Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Kuokkalan yhtenäiskoululle nousi yhteisötaideteos yhdenvertaisuuden puolesta

Kuokkalan yhtenäiskoululle nousi yhteisötaideteos yhdenvertaisuuden puolesta

Kuokkalan yhtenäiskoulun aulaan (Liitukuja 4) nousi huhtikuun lopulla ”Monet äänet” -yhteisötaideteos, jonka tekemiseen osallistuivat koulun 8. ja 9.-luokan oppilaat. Väliaikaisesti esillä olevan teoksen osat syntyivät Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitan alueellisissa taidetyöpajoissa. Monet äänet -taidetyöpajan sisällön suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi yhteisötaiteilija (FM) Eeva Åkerblad.

Jyväskylän ja kahdeksan lähikunnan alueella toimivan lasten ja nuorten kulttuurin yhteistyöverkosto Kulttuuriaitan työpajat kiertävän vuosittain eri koulualueilla. Tänä vuonna vuorossa olivat Kuokkala, Nenäinniemi, Tikka, Korpilahti, Tikkala ja Säynätsalo. Pääosa Jyväskylän Kulttuuriaitan tarjonnasta kohdennetaan koulujen kulttuurikasvatussuunnitelma Kompassin kautta kaikille kokonaisille ikäluokille.

Kaikki ovat arvokkaita

Kaikki Kuokkalan koulun 8.- ja 9.-luokkalaiset osallistuivat alkuvuoden aikana taidetyöpajoihin, joissa pohdittiin yhdenvertaisuutta ja sen toteutumista ja edistämistä niin kouluissa kuin yhteiskunnassa laajemmin. Pajoissa pääroolissa olivat oppilaat ja heidän ajatuksensa.

- Oma tehtäväni oli hahmottaa kokonaisuus, virittää keskustelua, tukea ideointia ja rakentaa tekemiseen ja osallistumiseen kannustavaa ilmapiiriä, Åkerblad kertoo.

Erilaisten keskustelu- ja kirjoitusharjoitusten avulla nuoret pohtivat esimerkiksi sitä, mitä tapahtuu, jos ihmiset eivät kohtele toisiaan samanarvoisina. Myös normeista, ennakkoluuloista, stereotypioista sekä syrjinnän eri muodoista puhuttiin paljon. Esille nousi usein empatian sekä tiedostavan ja arvostavan käyttäytymisen tärkeys.

Yhteisten keskustelujen jälkeen oppilaat toteuttivat pienissä ryhmissä maalauksia. Materiaaleiksi annettiin pala kierrätyskangasta ja akryylimaaleja.

– Nuoret saivat itse päättää, mitä maalaavat. He miettivät, minkä he kokevat tärkeäksi ja mihin he haluaisivat vaikuttaa. Sitten heidän täytyi ratkaista, miten he voivat maalata näkemyksensä sanoiksi ja kuviksi, Åkerblad kertoo.

Työpajojen myötä syntyi yhteinen, moniääninen teos, joka koostuu lähes 80:stä ajatuksia herättävästä, koskettavasta ja humoristisestakin osasta. Vaikka näyttävä teos on koulun muiden oppilaiden ja henkilökunnan nähtävillä, Åkerblad painottaa myös työskentelyvaiheen merkitystä. Pajoissa syntyy tuotosten lisäksi aina myös yksilöllisiä ja yhteisöllisiä kokemuksia. Osallistujassa voi työskentelyn aikana ja sen jälkeen herätä kysymyksiä ja oivalluksia niin taiteeseen, omaan itseen, ryhmään kuin käsiteltyihin ilmiöihin liittyen.

– Koko prosessi voi siis tarjota paitsi arjesta poikkeavia elämyksiä myös välineitä hahmottaa maailmaa ja vaikuttaa siihen, Åkerblad lisää.

Kulttuuriaitta on Jyväskylän, Muuramen, Hankasalmen, Toivakan, Uuraisten, Laukaan, Petäjäveden, Keuruun ja Multian alueella toimiva lasten- ja nuorten kulttuurin yhteistyöverkosto. Kulttuuriaitta on Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton jäsen. Kulttuuriaitta suunnittelee ja kehittää toimintaansa toimialueensa taiteilijoiden, taidekasvattajien, taide- ja kulttuurilaitosten sekä yhdistysten kanssa.

Lisätietoja:
Eeva Åkerblad, yhteisötaiteilija, p. 0400 769 046, eeva.akerblad@gmail.com
Hanna Brotkin, suunnittelija, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitta/aluekoordinaattori, Taidetestaajat-hanke, p. 050 325 2904, hanna.brotkin@jkl.fi

27.4.2017Paula Ukkonen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje