Presidentinvaali 2012
Tulevien presidentinvaalien ensimmäisen vaalipäivä on sunnuntai 22.1.2012. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa puolia annetuista hyväksytyistä äänistä, toinen vaalipäivä on sunnuntaina 5.2.2012. Vaalipäivinä äänestyspaikat ovat avoinna klo 9.00 – 20.00 välisenä aikana.
Presidentinvaalissa on äänioikeutettu jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään ensimmäisenä vaalipäivänä 22.1.2012 täyttää 18 vuotta. Äänioikeutettuja ovat siten 22.1.1994 tai sitä aikaisemmin syntyneet Suomen kansalaiset. Jokainen äänioikeutettu saa kotiin 2 ilmoituskorttia, joista löytyvät tiedot vaalipäivän äänestyspaikasta ja Keski-Suomen alueen ennakkoäänestyspaikoista sekä äänestyspaikkojen osoitetiedot ja aukioloajat. Äänestäjän pitää varautua henkilöllisyyden tarkistamiseen äänestämisen yhteydessä. Henkilöllisyyden selvittämiseen käy kuvallinen henkilötodistus, kuten ajokortti, passi ja kuvallinen Kela-kortti.
Ennakkoon äänestäminen kotimaassa
Äänioikeutettu voi asuinkunnasta riippumatta äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa henkilöllisyytensä selvitettyään. Äänestäminen tapahtuu ensimmäisessä vaalissa ajalla 11.1. – 17.1.2012 ja mahdollisessa toisessa vaalissa 25.1.-31.1.2012 välisenä aikana.
Yleiset ennakkoäänestyspaikat Jyväskylässä
Erityiset ennakkoäänestyspaikat Jyväskylässä
Erityisissä ennakkoäänestyspaikoissa voivat äänestää vain ne äänioikeutetut, joille erityispalvelu on suunnattu.
- Äänestäminen kotona
Kotona ennakkoon äänestämien edellyttää ilmoittautumista keskusvaalilautakunnalle ensimmäisessä vaalissa viimeistään 10.1.2012 ja mahdollisessa toisessa vaalissa viimeistään 24.1.2012 klo 16.
- Äänestäminen laitoksissa
Kaupunginhallituksen määräämissä laitoksessa voi äänestää ennakkoon ilman ennakkoilmoittautumista.
Ennakkoäänestys muualla kotimaassa
Ennakkoon äänestäminen ulkomailla
Ennakkoäänestyspaikat ja -ajat ulkomailla
Äänestäminen vaalipäivänä
Vaalipäivänä voi äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa 9-20 välisenä aikana. Äänestyspaikka määräytyy 2.12.2011 väestötietojärjestelmässä olleen kotikunnan ja osoitteen mukaan. Oman äänestysalueen numero ja äänestyspaikka on hyvä tarkastaa ilmoituskortista, koska samassa kiinteistössä saattaa olla useamman äänestysalueen äänestyspaikka.
Vaalipäivän äänestyspaikat Jyväskylässä
Presidential Elections on 22 January 2012 In English
http://www.vaalit.fi/53561.htm