Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Kotiseututyön suurtapahtuma saapuu Jyväskylään 10.–13.8.

Kotiseututyön suurtapahtuma saapuu Jyväskylään 10.–13.8.

Kotiseututyötä ja ennen kaikkea sen tekijöitä juhlistavat Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestetään Jyväskylässä 10.–13.8.2017 teemalla Kotiseutu liikkeessä – on the move! Iloisesta tapahtumasta löytyy jokaiselle jotain: ulkoilmakonsertteja, retkiä, rytmiä, kohtaamisia ja kotiseututyöhön vaikuttamista.

Kotiseutuliikkeen vuosittainen päätapahtuma kokoaa yhteen sadat kotiseututoimijat ympäri maan keskustelemaan ajankohtaisista kotiseututyöhön ja paikallisuuteen liittyvistä asioista, verkostoitumaan ja tutustumaan järjestävän kaupungin ja maakunnan vahvuuksiin ja omaleimaisuuteen.

Valtakunnalliset kotiseutupäivät on myös paikallisille suunnattu tapahtuma, jossa oman kotiseutunsa voi nähdä uusin silmin ja nauttia monipuolisesta ohjelmatarjonnasta. Lukuisissa kaikille avoimissa ja maksuttomissa tilaisuuksissa on huomioitu myös eri ikäiset, esimerkiksi lapsiperheet.

Tarjolla runsas ohjelmakattaus ja huippuesiintyjät

Valtakunnallisten kotiseutupäivien perinteisiin elementteihin – kokoukset, keskustelukammarit, kotiseuturetket ja kotiseutugaala – on lisätty runsaasti jyväskyläläistä omaleimaisuutta. Päivät koostuvat lähes 60 tapahtumasta, joissa esitellään alueen osaamista, perinnettä ja luonnetta. Suuri osa ohjelmasta on yleisölle maksutonta.

Neljän tapahtumapäivän aikana Jyväskylässä järjestetään ilmaistapahtumia aina konserteista keskustelukammareihin sekä leffapiknikistä yhteislauluun ja huutokauppakeisarin kotiseutuhuutokauppaan.

Jyväskylän kotiseutupäivillä esiintyvät muun muassa Arja Koriseva, Ilmavoimien Soittokunta, Jenna Bågeberg ja Loiskis-orkesteri, Seminaarinmäen Mieslaulajat sekä huutokauppakeisari Aki Palsanmäki. Ilmaiskonserttien ja Kotiseutuhuutokaupan lisäksi tarjolla on muun muassa Leffapiknik elokuun illassa ja kaksipäiväinen Kotiseututori myynti- ja esittelypisteineen. Lukuisissa keskustelutilaisuuksissa puheenaiheina ovat koulutus, arkkitehtuuri, resurssiviisaus, lähiruoka, seurantalot ja sauna.

Kotiseuturetket vievät kotiseutupäivien osallistujat kauniin Keski-Suomen maakuntakohteisiin ja Jyväskylän kaupunkikierroksille. Retkillä tutustutaan muun muassa Kivikauden kylään, Unescon maailmanperintökohteisiin ja Alvar Aallon arkkitehtuuriin sekä alueen huipputeknologiaan.

Ohjelmassa on myös Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous, jossa valitaan liiton valtuusto sekä julkistetaan Vuoden kotiseutuyhdistys ja Vuoden kaupunginosa. Päivien avajaisissa julkistetaan Vuoden kotiseututeko. Kesän iloisen kotiseutujuhlan kruunaa gaalailta, jossa jaetaan kotiseututyön ansiomitalit.

Kotiseutupäivien ohjelmatarjonta löytyy osoitteesta www.jyvaskyla.fi/kotiseutupaivat/ohjelma.

Fakta: Valtakunnalliset kotiseutupäivät 2017

• 69. kotiseutupäivät järjestetään Jyväskylässä 10.–13.8.2017.
• Kotiseututyön vuosittainen päätapahtuma ja maamme suurin kotiseututapahtuma.
• Päiviä on järjestetty vuodesta 1949 lähtien joka vuosi.
• Tapahtuman järjestää Jyväskylän kaupunki yhteistyössä Suomen Kotiseutuliiton ja Jyväskylän yliopiston kanssa.
• Teemana Kotiseutu liikkeessä – on the move.
• Suojelijana Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
• Osa Kotiseutuliiton Suomi 100 -juhlavuoden Rakkaudesta kotiseutuun -ohjelmakokonaisuutta.
• Jyväskylän kaupungin itsenäisyyden juhlavuoden päätapahtuma.

Lisätietoja:

www.jyvaskyla.fi/kotiseutupaivat
www.facebook.com/kotiseutupaivat
https://twitter.com/Kotiseutuliitto
https://instagram.com/kotiseutuliitto
www.flickr.com/photos/kotiseutuliitto

Koordinaattori Marjo Tiainen-Niemistö, p. 040 736 4328, marjo.tiainen-niemisto@jkl.fi
Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, p. 040 733 7033, riitta.vanhatalo@kotiseutuliitto.fi

3.8.2017Paula Ukkonen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje