Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Vuoden 2017 Alvari-tunnustus Markus Mäntyselle

Vuoden 2017 Alvari-tunnustus Markus Mäntyselle

Markus Mäntylä. Kuva: Katja HyytiäläJyväskylän Nuorkauppakamari ry ja Jyväskylän kaupunki luovuttivat keskiviikkona 22. helmikuuta Alvari-palkinnon Jyväskylän Yritystehtaan Markus Mäntyselle.

Markus Mäntynen on esimerkillinen osoitus henkilökohtaisen tiedon, taidon ja voimavarojen antamisesta kaupungin yrityselämän tukemiseen. Työn tulokset näkyvät positiivisesti sekä startup- että koko yrityskehittämisen puolella, mikä on omiaan lisäämään kaupungin vetovoimaisuutta.

Lähdin rakentamaan Yritystehdasta käytännössä nollasta kaksi vuotta sitten Jyväskylään. Nyt se on vakiinnuttanut toimintansa startup –yritysten kasvukiihdyttämönä, joka kiinnostaa sijoittajia ja eri toimijoita valtakunnallisesti, myös Suomen rajojen ulkopuolella. Yritystehtaalla aloittavat kasvuyritykset saavat kattavaa asiantuntija-apua ja niille räätälöidään yksityiskohtaisesti valmennusohjelmat, joissa huomioidaan jokaisen yrityksen omat tarpeet. Tarvittaessa olemme tuoneet asiantuntijoita avuksi tänne Yhdysvalloista asti. Meidän kauttamme moni aloittava kasvuyritys on saanut isojakin, jopa miljoonaluokan rahoituksen, Markus Mäntynen avaa Yritystehtaan toimintaa.

Yritystehtaan toimintaa on rahoittanut pääosin Keski-Suomen ELY-keskus. Päävastuullisena toimijana on ollut Jyväskylän Seudun Kehittämisyhtiö Jykes Oy ja osarahoittajina Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän Ammattikorkeakoulu sekä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Tämän lisäksi toiminnassa ovat mukana useat eri organisaatiot, yritykset sekä yksityiset tahot.

Yritystehdas on pitkälti verkostoitumista ja tiimipeliä julkisen ja yksityisen sektorin välillä, kertoo Mäntynen.
Valtakunnallisestikin tarkasteltuna Jyväskylän Yritystehtaalla tehdään uraauurtavaa toimintaa.
Jyväskylää voi kehua tämän projektin osalta oikein hyvällä omalla tunnolla siitä, että täällä meillä on ollut hyvinkin edistyksellistä toimintaa yritysten auttamisessa. Esimerkiksi Helsingissä on Marian Sairaalaan rakennettu vastaavanlaista toimintaa mitä meillä on harjoitettu Jyväskylässä jo parin vuoden ajan, Mäntynen kuvailee.

Mäntyselle Alvari-tunnustuksen saaminen on ennen kaikkea osoitus siitä, että Jyväskylässä yritysten eteen tehdään tarmokkaasti töitä.
Tuntuuhan tämä aivan huikealta saada tällainen tunnustus. Kiitos Jyväskylän Nuorkauppakamarille ja Jyväskylän kaupungille sen myöntämisestä. Vuosi 2016 oli meillä todella tapahtumarikas ja järjestimme kolmen henkilön tiimillä 175 erilaista yrittäjyyttä edistävää tapahtumaa ja tapaamista.

Jyväskylän nuorkauppakamari ry on nuorten aikuisten verkostoitumis- ja kouluttautumisjärjestö. Järjestön periaatteita ovat johtajuus, yhteiskunnallinen vaikuttaminen sekä kansainvälisyys. Jyväskylän kaupungin kanssa yhteistyössä annettavalla Alvari-tunnustuksella Jyväskylän nuorkauppakamari haluaa palkita Jyväskylää tunnetuksi ja vetovoimaiseksi tehneitä elinkeinoelämän vaikuttajia.

Alvari-tunnustuksia on jaettu vuodesta 1987 alkaen. Ensimmäisen palkinnon saaja oli matkailupäällikkö Risto Reivi. Viime vuosien palkitut ovat olleet vuonna 2014 ralliautoilija Mikko Hirvonen ja vuonna 2015 Kasvun Roihu Oy.
Muita tunnustuksen saajia ovat olleet mm. Seminaarinmäen Mieslaulajat eli Semmarit, ralliautoilija Tommi Mäkinen, kaupunginjohtaja Pekka Kettunen, maaherra Kalevi Kivistö, professori Lea Pulkkinen, professori Pekka Neittaanmäki, toimitusjohtaja Ritva Nirkkonen, toimitusjohtaja Matti Häll, yrittäjä Sami Penttilä/Penaudio Oy, JYP, Tiimiakatemia/Partus Oy, rallilegenda Simo Lampinen, Jelmu ry ja Nordic Business Forum.

Lisätietoja:
Jyväskylän Nuorkauppakamari, puheenjohtaja Mira Manninen 050 415 2870
Jyväskylän kaupunki, kaupunginjohtaja Timo Koivisto 014 266 1501
Jyväskylän Yritystehdas, projektipäällikkö Markus Mäntynen 040 507 8522

23.2.2017Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje