Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Haku myyjäksi Suomen käsityön museon Käsityöläisten joulutorille sekä joulusesongin uudeksi myyntitilitoimittajaksi museokauppaan

Haku myyjäksi Suomen käsityön museon Käsityöläisten joulutorille sekä joulusesongin uudeksi myyntitilitoimittajaksi museokauppaan

Vaikka kesääkin vielä odotellaan, Suomen käsityön museo miettii jo joulua. Joulukuun toisella viikolla järjestettävälle Käsityöläisten joulutorille ja museokaupan joulusesongin tavarantoimittajaksi haku on alkanut 15.5. ja jatkuu 15.6.saakka.

Käsityöläisten joulutori järjestetään museon vaihtuvien näyttelyiden tiloissa 9.–10.12.2017. Museossa ei ole torin aikaan näyttelyitä, joten joulutori levittäytyy kaikkiin kolmeen kerrokseen. Myyntipaikkoja on museossa yhteensä 26. Pöytämaksu on 250€ sis. alv 24%. Samalla pöydällä voi olla useamman käsityöläisen tuotteita. Samaan aikaan haetaan myös museokaupan myyntilitoimittajia joulusesongiksi 2017, mutta valituksi voi tulla vain toiseen. Museokauppaan valitaan vuosittain uusia tuotteita sesonkimyyntiin 5-8 ammattikäsityöläiseltä. Joulukoristeita otetaan myyntiin vain museokauppaan, ei joulutorille.

Nykyisissä tiloissa joulutoria on järjestetty 17 vuotta ja kahden päivän aikana siellä käy yli 5000 kävijää. Joulutorille valitaan ammattikäsityöläisiä koko valtakunnan alueelta. Museon hienot puitteet luovat joulutorille oman ilmapiirinsä ja ennen kaikkea huolella valikoitu setti käsityöläisiä, joka vaihtuu vuosittain. Valitsemme uusia tai joulutorillamme ensimmäistä kertaa olevia käsityöläisiä noin kolmanneksen, jotta asiakkaille on aina uutta tarjolla. Pyrimme saamaan myös eri materiaalien ja eri tekniikoiden taitajia esille. Käsityöläiset arvostavat suuresti ammattimaisesti järjestettyä joulutoria.

Täytä hakulomake huolellisesti netissä 15.6.2017 mennessä osoitteessa: www.lyyti.in/Hae_Kasityolaisten_joulutorille_ja_museokaupan_joulusesonkiin_6060 Samalla lomakkeella haetaan myös joulusesongin uudeksi myyntitilitoimittajaksi. Ilmoitamme valinnoista kesäkuun loppuun mennessä.

Suomen käsityön museo on käsityöalan erikoismuseo, jossa vierailee marras-joulukuussa 12 000–13 000 kävijää ja museon museokauppa täydentää kaupungin muiden lahjatavaraliikkeiden valikoimaa. Museo tarjoaa tuotteillesi vilkkaan kauppapaikan, ammattitaitoisen myynnin ja paketointimateriaaleja Jyväskylän Kauppakadulla.

Lisätietoja:
Joulutori: museolehtori Raija Manninen, p. 040 502 2887, etunimi.sukunimi@jkl.fi
Museokaupan joulusesonki: Info / Museokauppa, p. 014 266 4370, craftmuseum.info@jkl.fi

15.5.2017Sari K. Koskinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje