Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Paris - North Cape Photo Adventure saapuu Jyväskylään 18.8.

Paris - North Cape Photo Adventure saapuu Jyväskylään 18.8.

Kaikille avoin Keski-Suomi-aiheinen valokuvauskilpailu tapahtuman yhteydessä

Paris - North Cape Photo Adventure on jo 18. kerran järjestettävä valokuvauskiertue, jonka aikana osanottajat matkaavat joukkueina autoillaan Pariisista Norjan kautta Nordkappiin ja Suomen kautta takaisin Pariisiin. Kiertue alkaa 25. heinäkuuta ja kestää kuukauden. Osallistujat ottavat matkalta valokuvia ja raportoivat matkastaan eri tiedotusvälineille. Kiertueelle on vuosien saatossa osallistunut kuvaajia 17 eri maasta. Tämän kesän kiertueelle arvioidaan osallistuvan noin 80 henkeä eri Keski-Euroopan maista, pääosin Ranskasta. Suomessa yhteistyökumppaneita ovat Jyväskylän ja Helsingin kaupungit.

Valokuvauskiertue pysähtyy tänä vuonna ensimmäistä kertaa Jyväskylässä. Jyväskylän pysähdyksen yhteydessä 18. elokuuta järjestetään myös kaikille paikallisille harrastajille ja ammattilaisille avoin Keski-Suomi-aiheinen valokuvauskilpailu Jyväskylä Photo Trophy. Sekä kansainvälisillä että paikallisilla kuvaajilla on vuorokausi aikaa ottaa kuvia, jotka raati arvioi.

Valokuvauskilpailun aiheena on Keski-Suomi ja erityisesti sen luonto. Kuvia pyydetään seuraavilla teemoilla: Kaupunkilainen elämäntyyli kohtaa luonnon, Jyväskylä liikkeessä, Alvar Aallon pääkaupunki, UNESCOn maailmanperintökohteet, Kansainvälinen Jyväskylä, Lasten seikkailut, Sauna, Maaseudun maisemat ja eläimet, Paikallinen ruoka ja Vesi luonnonelementtinä. Kilpailun säännöt ja ilmoittautumislinkki löytyvät tapahtuman Facebook-sivuilta https://goo.gl/wtvHVG.

Mediatilaisuus 18.8. kello 18 Jyväskylän kaupungintalolla

Valokuvauskilpailusta saatuja eriteemaisia valokuvia hyödynnetään myös alueen kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa. Stopover Keski-Suomi -hanke markkinoi Keski-Suomen aluetta ja hankkeessa mukana olevia matkailuyrityksiä kansainvälisille matkanjärjestäjille ja asiakkaille www.visitcentralfinland.com ja www.saunaregion.com sivustojen kautta sekä erilaisissa myyntitapahtumissa Keski-Euroopassa ja Aasiassa. Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun ja Suomen matkailukonsulttien Virtaa vientiin ja verkostoihin -hanke tuottaa kisan kautta kuvamateriaalia erityisesti Keski-Suomen maaseudusta kansainvälisille ja kotimaisille markkinoille. Kuvat tulevat myöhemmin maaseutumatkailun kuvapankkiin niin matkanjärjestäjien kuin mediankin käyttöön.

- Tämän valokuvauskilpailun tuloksena saamme uutta kuvamateriaalia sekä kaupungista että ympäröivästä maaseudusta kansainvälisin silmin, summaa kansainvälisten yhteyksien päällikkö Kirsi Kesänen Jyväskylän kaupungilta.

Jyväskylä Photo Trophyn voittaja ja Paris-North Cape Photo Adventuren osanottajien parhaat kuvat Keski-Suomesta julkistetaan mediatilaisuudessa 18.8. kello 18 Jyväskylän kaupungintalolla. Parhaat Keski-Suomesta kuvatut otokset ovat esillä myös kirjastossa Valon kaupunki -tapahtuman yhteydessä.

Lisätietoja:
- kansainvälisten yhteyksien päällikkö Kirsi Kesänen, Jyväskylän kaupunki, etunimi.sukunimi@jkl.fi, p. 050 325 5110
- projektipäällikkö Päivi Heikkala, Stopover Keski-Suomi -hanke/Keski-Suomen kauppakamari, etunimi.sukunimi@visitcentralfinland.com, p. 050 304 8467
- projektipäällikkö Suvi Ahonen, Virtaa Vientiin ja verkostoihin –hanke/JAMK, etunimi.sukunimi@jamk.fi, p. 050 4328 725

20.6.2017Pekka Piippa

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje