Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Tuhat kilometriä, kaksi kuukautta – Retkeilijä Upe Nykäsen kuvaluento Englannin lounaisrannikon vaellukselta Jyväskylän pääkirjastossa 23.1.

Tuhat kilometriä, kaksi kuukautta – Retkeilijä Upe Nykäsen kuvaluento Englannin lounaisrannikon vaellukselta Jyväskylän pääkirjastossa 23.1.

Retkeilijä ja bloggaaja Upe Nykänen toteutti keväällä 2016 haaveensa vaeltaa Englannin pisin vaellusreitti, Lounaisrannikon polku (South West Coast Path). Maanantaina 23.1. kello 18.00–20.00 Nykänen kertoo sanoin ja kuvin runsaan tuhannen kilometrin reissustaan, jonka aikana hän käveli yksin merenrantaa seuraten Somersetista Cornwalliin ja Devonin kautta Dorsetiin.

Reitti koetteli kuntoa noin neljä kertaa Mount Everestille nousemisen verran, mutta ennen kaikkea Nykänen nautti lumoavista rannikkomaisemista, toisinaan lampaita ja lehmiä väistellen sekä muiden kulkijoiden kanssa turisten. Matkan varrelle osui myös televisiosta tuttuja maisemia muun muassa Poldark-, Doc Martin- ja Agatha Christie -filmatisoinneista sekä Unescon maailmanperintökohteita.

Upe Nykänen on kirjoittanut Jalkaisin-blogiaan vuodesta 2009. Hän on ollut useita vuosia myös yksi Suomen suosituimman retkeilyblogin, Retkipaikan, kirjoittajista. Innokkaana retkeilijänä Nykänen on ehtinyt koluta Jyväskylän lähiseutujen lisäksi luontokohteita muuallakin Suomessa muun muassa itäisen Suomen pitkillä vaellusreiteillä: Karhunpolulla, Susitaipaleella ja Itärajan retkeilyreitillä.

Suomen ulkopuolella Nykänen on patikoinut Englannin lisäksi Skotlannissa ja Ranskassa. Luontoretkien lisäksi hän bloggaa myös kaupunkikävelyistään ja on mukana Jyväskylän ympäristöluotsien vapaaehtoistoiminnassa.

Upe Nykäsen kuvaluento Jyväskylän pääkirjaston Minnansalissa (Vapaudenk. 39–41, 1. krs) maanantaina 23.1. kello 18.00–20.00.

Jalkaisin-blogi: http://jalkaisin.blogspot.fi/
Retkipaikka-blogi: http://retkipaikka.fi/

Lisätietoja:
Upe Nykänen, upe.nykanen[at]gmail.com
Katri Niskanen, kirjastonhoitaja, Jyväskylän kaupunginkirjasto – Keski-Suomen maakuntakirjasto, p. 014 266 4144, katri.niskanen[at]jkl.fi

www.jyvaskyla.fi/kirjasto
www.facebook.com/jyvaskylankaupunginkirjasto

17.1.2017Miia Kantola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje