Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Rakennan pientalon

Muuta haaveet oikeaksi suunnitelmaksi

Rakentamisen haave on oman kodin lähtökohta, mutta oikea rakennushanke siitä tulee vasta rajaamisen kautta. Rajaaminen on hyvä aloittaa omista tarpeista. Listaa perheenne tarpeet ja toiveet asumiselle nyt ja tulevaisuudessa. Millainen koti sopisi juuri teille? Talon tulee sopia asukkaille paitsi nyt myös tulevaisuudessa tarpeiden muuttuessa.

Arvioi ainakin:

  • Tilatarvetta
  • Mieluista sijaintia
  • Rakentamisen ajankohtaa
  • Rakentamisen toteutustapaa
  • Alustavaa kustannusarviota
  • Löytyykö rakennushankkeellesi rahoitusta

Lisäksi voit laatia tovelistan uuden kodin tyylistä, mateeriaaleista ja tontin ominaisuuksista. Tutustu rakentamisen prosessiin, tee harkittuja valintoja ja malta suunnitella rauhassa. Oman kodin rakentaminen on monesti elämän suurimpia rahallisia investointeja. Kun rakennat, et rakenna vain omaa taloa vaan asuinaluetta. Siihen sopiva ratkaisu parantaa paitsi oman talosi jälleenmyyntiarvoa myös koko alueen pysyvää arvoa.

Etsi ammattilaisia apuun

Jo alkuvaiheessa kannataa kartoittaa, kenet löydät suunnittelun ja rakentamisen ammattilaiseksi hankkeellesi. Esitä haaveesi heille ja käytä heidän asiantuntemustaan jo kun hankit tonttia.

Voit myös tulla keskustelemaan suunnitelmistasi Palvelupiste Hannikaiseen. Palvelupisteeltä saat tietoa mm. rakentamisen luvista, tonteista ja kaavamääräyksistä.

Rakentajan kannattaa hyödyntää myös rakennusvalvonnan ennakko-ohjausta. Se on kaupungin tarjoama maksuton palvelu, johon voit tulla itse tai suunnittelijasi kanssa keskustelemaan talosuunnitelmista ja saamaan ohjausta. Rakennusvalvonnan arkkitehdit neuvovat etenkin rakentamista sääteleviin määräyksiin liittyvissä asioissa sekä ratkovat hankekohtaisia haasteita. Tule ennakko-ohjaukseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, niin saat suunnittelun hyvin käyntiin.

FISEn pätevyysrekisteri ammattilaisten löytämiseksi

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje