Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Yhteislaulutilaisuudessa lauletaan ystävyydestä 9.2. Jyväskylän pääkirjaston Minnansalissa

Yhteislaulutilaisuudessa lauletaan ystävyydestä 9.2. Jyväskylän pääkirjaston Minnansalissa

Laulusta voimaa -tilaisuudessa ollaan ystävänpäivän tunnelmissa hyvissä ajoin, kun perjantaina 9.2. klo 13 kokoonnutaan laulamaan yhdessä pääkirjaston Minnansaliin (Vapaudenkatu 39–41). Jokaiselle laulukerralle on valittu oma teema, jonka mukaan kappaleet on valittu ja tällä kertaa lauletaan ystävyydestä ja rakkaudesta.

Ikivihreitä sävelmiä voi tulla laulamaan yksin tai yhdessä ystävän kanssa, laulutaidosta riippumatta. Teemaan liittyen laulettavia kappaleita ovat esimerkiksi Junnu Vainion koskettava Vanhoja poikia viiksekkäitä ja tuttu kaunis melodia Hymni rakkaudelle. Tilaisuuden maestrona toimii musiikkipedagogi-muusikko Niko Saloheimo.

Yhteislaulutilaisuudet kevätkaudella 2018

Pe 9.2. klo 13 Lauluja ystävyydestä ja rakkaudesta, Niko Saloheimo
Pääkirjaston Minnansali (Vapaudenkatu 39−41)

Pe 9.3. klo 13 Ikivihreitä iskelmiä, Yufei Liu
Pääkirjaston Minnansali (Vapaudenkatu 39−41)

Pe 13.4. klo 13 Keväisiä sävelmiä, Yufei Liu
Pääkirjaston Minnansali (Vapaudenkatu 39−41)

Pe 27.4. klo 13 Lapin lauluja, Jaana Eloranta
Vaajakosken kirjasto (Urheilutie 36 B)

Pe 18.5. klo 13 Vesien äärellä, Jaana Eloranta
Piippurannan Klubi (Paperitehtaankatu 1)

Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelujen järjestämiin yhteislaulutilaisuuksiin on vapaa ja esteetön pääsy.

Kuvia Laulusta voimaa -tilaisuuksista: http://bit.ly/1mZAWZZ

Lisätietoja:
kulttuurituottaja Terho Valkonen, terho.valkonen(at)jkl.fi, p. 014 266 4045
http://www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/laulustavoimaa

7.2.2018Pirjo Piispanen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje