euroa / k-m2 ja Kivelänrannan asuntorakennusoikeuden hinta on (AK) 380 euroa / k-m2.

7. tekee päätöksen ostaa liikuntavuoroja 5,5 MEUR:lla +indeksikorotus 20 vuoden ajan liitteenä olevan sopimusluonnoksen periaatteilla.

8. valtuuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään tarvittavat, lopulliset sopimukset pääperiaatteiden mukaisesti.

9. lisäksi kaupunginvaltuusto toteaa, että kaupungin osallistuminen hankkeeseen ei muodosta EU:n valtiontukisääntelyn tarkoittamaa valtiontukea, koska kaupunki osallistuu hankkeeseen markkinaehtoisena
toimijana tasapuolisin ehdoin tavoitteena urheilun ja liikunnan edistäminen liikuntalain mukaisesti.

Ennen päätöstä tehtiin kolme muutosesitystä, jotka kaikki raukesivat kannattamattomina. Esitysten jättäjät jättivät päätökseen eriävät mielipiteensä.
Jukka Hämäläinen (SDP) esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi siten, että tulisi tutkia olemassa olevien rakennusten peruskorjaaminen ja monitoimiareenan rakentaminen erillisenä uudisrakennuksena.
Teemu Torssonen (PS) esitti, että Hippos-hanke hylätään ja rakennetaan uusi esitys peruskorjauksen/korjausrakentamisen pohjalta.
Tomi Kuosmanen (KD) esitti, että kaupungin vuosittainen rahoitus 5,5 miljoonaa (+indeksikorotus) tulisi säilyttää tähän asti esitetyssä summassa, eli 5 miljoonaa euroa vuodessa (+indeksikorotus).

Hippos 2020 -hankkeen tavoitteena on olla kansainvälisesti ainutlaatuinen keskittymä, joka yhdistää liikunnan, urheilun, hyvinvoinnin, terveyden edistämisen ja tutkimuksen sekä näiden alojen teknologisen tuotekehityksen tiiviiksi kokonaisuudeksi. Hippos 2020 palvelee liikunnan, urheilun ja vapaa-ajan käyttäjien tarpeita sekä lisäksi tarjoaa korkealaatuiset puitteet liikunnan tutkimukselle. Hippos toteuttaa vahvasti Jyväskylän kaupungin strategian Hyvinvoivat ja osallistuvat asukkaat ja Liikuntapääkaupunki -teemoja.

Hippos 2020 -hanke muodostuu urheilun ja liikunnan, terveydenedistämisen ja hyvinvoinnin keskuksen rakentamisesta, uudenlaisen liiketoiminta-alustan sekä osaamisekosysteemin luomisesta. Hankkeen kokonaisrakennusoikeus on noin 120 000 k-m2, josta liikuntatiloja on lähes kaksi kolmasosaa.

Uusin ja suurin muutos aikaisempiin suunnitelmiin on jalkapallohallin korvaaminen noin 5000 katsojan jalkapallostadionilla. Muutos parantaa merkittävästi jalkapalloilun olosuhteita Keski-Suomessa sekä paikallisten
seurojen että Palloliiton näkökulmasta. Stadion täyttää UEFA-standardit ja mahdollistaa jalkapallon valmennuskeskuksen sijoittumisen Jyväskylään.

Pysäköintipaikkoja on noin 1 400-1 500, ja ne sijoittuvat alueen eri puolille sekä maantasopysäköintinä että pysäköintilaitokseen. Majoitustiloina alueelle tullee huoneistohotelli, suurissa tapahtumissa Hippos turvautuu myös keskustan hotellitarjontaan.

Köyhälammen ympärille sijoittuva liikuntapuisto palvelee kaupunkilaisia sekä Hippoksella harjoittelevia liikkujia. Puistosta löytyy monikäyttöisiä palloilukenttiä, ulkokuntoilulaitteita sekä reittejä ja pysähtymisen paikkoja. Liikuntapuisto mahdollistaa myös isojen ulkoilmatapahtumien järjestämisen.

Uudet tilat mahdollistavat 50 % lisäyksen liikunnan ja urheilun käyttötunteihin Hippoksella vuositasolla.
Hippoksesta muodostuu näin Pohjoismaiden monipuolisin sisäliikuntakeskus. Hippos2020 -hankkeen myötä liikuntatilat kaksinkertaistuvat ja monet uudet lajit rantautuvat Hippokselle, tiloissa harrastavat niin kaupunkilaiset kuin treenaavat ja kuntoutuvat huippu-urheilijatkin. Samalla syntyy vetovoimainen osaamisekosysteemi, jossa tehdään tutkimusta, tuotekehitystä ja uutta liiketoimintaa yliopiston, ammattikorkeakoulun, Kihun, yritysten ja muiden hyvinvoinnin ja liikunnan huippuosaajien kanssa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Training Room -konsepti, jossa toimijat yhdessä tutkivat ja kehittävät huippu-urheilijoiden kuntoutusta. Jyväskylän vahvistaa Hippoksen myötä asemaansa Suomen liikuntapääkaupunkina.

Neuvottelu väliaikaisen valmistelutoimielimen asettamisesta

Keski-Suomen Liitto kutsuu neuvotteluun väliaikaisen valmistelutoimielin asettamisesta.
Kaupunginhallitus merkitsi asian tiedoksi ja nimesi Jyväskylän kaupungin edustajiksi neuvotteluun väliaikaisen valmistelutoimielimen asettamisesta valtuuston puheenjohtaja Riitta Mäkisen, hallituksen puheenjohtaja Meri Lumelan ja kaupunginjohtaja Timo Koiviston. Lisäksi edustajina toimivat tarvittaessa varapuheenjohtajat.

Keljonkatu 28 asemakaavan muutos sekä tonttijaon hyväksyminen asemakaavan yhteydessä

Asemakaavan muutosalue sijaitsee Mattilanpellolla osoitteessa Keljonkatu 28. Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on tutkia entisen seurakuntakeskuksen tontin muuttamista asuinrakentamiselle.

Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen internetsivulla osoitteessa
http://www3.jkl.fi/kaavoitus/kaava.php/id/951

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että asemakaavan muutosehdotus sekä siihen liittyvä sitova tonttijako tontille 5-137-2 hyväksytään asemakaavan yhteydessä.

Antti Törmälä (VIHR) esitti Jari Collianderin (KESK) kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Äänin 10-3 kaupunginjohtajan esityksestä tuli hallituksen päätös.

Jukka Hämäläisen (SDP) ym. valtuutettujen valtuustoaloite meluntorjunnan ja kevyenliikenteen väylän rakentaminen Leppälahteen

Jukka Hämäläinen (SDP) ja 42 muuta kaupunginvaltuutettua ovat tehneet 27.11.2017 valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Jyväskylän kaupungin tulisi selvittää keinot valtatie 9 liikennemelun vähentämiseksi Leppälahden kyläkeskuksen kohdalla. Aloitteen mukaan melu vaikeuttaa alueen kaavoittamista ja on asumisviihtyisyyttä haittaava tekijä.

Vastauksessa todetaan mm., että väylähankkeiden ja muiden rakentamishankkeiden toteuttamisen yhteydessä syntyvien ylijäämämassojen hyödyntämiseen meluntorjunnassa ei Jyväskylän kaupungin näkökulmasta ole mitään esteitä.

Kaupunginhallitus päätti saattaa esitetyn vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa valtuustoaloitteen johdosta suoritetut toimet riittäviksi.

Marjo Pakan (Kok.) ym. valtuustoaloite vapaa-ajanasunnon muuttamisesta vakituiseksi asunnoksi Jyväskylän kaupungin rakennusjärjestyksellä

Marjo Pakka (Kok.), Jukka Hämäläinen (Sd.) ja 38 muuta allekirjoittajaa ovat jättäneet valtuustoaloitteen, jossa ehdotetaan, että Jyväskylän kaupungin rakennusjärjestykseen lisätään määräys vapaa-ajanasunnon käyttötarkoituksen muuttamisesta.

Vastauksessa todetaan mm., että tehokkain maankäytöllinen keino ikääntyvien verotulojen pitämiseksi ja haalimiseksi Jyväskylään lienee edelleenkin aktiivinen tontti- ja hankekehityspolitiikka palveluiden äärellä. KymppiR2017-ohjelman toimenpiteenä näin päätettiinkin. Tämän ohella olemassa olevan loma-asunnon muuttamismahdollisuuksia pysyvään asumiseen tarkastellaan lainsäädäntö huomioon ottaen jatkossakin sekä laadittavien kaavojen yhteydessä että suunnittelutarve- ja poikkeamislupaharkinnassa.

Kaupunginhallitus päätti saattaa esitetyn vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa valtuustoaloitteen johdosta suoritetut toimet riittäviksi.

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Uudet mahdollisuudet huomioitava rakennusjärjestyksessä

Keskustan valtuustoryhmä on 27.11.2017 jättänyt valtuustoaloitteen, jossa ehdotetaan, että Jyväskylän tulee rakennusjärjestyksen muutosprosessissa päivittää ja huomioida maankäyttö- ja rakennuslain tarjoamat kehitysmahdollisuudet kuten huomioida erilaiset asumisen ja elinkeinon harjoittamisen tarpeet paremmin ja kattavammin koko Jyväskylässä.

Vastauksessa todetaan mm., että myös rakennusjärjestyksen rooli kunnallisena määräyksenä tullee arvioitavaksi maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksessa osana maankäytön ja rakentamisen ohjausjärjestelmää. Voimassa olevan rakennusjärjestyksen sisällöllinen uudelleenarvioiminen ja uudistaminen tuleekin harkita huolella, jotta se tulee ajoitetuksi oikein suhteessa myös maankäyttö- ja rakennuslainkokonaisuudistukseen. Akuuttia muutostarvetta Jyväskylän kaupungin rakennusjärjestyksessä / sen yksittäisissä määräyksissä ei tällä hetkellä ole.

Kaupunginhallitus päätti saattaa esitetyn vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa valtuustoaloitteen johdosta suoritetut toimet riittäviksi.

Jari Colliander (KESK) esitti Johanna Karjulan (KESK) kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Äänin 9-4 kaupunginjohtajan esitys tuli hallituksen päätökseksi.

Riitta Tynjän (SKP) ym. valtuutettujen valtuustoaloite sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen aseman parantamiseksi kaupungin palveluissa

Riitta Tynjä ja 17 muuta valtuutettua ovat jättäneet valtuustoaloitteen 24.4.2017 sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen aseman parantamisesta kaupungin palveluissa.

Vastauksessa todetaan mm. että osana yhdenvertaisuussuunnitelmia on tehty suunnitelma myös yhdenvertaisuuden toteutumisen ja sovittujen kehittämiskohteiden etenemisen säännöllisestä arvioinnista. Suunnitelmassa sovitusta seurannasta pidetään kiinni, ja se tukee myös aloitteen mukaisessa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen aseman parantamisessa kaupungin palveluissa.
Sivistys- ja perusturvalautakunnan lausunnoissa esille nousevat toimintaa ohjaavat arvot ja periaatteet yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoiseen asiakaspalveluun. Lisäksi huomioidaan henkilöstön tietojen lisääminen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä sekä vuorovaikutus- ja viestinnällisten taitojen kehittäminen. Lautakuntien lausuntojen ja toimenpide-ehdotuksen tueksi kaupungin henkilöstöpalvelut on käynnistänyt Yhdenvertaista asiakaspalvelua – osaamishankkeen keväällä 2018. Suunnittelun tueksi on koottu ohjausryhmä, jossa on asiantuntemusta vähemmistöryhmistä myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen osalta.
Ohjausryhmä muodostuu kaupungin työntekijöiden lisäksi kohderyhmiä edustavien tahojen ja järjestöjen edustajista.

Kaupunginhallitus päätti saattaa annetun vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa annetun vastauksen riittäväksi.

Eron myöntäminen Marjo Pakalle Kylän Kattaus-liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajan ja jäsenen tehtävästä ja uuden varapuheenjohtajan ja jäsenen valitseminen johtokuntaan

Kaupunginhallitus päätti myöntää Marjo Pakalle eron Kylän Kattaus-liikelaitoksen varapuheenjohtajan ja jäsenen tehtävästä ja valitsi hänen tilalleen uudeksi jäseneksi Kati-Erika Timperin johtokunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Kaupunginhallitus valitsi Kylän Kattaus -liikelaitoksen johtokunnan jäsenistä uudeksi varapuheenjohtajaksi Kati-Erika Timperin.

Eron myöntäminen Mimmi Pietiläiselle sivistyslautakunnan varajäsenen tehtävästä ja uuden varajäsenen valitseminen sivistyslautakuntaan

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se myöntää Mimmi Pietiläiselle eron sivistyslautakunnan varajäsenen tehtävästä ja valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen lautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Varajäsenen valitseminen Keski-Suomen Pelastuslaitos-liikelaitoksen johtokuntaan

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Keski-Suomen Pelastuslaitos -liikelaitoksen johtokunnan uudeksi varajäseneksi maakuntahallituksen esityksen mukaisesti Jorma Potin johtokunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Varajäsenen valitseminen Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon

Kaupunginhallitus päätti ehdott aa kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Jyväskylänkoulutuskunta yhtymän yhtymävaltuustoon uuden varajäsenen Petri Jussilan tilalle jäljellä olevaksiyhtymävaltuuston toimikaudeksi.


Esityslistan verkkojulkaisu on luettavissa kaupungin sivuilta osoitteesta:
http://julkinen.jkl.fi:8082/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=6599

Lisätietoja:
kaupunginhallituksen puheenjohtaja Meri Lumela, p. 050 554 7167
kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Juha Suonperä, 045 2668089
kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Eila Tiainen, 050 5120353
kaupunginjohtaja Timo Koivisto, p. 014 266 1501

14.5.2018Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje