Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki » Kaupunkirakennepalvelut » Kadut ja liikenne » Kadut » Suunnittelu » Nähtävillä » 2014 » Keskikadun ja Ahdinkadun liittymän parantaminen

Keskikadun ja Ahdinkadun liittymän parantaminen

Keskikatu ja Ahdinkatu sijaitsevat Seminaarinmäellä. Katujen kautta kuljetaan Hippoksen urheilupuiston liikuntapalveluiden äärelle Hippoksenraittia pitkin.

Nykytila

Ahdinkatu ja Keskikatu Seminaarinmäen alueella ovat luonteeltaan asuntokatuja. Urheilutapahtumat Hippoksen urheilupuistossa keräävät kuitenkin huomattavan suuren yleisön ja autoliikenne ruuhkauttaa ajoittain kaikki alueen kadut ja liittymät. Keskikatu on osoitettu liikennemerkein etuajo-oikeutetuksi. Liittymä on aika laaja ja jäsentymätön, joka vaikeuttaa siinä käyttäytymistä ja heikentää siten liittymän toimintaa. Liittymää ei voida pitää kovin vaarallisena, sillä sen alueella on tapahtunut vain kaksi onnettomuutta viiden viimeisen vuoden aikana. Onnettomuudet eivät ole johtaneet loukkaantumisiin.

Suunniteltu ratkaisu

Keskikadun ja Ahdinkadun liittymä esitetään parannettavaksi kiertoliittymänä. Kiertoliittymä on liikenneympäristönä selkeä ja turvallinen. Kiertoliittymä on myös liittymäaluetta ja parantaa siten myös kaupunkikuvaa. Kiertoliittymä on lisäksi osa Hippoksenraitin parantamista, joka aloitettiin kesällä 2012.

Kiertoliittymä voidaan toteuttaa halkaisijaltaan 10 metriä leveänä nykyisellä katualueella. Ajoura on 9 metriä leveä. Katujen korkeusasema säilyy nykyisellään. Kiertoliittymän vuoksi joudutaan siirtämään nykyisiä valaisinpylväitä ja rakentamaan jonkin verran uutta hulevesiviemäröintiä. Kiertoliittymän rakentamisen yhteydessä on esitetty myös Kalle Rutasen polun ja Hippoksenraitin risteyskohdan korottamista, joka toimii hidasteena autoliikenteelle.

Hankkeen kustannukset

Keskikadun ja Ahdinkadun kiertoliittymän rakentamiskustannukset ovat arviolta 85 000 euroa.

Suunnitelma oli julkisesti nähtävillä Rakentajantalon palvelupiste Hannikaisessa os. Hannikaisenkatu 17, I-kerros 18.2. - 4.3.2014.

Lisätiedot: liikenneinsinööri Timo Vuoriainen, puh. 014 2665 144

Sijaintipaikkakartta (pdf)

Asemapiirustus (pdf)

Kuivatussuunnitelma (pdf)

Leikkaus A-A (pdf)

Leikkaus B-B (pdf)

Leikkaus C-C, E-E (pdf)

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta