Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Kesäksi tekemistä – Nuorten Jyväskylän verkkosivuille koottu jo 70 kesätoimintoa lapsille ja nuorille

Kesäksi tekemistä – Nuorten Jyväskylän verkkosivuille koottu jo 70 kesätoimintoa lapsille ja nuorille


Nuorten Jyväskylän Kesätoiminta-sivu kokoaa eri toimijoiden järjestämiä kesäaktiviteetteja yhden osoitteen taakse.
Sivulta löytyy tällä hetkellä noin 70 toimintoa lähes kolmeltakymmeneltä eri järjestäjältä. Perinteisesti kesään kuuluvien leirien lisäksi järjestetään paljon työpajoja, kursseja ja liikuntaryhmiä. Toiminnallisuuden lisäksi tarjotaan kiireetöntä yhdessä oleilua.

Jyväskylän Parkour Akatemian kehityspäällikkö Perttu ”Hämähäkki” Pihlaja otti aiemmin keväällä yhteyttä Jyväskylän kaupungin toimijoihin, jonka myötä järjestöyhteistyö kesätoiminnan tiedottamisessa sai uutta puhtia.
- ”Meillä on toimintaa useissa kaupungeissa ja muualla kesäleirejä kerätään koonniksi, jonka kautta niistä on helppo tiedottaa. Jyväskylässäkin tällainen käytäntö on joskus ollut”, Pihlaja muistelee.

Nuorten Jyväskylä -hankkeen projektityöntekijän Rita Suhosen mukaan koonti on tullut selvästikin tarpeeseen.
- ”Olen saanut hyvää palautetta vanhemmilta siitä, että kesäajan tekemistä löytää nyt yhden sivun kautta. Myös toimintojen järjestäjät ovat ottaneet koontisivun hyvin vastaan ja hyödyntäneet sitä”, Suhonen iloitsee.

Lasten ja nuorten kesätoiminta löytyy osoitteesta http://nuorten.jyvaskyla.fi/kesatoiminta. Järjestäjätahot voivat edelleen ilmoittaa kesätoiminnoistaan sivustolla olevan linkin kautta.



Lisätietoja:

Rita Suhonen
projektityöntekijä
Jyväskylän kaupungin nuorten palvelut
Nuorten Jyväskylä –hanke
p. 014 266 8720

Esa Linna
nuorisonohjaaja
Jyväskylän kaupungin nuorten palvelut
p. 014 266 4244

11.5.2017Esa Linna

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje