Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylässä kuulovammaiset voivat pian varata lääkäriajan tekstiviestillä

Jyväskylässä kuulovammaiset voivat pian varata lääkäriajan tekstiviestillä

Jyväskylän kaupungin terveysasemien kuulovammaiset asiakkaat saavat syyskuussa käyttöön paljon toivotun palvelun, kun lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotolle voi varata ajan tekstiviestillä puhelinsoiton sijaan. Tekstiviestiajanvaraus onnistuu myös terveysasemien röntgen- ja ultraäänitutkimuksiin. Palvelu otetaan käyttöön Kyllön, Palokan, Keskustan, Huhtasuon, Vaajakosken ja Kuokkalan terveysasemilla perjantaina 1. syyskuuta.

Tekstiviestipalvelu toimii terveysasemien aukioloaikoina. Varatun ajan voi myös perua tekstiviestillä. Viestien lähettäminen maksaa asiakkaan oman puhelinliittymäsopimuksen mukaisen hinnan.
– Tulkin välityksellä hoidetun puhelun sijaan asiakkaat voivat hoitaa ajanvarauksensa itsenäisesti. Kiireellisissä asioissa on kuitenkin edelleen soitettava terveysasemalle tai hätäkeskukseen, korostaa sairaanhoitaja Anna Penttinen terveysasemien puhelinkeskuksesta.

Tekstiviestiin vastataan lähes reaaliajassa

Kun ajanvaraus- tai peruutusviestin on lähettänyt, terveysasemalta lähetetään vastausviesti. Tekstiviestiajanvaraukseen vastaamisessa voi olla hetken viive. Asian hoitaminen vaatii yleensä useamman viestin lähettämisen.

Tekstiviesti lähetetään numeroon 050 303 7722. Viesti aloitetaan sanalla AVO ja sen perään kirjoitetaan koko oma nimi, syntymäajan alkuosa, katuosoite ja yhteydenottosyy. Esimerkkiviesti: AVO Maija Kristiina Meikäläinen 150868 Kauppakatu 1. Haluaisin lääkärin vastaanotolle, syy polvikipu, särkylääke ei enää auta, turvotusta, kävely hankalaa. Kun ajanvaraus- tai peruutusviestin on lähettänyt, terveysasemalta lähetetään vastausviesti. Viestiin vastaa terveysaseman ajanvarauskeskuksen sairaanhoitaja. Hän kysyy tarpeen mukaan lisäkysymyksiä ja lähettää hoito-ohjeita. Viesteissä myös sovitaan, varaako asiakas itse viittomakielen tulkin vastaanotolle. Asian käsittely tekstiviesteillä päättyy, kun viestiin vastannut sairaanhoitaja lähettää viestin LOPPU.

Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen (Jyte) terveysasemien keväällä uusittu ajanvarausjärjestelmä mahdollistaa tekstiviestiajanvarauksen käyttöönoton.

Lisätietoja: Anna Penttinen, sairaanhoitaja, Palokan terveysasema, p. 014 266 1914, etunimi.sukunimi@jkl.fi

28.8.2017Elina Gråsten

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje