Suoraan sisältöön

Kortepohjan alueen Haukkalantie 56 asemakaava-alueen katusuunnitelma

Suunnittelualue sijaitsee Jyväskylän 17..kaupunginosassa, Kortepohjassa noin neljä kilometriä linnuntietä Jyväskylän keskustasta luoteeseen. Alue rajautuu idässä kevyen liikenteen väylään, pohjoisessa rakentamattomaan AKR-alueeseen, lännessä puistoon ja etelässä Haukkalantiehen. Suunnittelualueen asemakaava on valmistunut vuonna 2016.

Haukkalantie 56 asemakaava-alue sisältää kadut Haukankaari, Tuulihaukankuja, Nuolihaukankuja ja Haarahaukankuja sekä kevyen liikenteen väylän Linnunlaulunpolku. Näistä kaduista laaditaan katusuunnitelmat.

Haukankaaren asemakaavan mukainen katualueen leveys vaihtelee 15,0 - 38,5 metrin välillä. Haukankaari on reunatuellinen katu. Kadun leveys on 6,0 metriä ja kadun vasemmalla puolella kulkevan korotetun kevyen liikenteen väylän leveys on 3,5 metriä. Haukankaaren loppuosaan paaluvälille 150 - 210 osoitetaan vieraspysäköintipaikat kuudelle autolle. Tällä osalla kadun kokonaisleveys on 11,5 m. Haukankaaren päähän paaluvälille 205 - 222 rakennetaan kääntöpaikka, jonka leveys on 12 m.

Tuulihaukankujan, Nuolihaukankujan, Haarahaukankujan ja Linnunlaulunpolun asemakaavan mukainen katualueen leveys on 8,0 m. Tuulihaukankuja, Nuolihaukankuja ja Haarahaukankuja ovat reunatuellisia katuja. Katujen leveys on 4,5 metriä. Näiden katujen päähän tulee pätkä kevyen liikenteen väylää, jonka leveys on 3,0 metriä. Linnunlaulunpolku rakennetaan kevyen liikenteen väylänä ja sen leveys on 3,5 metriä. Kevyen liikenteen väylät toteutetaan sivuojallisina.

Tuulihaukankujalle rakennetaan pysäköintialue viidelle autolle.

Reunatuellisten katujen pintakuivatus hoidetaan hulevesiviemärillä ja ritiläkaivoin. Kevyen liikenteen väylien kuivatus hoituu sivuojin, joista vedet kerätään hulevesiviemäreihin. Kaikki hulevesiviemärit johdetaan Haukkalantie 56 kaava-alueen itäpuolella olevalle puistoalueelle, jonne hulevedet imeytetään.

Kadut valaistaan ja katujen reuna-alueet nurmetetaan. Kadut kuuluvat 40 km/h aluenopeusrajoituksen piiriin kuin myös aluepysäköintikiellon piiriin.

Kunnallistekniikan investointiohjelmassa vuodelle 2017 on varattu 450 000 € määrärahaa kadunosan rakentamiseksi. Hanke toteutetaan vuoden 2017 loppuun mennessä.

Suunnitelmat asetetaan julkisesti nähtäville Rakentajantalon palvelupiste Hannikaiseen os. Hannikaisenkatu 17, I-kerros 11. - 25.4.2017. Ehdotusta koskevat kirjalliset muistutukset on osoitettava kaupunkirakennelautakunnalle ja toimitettava Jyväskylän kaupungin kirjaamoon os. PL 193, 40101 Jyväskylä (käyntiosoite Vapaudenkatu 32) tai sähköpostitse osoitteella kirjaamo@jyvaskyla.fi viimeistään 25.4.2017 kello 15.00 mennessä.

Sijaintipaikkakartta (pdf)

Asemakaavaote (pdf)

Asemapiirustus (pdf)

Haukankaari pituusleikkaus (pdf)

Linnunlaulunpolku pituusleikkaus (pdf)

Haarahaukankuja Nuolihaukankuja Tuulihaukankuja pituusleikkaus (pdf)

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta