Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän kansalaisopiston kuvataidekoulun taajamien opintoryhmien kevätnäyttely pääkirjasto-kansalaisopistotalossa 11.4. saakka

Jyväskylän kansalaisopiston kuvataidekoulun taajamien opintoryhmien kevätnäyttely pääkirjasto-kansalaisopistotalossa 11.4. saakka

Jyväskylän kansalaisopiston lasten ja nuorten kuvataiteen perusopetus esittäytyy laajasti pääkirjasto-kansalaisopistotalon perinteisessä kevätnäyttelyssä 11.4. asti.

Näyttelyä leimaa yksilöllisyys. Esillä on eri-ikäisten oppilaiden piirroksia, pastellitöitä, kollaaseja, akvarelleja, öljy- ja akryylimaalauksia, grafiikkaa, kolmiulotteisia savi- ja kipsiveistoksia sekä erilaisia sekatekniikkaluomuksia.

Näyttelyyn teoksia tehneet oppilaat opiskelevat kuvataiteita Jyväskylän taajama-alueilla. Kansalaisopiston alle 13-vuotiaiden lasten kuvataideryhmiä on Jyskässä, Palokassa, Tikkakoskella ja Vaajakoskella.13 vuotta täyttäneet nuoret voivat syventää kuvataideopintojaan Palokassa koulukeskuksen ja kansalaisopiston taideluokissa täysi-ikäisiksi tuloon saakka. Ryhmien opettajina toimivat kuvataiteen ammattilaiset.

– Pienehköissä ryhmissä työskennellen jokaisen henkilökohtainen ohjaaminen on luontevaa. Samanhenkisten harrastajien kokoontuminen säännöllisesti yhteiseen piiriin kannustamaan ja arvioimaan toistensa aikaansaannoksia vaikuttaa elämään monin tavoin. Taide tarttuu ja jää rikkaasti elämään, suunnittelijaopettaja Jarmo Laaksonen tiivistää.

Jyväskylän kansalaisopiston kuvataidekoulun taajamien kevätnäyttely 11.4. saakka
Pääkirjasto-kansalaisopistotalon aula (Vapaudenkatu 39–41)
Näyttely avoinna ma–pe 9–20, la 9–16, su 12–16

Lisätietoja:
Jarmo Laaksonen, suunnittelijaopettaja, Jyväskylän kansalaisopisto, p. 014 266 4075, jarmo.laaksonen[at]jkl.fi

www.jyvaskyla.fi/kansalaisopisto
www.facebook.com/JKLkansalaisopisto/

30.3.2017Miia Kantola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje