Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylä Sinfonia jalkautuu esiintymään eri puolille kaupunkia 18.–25.4.

Jyväskylä Sinfonia jalkautuu esiintymään eri puolille kaupunkia 18.–25.4.


Jyväskylä Sinfonia jalkautuu viikoksi keväiseen Jyväskylään ilahduttamaan ihmisiä eri puolilla kaupunkia 18.–25.4.2017. Jyväskylä Sinfonia on the Move -projektissa orkesterin muusikoihin voi törmätä musisoimassa mitä erilaisimmissa paikoissa puhallin- ja jousikokoonpanoin. Ideana on tehdä viikosta perinne ja jalkautua vuosittain monenlaisiin paikkoihin lähelle kaupunkilaisten arkea. Kaikki tapahtumat ovat pääsymaksuttomia; osa tapahtumista ei ole julkisia. Viikko sisältää yhteensä lähes 30 esiintymistä muun muassa Keskussairaalan osastoilla, päiväkeskuksissa, kirjastoissa, kauppakeskuksissa sekä Matkakeskuksessa. Kukin esiintyminen kestää noin 20 minuuttia.

Tiistain ja keskiviikon aikana kuullaan Keskussairaalalla, Monikulttuurikeskus Glorialla, Kolmikulmassa ja Matkakeskuksessa puhallin- ja jousikokoonpanojen musiikkia. Torstaina puolestaan Huhtasuon ja Keljon palvelutaloissa senioreita ilahduttavat huilistien lisäksi myös Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Leidit-ryhmä. Samana päivänä myös Jyväskylän kolmessa lähikirjastossa esiintyy vaskikvartetti.

Perjantaina kuullaan puupuhaltimia Glorian Monimessi-perhekahvilassa, jossa muusikot esittelevät myös omaa instrumenttiaan sekä työtään. Perjantaina pääsee lisäksi laulamaan yhteislauluja Sinfonian kokoonpanon kanssa kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämässä Laulusta voimaa -yhteislaulutilaisuudessa Minnansalissa. Lauantaina Kauppakeskus Tawastissa ja Hotelli Versossa kuullaan puolestaan jousia. Seuraavan viikon alkupuolella on useita esiintymisiä päiväkeskuksissa niin Jyväskylässä kuin Korpilahdellakin, joissa yhteistyötahoina ovat kaupungin kulttuuriluotsit sekä Jyväskylä-Päijänne Rotaryklubi. Lisäksi maanantaina Yhdessä enemmän -kielikahvilassa Kuokkalan kirkossa musisoi ja työtään esittelee jousikvartetti.

Esiintymisiä voi seurata somen välityksellä

Mikäli viikon tapahtumat sattuisivat menemään ohi, orkesterin sosiaalisen median kanavista löytyy kuva- ja videotaltiointia, jotka ovat katsottavissa jälkeenpäin. Monia tapahtumia myös striimataan suoraan paikan päältä Facebook liven avulla.

Jos bongaat Jyväskylä Sinfonian muusikoita esiintymässä, levitä musiikin iloa ottamalla kuvia ja merkitsemällä niihin aihetunnisteet #kuuletkomusiikkia ja #jklsinfonia.

Katso koko viikon ohjelma


Lisätiedot:
Tuotantokoordinaattori Kirsti Tuuri
kirsti.tuuri[at]jkl.fi
p. 014 266 4166

Viestintä- ja markkinointipäällikkö Jenni Hakola
jenni.hakola[at]jkl.fi
p. 014 266 4167

Tuotantoharjoittelija Helena Vepsäläinen
helena.vepsalainen[at]jkl.fi

Jyväskylä Sinfonia netissä
Jyväskylä Sinfonia Facebookissa

6.4.2017Jenni Hakola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje