Yritysten jätteet
Kesäkuun alussa 2007 voimaan tullut jätelain muutos siirsi vastuun jätehuollon järjestämisestä yritystoiminnan osalta jätteen tuottajille.
Kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen kuuluvat edelleen valtion, kunnan ja seurakunnan sekä julkisoikeudellisen yhteisön ja yhdistyksen julkisessa hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyneet jätteet. Siihen kuuluvat myös asuinkiinteistöissä sijaitsevissa liikehuoneistoissa syntyvät asumisen jätteisiin rinnastettavat, kiinteistön luvalla kiinteistöllä olevaan keräyspaikkaan toimitettavat jätteet.
Jätehuoltomääräysten mukaan muilla kuin asuinkiinteistöillä tulee olla keräysvälineet:
- biojätteelle
- kuivajätteelle
- keräyslasille
- keräysmetallille ja
- keräyspahville tai kartongille
Keräyspaperin talteenotto ja hyödyntäminen kuuluu tuottajavastuun piiriin. Lisätietoa lajittelusta löytyy kohdasta Kodin jätteet.
Vaaralliset jätteet (Ongelmajätteet) on aina pidettävä erillään muista jätteistä. Astiaan tulee merkitä, mitä se sisältää. Vaaralliset jätteet säilytetään mieluiten alkuperäispakkauksissa, tuntemattomien jätteiden hävitys on kaikkein kalleinta. Vaaralliset jätteet on toimitettava vaarallisten jätteiden keräys- tai käsittely-yritykselle. Jyvässeudulla palveluita tarjoavat mm:
- Lassila & Tikanoja Oyj
Sääksvuorentie 4
puh. 010 636 190 - Mustankorkea Oy
Ronsuntaipaleentie 204
puh. (014) 411 5913 - Ekokem Oy
Myllyharjuntie 20, 42300 Jämsänkoski
puh. 010 7551 680
Lisätietoja vaarallisista jätteistä ja niiden käsittelystä löytyy Jätelaitosyhdistyksen www.ongelmajate.fi - palvelusta tai Ekokem-konsernin sivuilta.