Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Janne Viitamies liittyy Jyväskylän kaupunkikeskustan kehittämisen tiimiin

Janne Viitamies liittyy Jyväskylän kaupunkikeskustan kehittämisen tiimiin

Jyväskylän kaupunkikeskustan kulttuuritilojen ja -toimintojen projektipäällikkönä aloittaa 1.8.2018 filosofian tohtori Janne Viitamies. Viitamies on työskennellyt kaupunkikehittäjänä ja -tutkijana 2000-luvulla muun muassa Lahdessa, Mikkelissä ja Vantaalla.

Vuodesta 2012 Viitamies on työskennellyt Lahti City toiminnanjohtajana ja konsulttina.

– Tehtävä Jyväskylässä on erittäin mielenkiintoinen. Jyväskylähän on ensimmäisiä kaupunkeja Suomessa, jossa on aikoinaan uudistettu keskustaa tekemällä esimerkiksi keskitettyjä pysäköintiratkaisuja ja kävelykeskusta. Nyt haasteena on tehdä seuraavan sukupolven keskustauudistus tavalla, jota Suomessa ei ole vielä tehty. Jyväskylässä ollaan taas edelläkävijöitä, Viitamies sanoo.

Viitamiehen mukaan seuraavien vuosien aikana Jyväskylässä tullaan näkemään keskustan tiivistyminen asukkaista ja kulttuuritoiminnoista. Hänen työnsä kaupungissa tuleekin keskittymään erityisesti kulttuuritilojen investointisuunnitelman laatimisen ympärille.

­– Odotukseni Jyväskylässä työskentelyyn voisi kiteyttää niin, että odotan isoa onnistumista. Sitä, että saamme luotua hyvän kulttuuri-investointisuunnitelman ja sen mukaisesti asioita toteutumaan ydinkeskustassa. Haluaisin, että kaikenlainen kulttuuriin liittyvä toiminto tuotaisiin nimenomaan ydinkeskustaan.

Viitamiehelle Jyväskylä on kaupunkina entuudestaan tuttu, vaikkakin tämän on ensimmäinen kerta, kun hän tulee asumaan kaupungissa. Lahdesta Jyväskylään muuttava mies harrastaa monipuolisesti kulttuuria ja urheilua ja uskoo kaupungissa olevan hyvät puitteet harrastuksilleen.

Viitamiehen mukaan Jyväskylässä on poikkeuksellisen hyvät edellytykset kaupunkimaineen rakentamiselle ydinkeskustassa sen vuoksi, että siellä on niin vilkas kävelijävirta Kauppakadulla ja sen lähikortteleissa.

– Se on ehdoton vahvuus myöskin tulevan keskustauudistuksen kannalta. Se on vahvuus, jota pitää kehittää ja siihen voidaan myös nojata. Jyväskylällä on nyt hyvä kaupunkistrategia, hyvä keskustavisio ja hyvä kulttuurisuunnitelma. Vuoden aikana on tehty paljon ansiokasta työtä. Jyväskylällä on myös hyvä maine. Ulkopuolelta voi sanoa, että Jyväskylässä on Suomen fiksuin väestö ja minä haluan olla siellä kanssa, Viitamies sanoo.

Kulttuuritilojen selvitys käynnissä Jyväskylässä

Viitamiehen työ tulee keskittymään kulttuurin investointisuunnitelmaan, jonka pohjalla on Jyväskylän uusi keskustavisio 2030 ja sen tavoitteet. Sen pääteemat ovat taide, kulttuuri ja tapahtumat, asuminen, palvelut ja saavutettavuus.

Myös vasta valmistunut kaupungin kulttuurisuunnitelma sekä tänä keväänä aloitettu työpajatyöskentely ovat olennainen osa kokonaisuutta.

– Ramboll on vetänyt tänä keväänä Jyväskylässä työpajoja, joissa tavoitteena on ollut tutkia vuorovaikutteisesti keskustan ja kulttuuripalvelujen kehittämisen kytkentöjä, ideoida yhdessä kulttuuripalvelujen uudistamismahdollisuuksia sekä arvioida kehittämisvaihtoehtojen ominaisuuksia, kertoo Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Marita Kajander.

Työssä laaditaan kehittämissuunnitelma Jyväskylän keskustan kulttuuripalveluille ja keskusta-alueelle. Palveluverkoston nykytilaa on analysoitu ja mahdollisuuksia on kartoitettu työpajoissa.

– Tavoite on ollut tunnistaa keskustan kaupunkitilallisia kehittämiskohteita jäsennellyllä yhteissuunnitteluprosessilla, johon ovat osallistuneet keskeiset sidosryhmät, asiantuntijat ja kaupunkisuunnittelun ammattilaiset, Kajander sanoo.

Suunnitelman lähtökohtana on toiminut mm. kaupungin strategia 2017–2021, Jyväskylän kulttuurisuunnitelma, käynnissä olevat kaavoitushankkeet, kulttuuripalveluselvitykset sekä keskustan kehittämiseen liittyvät suunnitelmat. Erityisesti on huomioitu kulttuurisuunnitelman neljä pääkehittämiskohdetta, jotka ovat palvelujen kohdentaminen, kulttuuritoimijoiden tilat ja niiden toiminnallinen kehittäminen, elinkeinopolitiikka ja kulttuuri ammattina suhteessa keskustan kehittämiseen.

Kaupunkikeskustan kehittämisen tiimissä jatkaa projektipäällikkö Pirkko Flinkman, jonka vastuulla on kaupunkikeskustan yritysyhteistyö ja -toiminnan kehittäminen. Kiinteistökehittämisen osaamista tuo tiimiin myös projektipäällikkö Ora Nuutinen elinkeinoyksiköstä.

Lisätietoja:

Janne Viitamies, p. 040 510 0948, janne.viitamies@lahticity.fi
Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Marita Kajander, p. 050 634 95, Marita.Kajander@jkl.fiJyväskylän kaupungin elinkeinojohtaja Anne Sandelin, p. 0405819958, anne.sandelin@jkl.fi

Keskustavisio 2030: https://www.jyvaskyla.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskylawwwstructure/98860_Jyvaskylan-kaupunki-keskustavision-paivitys-20180417.pdf

Kulttuurisuunnitelma:

https://www.jyvaskyla.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskylawwwstructure/95307_Kulttuurisuunnitelma_hyvaksytty_20171129.pdf

JANNE VIITAMIES (s. 1964)
- filosofian tohtori, väitöstutkimus vuodelta 2016 käsittelee Helsingin ydinkeskustan kulttuurista muutosta vuodesta 1968 nykypäivään
- julkaissut kaksi kirjaa
- toimi kansanedustajana vuosina 1995–1999 edustaen Mikkelin läänin vaalipiiriä ja kuului Sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään
- leski, kaksi täysi-ikäistä poikaa
- harrastaa lukemista, musiikkia, elokuvia, kuvataiteita ja urheilua

8.6.2018Raisa Nerg

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje