Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän kansalaisopiston rehtorina aloittaa 1.9.2018 Mikko Saikkonen

Jyväskylän kansalaisopiston rehtorina aloittaa 1.9.2018 Mikko Saikkonen

Jyväskylän kansalaisopiston uudeksi rehtoriksi on valittu 52-vuotias jyväskyläläinen filosofian maisteri (musiikkitiede) Mikko Saikkonen. Hän aloittaa virassa 1.9.2018, nykyisen rehtorin Sini Louhivuoren jäädessä eläkkeelle. Saikkonen siirtyy Jyväskylän kansalaisopistoon Viitaseudun opiston sekä Viitasaaren alueen musiikkiopiston rehtorin tehtävästä.

Rehtorin tehtävää haki 20 henkilöä, joista kuusi valittiin haastatteluun. Hakijoita oli eri puolilta Suomea.

Jyväskylän kansalaisopisto kuuluu suurimpiin kansalaisopistoihin Suomessa. Vuosittainen valtionosuustuntien määrä on 38 000 tuntia. Tämän lisäksi laajan oppimäärän mukaista kuvataiteen perusopetusta on 3000 tuntia ja kotoutumiskoulutusta noin 8000 tuntia vuodessa.

Vuosittainen opiskelijamäärä on noin 23 000 opiskelijaa. Kansalaisopistossa on 42 vakinaista työntekijää ja määräaikaista opetushenkilöstöä vuosittain yli 300 henkilöä. Opetusta annetaan noin sadassa toimipisteessä. Opetusta järjestetään Jyväskylän lisäksi Luhangassa, Muuramessa ja Uuraisilla, jotka ostavat opistopalvelut Jyväskylän kansalaisopistolta.

Lisätietoja: Sini Louhivuori, rehtori, Jyväskylän kansalaisopisto, p. 014 266 4087

21.5.2018Miia Kantola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje