Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja kehittämispäällikön viransijaisuuteen FM Marita Kajander

Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja kehittämispäällikön viransijaisuuteen FM Marita Kajander

Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja kehittämispäällikön viransijaisuuteen on valittu FM Marita Kajander. Viransijaisuus on ajalle 1.9.2017 – 30.6.2019. Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja kehittämispäällikkö vastaa muun muassa kaupungin kulttuuri- ja kansalaistoiminnan avustusten valmistelusta ja kaupungin yhteisten kulttuuripalvelujen kehittämisestä, kuten valmisteilla olevan kulttuurisuunnitelman jatkotyöstöstä. Viransijaisuuden aikana tullaan valmistelemaan myös kaupungin palveluja tulevaan sote- ja maakuntauudistukseen liittyen.

Kajander siirtyy Jyväskylään Mikkelistä, jossa hän on hoitanut kulttuurijohtajan virkaa vuodesta 2009. Kajanderilla on viransijaisuuden hoitamiseen vahva ja monipuolinen työkokemus kulttuurin parista. Nykyiseen tehtävään Mikkelissä on kuulunut muun muassa kaupungin kulttuurihankkeiden kokonaiskehittäminen sekä kulttuuriavustusten valmistelu- ja kehittämistyö yhdessä kolmannen sektorin kanssa. Lisäksi hän on edistänyt nykyisessä tehtävässään merkittävästi kulttuuripalveluiden ja maakunnallisten sote-palveluiden välistä yhteistyötä.

Hakijoita sijaisuuteen oli 35, joista kelpoisuusehdot täytti 33. Haastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa. Vuoteen 2019 ulottuva sijaisuus tuli haettavaksi virassa olevan kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Mari Aholaisen jäädessä opintovapaalle.

Lisätietoja:
Jyväskylän kaupunki,
- kulttuuri- ja liikuntapalvelujen palvelujohtaja Ari Karimäki, p. 014 266 4001

21.6.2017Antti Laukkarinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje