Jyväskylän Vaajakoskea kehitetään arkkitehtuurikilpailulla

Jyväskylän kaupunki järjestää Vaajakosken keskusta-alueesta yleisen arkkitehtuurikilpailun, joka alkaa maanantaina 19.10. Kilpailulla juhlistetaan uutta Jyväskylää, joka muodostettiin vuoden 2009 alussa yhdistämällä Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunta ja Korpilahti. Kilpailun tarkoituksena on parantaa Vaajakosken keskustan elinvoimaisuutta sekä vahvistaa viihtyisän ja monipuolisen osakeskuksen kehittymistä.
Kilpailulla haetaan kaupunkikuvallisin keinoin ratkaisuja asuin- ja työpaikkarakentamisen määrälle ja sijoittumiselle. Kilpailuehdotuksissa on huomioitava Vaajakosken keskustan sijainti kauniin virran rannalla ja sen arvokas historia keskisuomalaisen sahateollisuuden kehtona.
Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailijoita kannustetaan muodostamaan työryhmiä, joissa on asiantuntemusta arkkitehtuurin lisäksi esimerkiksi maisema-arkkitehtuurin, maankäytön, liikennesuunnittelun ja ympäristötaiteen aloilta. Palkintoina jaetaan yhteensä 90 000 euroa. Ensimmäinen palkinto on 35 000 euron suuruinen. Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimii kaupunginjohtaja Markku Andersson.
Kilpailuohjelma on ladattavissa 19.10. alkaen kilpailun verkkosivuilla osoitteessa www.jklarkkitehtuurikilpailut.fi/vaajakoski. Ohjelman voi kilpailun alettua myös tilata tai noutaa Suomen Arkkitehtiliitosta Helsingistä, p. (09) 584 448, tai Jyväskylän kaupungin Palvelupiste Hannikaisesta, p. (014) 266 0108.
Kilpailuaikataulu
Kilpailu alkaa 19.10.2009
Kaikille avoin kilpailuseminaari 2.11.2009 klo 12 alkaen Vaajakosken Urheilutalolla (os. Savonmäentie 9)
Kilpailukysymysten jättö 9.11.2009
Kilpailukysymysten vastaukset viikolla 47
Kilpailu päättyy 19.1.2010
Kilpailuehdotukset ovat kommentoitavina kilpailun verkkosivuilla osoitteessa www.jklarkkitehtuurikilpailut.fi/vaajakoski 31.3.2010 asti.
Kilpailun ratkaisu ja palkintoseremonia toukokuussa 2010
Lisätietoja:
apulaiskaupunginarkkitehti Tuija Solin, p. (014) 266 5054, etunimi.sukunimi@jkl.fi
kaupunginarkkitehti Ilkka Halinen, p. (014) 266 5030, etunimi.sukunimi@jkl.fi