Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Kotialbumien kuva-aarteita digitoidaan nyt Jyväskylän pääkirjaston musiikkiosastolla

Kotialbumien kuva-aarteita digitoidaan nyt Jyväskylän pääkirjaston musiikkiosastolla


Kuva Päivi Hirvi.
Kotialbumien kuvia voi tuoda digitoitavaksi 15.8. alkaen Jyväskylän pääkirjaston (Vapaudenkatu 39–41) musiikkiosastolle. Pääkirjaston musiikkiosaston työntekijät ottavat kuvia vastaan arkisin klo 10–20 ja lauantaisin klo 11–16. Varsinaisesta kuvien digitoimisesta vastaavat vapaaehtoiset kulttuuriluotsit. Kuvat tallennetaan Albumit auki -verkkoarkistoon, jossa kuka tahansa pääsee niitä katsomaan. Kuvien luovuttaja voi noutaa omat kuvansa takaisin musiikkiosastolta digitoimisen jälkeen.

Jyväskylän Albumit auki -kokoelmassa on jo yli tuhat kuvaa. Kuvien keräämisen ideana on tallentaa arvokasta kulttuurihistoriaa kotialbumeista. Internetissä valokuvat säilyvät paremmin kuin kirjahyllyn kätköissä, ja samalla yhä useampi pääsee nauttimaan niistä. Albumit auki -nettisivujen kautta kuvia saa jaettua kätevästi esimerkiksi sukulaisille.

Kuvia on kerätty Jyväskylässä vuodesta 2014 lähtien. Tähän asti kuvia on kerätty eri tapahtumien yhteydessä ja Jyväskylän pääkirjastolla järjestettävissä kuvankeruutilaisuuksissa.

– Kiinteä kuvankeruupaikka mahdollistaa sen, että kuvia voi tuoda silloin kuin itselle parhaiten sopii, iloitsee Albumit auki -toimintaa Jyväskylässä koordinoiva kulttuurituottaja Terho Valkonen.

Jyväskylän Albumit auki -arkisto: www.albumitauki.fi/jyvaskyla

Valtakunnallinen Albumit auki -arkisto: www.albumitauki.fi

Kuvia tiedotuskäyttöön voi ladata osoitteesta: http://bit.ly/2bWhegv

Lisätietoja
kulttuurituottaja Terho Valkonen, p. 014 266 4045, terho.valkonen@jkl.fi
www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/albumitauki

15.8.2017Paula Ukkonen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje