Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Maksuton raskauden ehkäisyn aloitus alle 20-vuotiaille jyväskyläläisille nuorille ei ole aiheuttanut alkuvaiheessa ryntäystä ehkäisyneuvontaan

Maksuton raskauden ehkäisyn aloitus alle 20-vuotiaille jyväskyläläisille nuorille ei ole aiheuttanut alkuvaiheessa ryntäystä ehkäisyneuvontaan

Jyväskyläläiset alle 20-vuotiaat nuoret saavat tänä vuonna maksutta raskauden ehkäisyn aloituksen. Kokeilun tavoitteena on lisätä nuorten seksuaaliterveyttä ja ehkäisyn käyttöä niillä nuorilla, joilla siihen on tarve, eikä ehkäisyä ole vielä käytössä.

Kokeilun aikana nuorilta kerätään palautetta sähköisellä kyselyllä ja arvioidaan maksuttoman ehkäisyn vaikuttavuutta.
– Kokeilu käynnistyi kuluvan vuoden maaliskuussa. Maalis-elokuun aikana reilut 200 nuorta on saanut raskauden ehkäisyn aloituksen maksutta. Mitään erityistä ryntäystä ehkäisyneuvontaan tai ehkäisyvalmisteiden hankintaan ei ole nähtävissä. Olemme varautuneet suurempaankin asiakasmäärään, selvittää palvelupäällikkö Paula Käyhkö.

– Tähän mennessä kyselyyn vastanneiden mukaan, valtaosa olisi aloittanut ehkäisyn, vaikka se olisi ollut maksullinen, kertoo opiskeluterveydenhuollon osastonhoitaja Katja Viisanen.

Kokeilun tavoitteena on myös saada vähenemään alle 20-vuotiaiden ei-toivottuja raskauksia, raskauden keskeytyksiä ja sukupuoliteitse tarttuvia tauteja.

Yhteys koulu- tai opiskeluterveydenhoitajaan tai neuvolan terveydenhoitajaan

Maksuton ehkäisy on tarkoitettu alle 20-vuotiaalle jyväskyläläiselle nuorelle, jolla ei ole vielä käytössä raskauden ehkäisyä; kierukkaa, kapselia tai muuta ehkäisyvalmistetta tai jolle on tehty raskauden keskeytys. Ehkäisymuoto valitaan aina yhdessä nuoren kanssa ja maksuttoman ehkäisyn pituus riippuu valitusta ehkäisymuodosta.

Ehkäisyn aloittamiseen liittyvä neuvonta- ja vastaanottokäynti varataan terveydenhoitajan vastaanotolle: Koululaiset kouluterveydenhoitajalle, opiskelijat opiskeluterveydenhoitajalle, keskitettyyn ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvolaan tai Korpilahden, Säynätsalon ja Tikkakosken neuvolaan. Tarvittaessa hoitaja ohjaa nuoren lääkärin vastaanotolle. Kondomeja nuoret, niin nuoret naiset kuin miehetkin, saavat vastaanotoilta.

Ehkäisy on maksutonta esimerkiksi pillereiden osalta nykyisen kolmen kuukauden lisäksi kuusi kuukautta. Jälkiehkäisy on maksutonta kouluterveydenhuollon asiakkaille, muilta osin jälkiehkäisy on maksullista.

Jyväskylässä tehtiin viime vuonna kaksi valtuustoaloitetta nuorille suunnatusta maksuttomasta ehkäisystä. Lisäksi THL ja Sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa lisäämään seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluita.

www.jyvaskyla.fi/terveys/neuvolat/perhesuunnittelu

Lisätietoja:

Palvelupäällikkö Paula Käyhkö, p. 014 266 2001
Osastonhoitaja Katja Viisanen, p. 014 266 2197
Osastonhoitaja Hannele Virenius, p. 014 266 2198, paikalla 5.9.

30.8.2017Tuija Ijäs

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje