Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän kaupungin vanhuspalveluissa kysellään asiakastyytyväisyyttä -Sähköiseen kyselyyn voi vastata syyskuuhun saakka

Jyväskylän kaupungin vanhuspalveluissa kysellään asiakastyytyväisyyttä -Sähköiseen kyselyyn voi vastata syyskuuhun saakka

Vanhuspalvelujen toimintayksiköissä tiedustellaan jälleen asiakastyytyväisyyttä asiakkailta ja omaisilta. Palautetta kerätään sekä kaupungin omista yksiköistä että ostopalveluin tuotetuista toimintayksiköistä. Asiakaskyselyiden vastausten perusteella vanhuspalvelujen toimintaa kehitetään palautteiden toivomaan suuntaan.

-Saatu palaute on keskeinen osa vanhuspalveluiden toiminnan kehittämistä. Nyt käynnistyvä kysely on yksi tapa saada palautetta asiakkailta ja omaisilta. Vastaukset käydään huolellisesti läpi ja niitä hyödynnetään kehittäessä vanhuspalveluita kokonaisuutena, kertoo palvelupäällikkö Anna-Liisa Heiskala vanhuspalveluista.

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon, ikääntyneiden päiväkeskusten ja kotihoidon asiakkaat vastaavat halutessaan tablettitietokoneilla toteutettavaan kyselyyn ja saavat sen täyttämiseen tarvittaessa apua henkilökunnalta. Omaisilla on mahdollisuus vastata tablettikyselyyn ympärivuorokautisen asumisen toimintayksiköiden ja päiväkeskusten omaistenilloissa tai kaupungin verkkosivuilla.

Jyväskylän kaupungin vanhuspalvelujen www-sivuilla voi myös antaa palautetta palveluista

Ikääntyneiden kotihoidon, ympärivuorokautisen asumisen ja tukipalvelujen asiakkaat ja omaiset pääsevät arvioimaan palveluja tyytyväisyyskyselyihin vastaamalla myös www-sivuilla. Linkit kyselyihin ovat avoinna helmikuun puolivälistä syyskuun loppuun.

Vanhuspalvelujen tyytyväisyyskyselyiden tuloksista raportoidaan perusturvalautakunnalle ja kuntalaisille vuosittain. Saaduista tuloksista tiedotetaan loppuvuoden aikana.
Linkit vastaamiseen löytyvät vanhuspalvelujen verkkosivulta.

Suorat linkit:

YAH asiakas
YAH omainen
Kotihoito asiakas
Kotihoito omainen
Tukipalvelut asiakas

Lisätietoa: palveluohjaaja Anne Tauriainen, vanhuspalvelujen tietotuotanto, puh. 014 26 63780, palvelupäällikkö Anna-Liisa Heiskala, vanhuspalvelut, ympärivuorokautinen asuminen, p. 014 266 3825

13.2.2017Sanna Siniluhta

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje