Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän kaupungin palveluja esillä Kirjamessuilla

Jyväskylän kaupungin palveluja esillä Kirjamessuilla

Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalveluihin voi tutustua tulevana viikonloppuna 25.–26.3.2017 Jyväskylän Paviljongissa järjestettävillä Jyväskylän Kirjamessuilla. Kaupungin yhteisellä messuosastolla C-117 tarjoillaan tärppejä kevään ja kesän kulttuuri- ja yleisötapahtumiin sekä esitellään kevään teatteritarjontaa. Osastolla voi myös osallistua arvontaan ja jättää terveiset, mikä juuri itselle on syy onneen Jyväskylässä.

Kulttuurielämyksiä sekä tapahtumia

Jyväskylän kaupunginteatteri toivottaa kirjamessulaiset tervetulleeksi tutustumaan teatterin kevätkauden esityksiin ja kurkistamaan myös syksyn uutuuksiin. Kaupungin osastolta saa myös teatterilipputarjouksia ja kävijöillä on mahdollisuus antaa palautetta suoraan teatterin väelle.

Tänäkin vuonna Jyväskylässä järjestetään lukuisia kiinnostavia tapahtumia festivaaleista messuihin ja urheilutapahtumiin. Jyväskylän kaupungin osastolla voi tutustua monipuoliseen, valovoimaiseen ja muuntautumiskykyiseen tapahtumakaupunkiin, joka toimii ympäri vuoden yli 5000 erikokoisen tapahtuman näyttämönä. Kaupungin tapahtumapaikat taipuvat niin laadukkaiden kokousten, festivaalien kuin urheilutapahtumienkin järjestämiseen. 


Kirjamessuilla esitellään myös Taideapteekin kevään 2017 ohjelmaa. Taideapteekki on kaupungin ikäihmisille suunnattu kulttuuripalvelu. Taideapteekin esitykset ja työpajat tarjoilevat musiikki-, tanssi-, sanataide- ja kuvataidetuokiota varttuneeseen makuun.

Jyväskylä isännöi Valtakunnallisia kotiseutupäiviä 10.–13.8.2017 teemalla Kotiseutu liikkeessä – on the move! Kotiseutuliikkeen vuosittaiseen päätapahtumaan osallistuu runsaasti kotiseutuaktiiveja eri puolilta Suomea, mutta ennen muuta se on kaikkien jyväskyläläisten yhteinen iloinen juhla. Ohjelmaa on tarjolla runsaasti, aina kotiseuturetkistä keskustelukammareihin. Kaikenikäisille suunnatussa ilmaisohjelmissa ovat mukana mm. Seminaarimäen mieslaulajat, Arja Koriseva ja huutokauppakeisari Aki Palsanmäki. Kaupungin osastolta saa hyviä menovinkkejä kesän iloiseen kotiseutujuhlaan.

Kirjamessulipulla myös rinnakkaisille messuille

Koko Paviljongin täyttävillä Kirja, Ruoka, Viini ja Showlinkpets -messuilla on ohjelmaa koko perheelle. Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävä tapahtuma tarjoaa ajankohtaista tietoa ja viihdettä olitpa sitten kirjan, ruoan, viinin tai lemmikkien ystävä.

Tänä vuonna messukävijöille on tarjolla yhdistetty messu- ja linkkilippu, jonka Jyväskylän seudun joukkoliikenne ja Jyväskylän Messut Oy toteuttavat yhteistyössä. Fiksusti messuille -mobiililipun edulliseen 10 euron hintaan sisältyy yhden henkilön sisäänpääsy messuille ja 24 tunnin matkustusoikeus Jyväskylän paikallisliikenteen Linkki-linja-autoissa linjoilla 1-39 ja 42 (ei 13M). Fiksusti messuille -mobiililiput ovat myynnissä 25.–26.3. ainoastaan Linkin mobiililippukaupassa.

Lisätietoja Linkin mobiililipusta
Lisätietoja Kirjamessuista

Lisätietoja Jyväskylän kaupungin messuosastosta: markkinointiviestinnän koordinaattori Terhi Pekkarinen, Jyväskylän kaupunki, p. 050 548 8691

24.3.2017Kirsti Lehtola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje