Suoraan sisältöön

Päällystys

Jyväskylän kaupunki laatii joka kevät päällystysohjelman. Päällystystöitä tehdään kaupungin väylillä yleensä toukokuusta lokakuuhun. Olosuhteiden salliessa päällystyskausi voi syksyllä jatkua talvikelien alkamiseen saakka.

Uudet kadut päällystetään kahdessa vaiheessa. Ykkösvaiheen päällystystyö tehdään kadunrakentamisen yhteydessä, jolloin esimerkiksi jalankulku- ja pyörätiet jätetään vielä sorapintaisiksi. Kakkosvaiheen päällystys sekä kadun viimeistelytyöt tehdään 3-4 vuoden kuluessa kadun rakentamisesta. Suurin osa kadunvarren kiinteistöistä on silloin saatu valmiiksi, eikä kadulla enää ole ylimääräistä rakentamiseen liittyvää liikennöintiä.

Saneeraus- ja uudelleenpäällystyskohteet valitaan kaduille tehtävän kuntoarvioinnin pohjalta. Uudelleenpäällystyskohteet sijaitsevat vilkasliikenteisimmillä väylillä (I- ja II-luokan kadut) ja ainoastaan niiden huonokuntoiset osuudet korjataan.

Väyliltä korjataan myös pienempiä päällystevaurioita, esimerkiksi halkeamia ja reikiä. Käyttäjien turvallisuutta vaarantavat päällystevauriot hoidetaan kuntoon aina mahdollisimman pian, kun niistä on tullut tieto vikailmoituspalveluun.

Vuosi 2016

Päällystyskohteet vuonna 2016 (pdf)

Päällystyskohteet viikolla 42

  • maanantai 17.10.
    Hankurainen, päällystys, vähäistä haittaa liikenteelle
    Pyssymiehenkatu kääntöpaikka, päällystys, ei haittaa liikenteelle
    Tervaruukinkatu, jyrsintä, liikenteenohjaus
    Ruukintie, jyrsintä, liikenteenohjaus
  • tiistai 18.10.
    Mutkaperä, jyrsintä, liikenteenohjaus
    Aihkinkuja, jyrsintä, liikenteenohjaus
    Tehtaankatu, jyrsintä, liikenteenohjaus
    Liinakatu, jyrsintä, liikenteenohjaus
    Matkakeskus laiturit, päällystys
  • torstai 20.10.
    Hämeenlahdentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • perjantai 21.10.
    Keihäsmiehenkatu kevyen liikenteen väylä, päällystys, haittaa kevytliikenteelle, liikenteenohjaus
    Urheilutie kevyen liikenteen väylä, päällystys, haittaa kevytliikenteelle, liikenteenohjaus

Päällystyskohteet viikolla 38

  • maanantai 19.9.
    Esbjergin puisto, päällystys, ei haittaa liikenteelle
    Vaajakoskentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • tiistai 20.9.
    Varaslahdentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Sahatie Kalarintie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Väinönkatu, jyrsintä, liikenteenohjaus
    Harjukatu, jyrsintä, liikenteenohjaus
    Pustokatu pyöräkaistat, jyrsintä, liikenteenohjaus
  • keskiviikko 21.9.
    Väinönkatu, päällystys, liikenteenohjaus
    Harjukatu,päällystys, liikenteenohjaus
    Pustokatu pyöräkaistat, päällystys, liikenteenohjaus
  • torstai 22.9.
    Väinönkatu, päällystys, liikenteenohjaus
    Harjukatu, päällystys,liikenteenohjaus
    Pustokatu pyöräkaistat, päällystys liikenteenohjus

Päällystyskohteet viikolla 37

  • maanantai 12.9.
    Salokatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • tiistai 13.9.
    Koulutie/Saaritie, päällystys, vähäistä haittaa liikenteelle
    Kouluranta P-alueet, päällystys, vähäistä haittaa liikenteelle
    Sulkulantie LA-pysäkki, päällystys, vähäistä haittaa liikenteelle
  • keskiviikko 14.9.
    Viitaniementie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • torstai 15.9.
    Hämeenkatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • perjantai 16.9.
    Hämeenkatu kevyen liikenteen väylä, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Wivi Lönninkatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä

Päällystyskohteet viikolla 36

  • maanantai 5.9.
    Kukkumäentie, päällystys, vähäistä haittaa liikenteelle
    Nisulankatu kevyen liikenteen väylä, päällystys, vähäistä haittaa kevytliikenteelle
    Vesangantie, kevyen liikenteen väylä, päällystys, vähäistä haittaa kevytliikenteelle
    Hämeenkatu, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Oikokatu, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • tiistai 6.9.
    Lehdintie, päällystys, vähäistä haittaa alueen asukkaille
    Lehdonmutka, päällystys, vähäistä haittaa alueen asukkaille
    Saarisentie, päällystys, vähäistä haittaa alueen asukkaille
    Viitaniementie, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • keskiviikko 7.9.
    Saarijärventie kevyen liikenteen väylä, päällystys, vähäistä haittaa kevytliikenteelle
    Palokunnankatu P-alue, päällystys, ei haittaa liikenteelle
  • torstai 8.9.
    Salokatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Keihäsmiehenkatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Kangaskatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • perjantai 9.9.
    Salokatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Keihäsmiehenkatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Kangaskatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä

Päällystyskohteet viikolla 35

  • maanantai 29.8.
    Norolantie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Heinämäenkuja, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Hämeenkatu kevyen liikenteen väylä, päällystys, vähäistä haittaa kevytliikenteelle
    Vesangantie kevyen liikenteen väylä, päällystys, vähäistä haittaa kevytliikenteelle
  • tiistai 30.8.
    Nisulankatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • keskiviikko 31.8.
    Nisulankatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Hämeenkatu, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • torstai 1.9.
    Vaajakoskentie kevyen liikenteen väylä, päällystys, vähäistä haittaa kevytliikenteelle
  • perjantai 2.9.
    Vaajakoskentie kevyen liikenteen väylä, päällystys, vähäistä haittaa kevytliikenteelle

Päällystyskohteet viikolla 34

  • maanantai 22.8.
    Länsi-Päijänteentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Myllyjärventie, päällystys, llikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • tiistai 23.8.
    Vuorenlahdenkatu, päällystys, vähäistä haittaa kevytliikenteelle
    Heikinkatu – Schaumanin puistotie, jyrsintä, liikentennohjaus pysäytyksiä
    Nisulankatu, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • keskiviikko 24.8.
    Parviaisentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Hämeenkatu kevyen liikenteen väylä, päällystys, vähäistä haittaa kevytliikenteelle
  • torstai 25.8.
    Heikinkatu – Schaumanin puistotie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • perjantai 26.8.
    Saarijärventie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä

Päällystyskohteet viikolla 33

  • maanantai 15.8.
    Tunnelimäki, asfaltointi, vähäistä haittaa alueen asukkaille
    Länsi-Päijänteentie, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Myllyjärventie, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Saarijärventie, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • tiistai 16.8.
    Tunnelimäki, asfaltointi, vähäistä haittaa alueen asukkaille
    Nisulan P-alue, asfaltointi, ei haittaa liikenteelle
    Haapatie KLV, asfaltointi, vähäistä haittaa kevytliikenteelle
    Keihäsmiehenkatu, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Erämiehenkatu, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Salokatu, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Kangaskatu, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Norolantie, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • keskiviikko 17.8.
    Rusokinkatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • torstai 18.8.
    Rusokinkatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Länsi-Päijänteentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • perjantai 19.8.
    Länsi-Päijänteentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä

Päällystyskohteet viikolla 32

  • maanantai 8.8. - torstai 11.8.
    Vaajakoskentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • perjantai 12.8.
    Vuorenlahdenkatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä

Päällystyskohteet viikolla 31

  • keskiviikko 3.8.
    Vaajakoskentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • torstai 4.8.
    Vaajakoskentie,päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • perjantai 5.8.
    Vaajakoskentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä

Päällystyskohteet viikolla 30

  • maanantai 25.7.
    Kukkumäentie, päällystys, ei haittaa liikenteelle
  • tiistai 26.7.
    Rusokinkatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • keskiviikko 27.7.
    Rusokinkatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Rusokinkatu, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Vuorenlahdenkatu, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Myllyjärventie, jyrsintä,liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Vaajakoskentie, päällystys, liikenteenohjaus,pysäytyksiä
  • torstai 28.7.
    Vaajakoskentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • perjantai 29.7.
    Vaajakoskentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä

Päällystyskohteet viikolla 29

  • maanantai 18.7.
    Hämeenkatu, päällystys, ei haittaa liikenteelle
    Vuorenlahdenkatu, päällystys, vähäistä haittaa liikenteelle
  • tiistai 19.7.
    Hämeenkatu, päällystys, ei haittaa liikenteelle
  • torstai 21.7.
    Vesangantie KLV, päällystys, ei haittaa liikenteelle
    Laajavuorentie KLV, päällystys, ei haittaa liikenteelle
  • perjantai 22.7.
    Wilhelm Schildtinkatu KLV , päällystys, vähäistä haittaa kevytliikenteelle
    Kukkumäentie, päällystys, ei haittaa liikenteelle

Päällystyskohteet viikolla 28

  • sunnuntai 10.7 - maanantai 11.7. välinen yö
    Vasarakatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • maanantai 11.7
    Sääksvuorentie, päällystys, vähäistä haittaa alueen asukkaille
  • tiistai 12.7.
    Pääskyntie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • keskiviikko 13.7.
    Ryytipolku, päällystys, ei haittaa liikenteelle
  • torstai 14.7.
    Vuorenlahdenkatu, päällystys, vähäistä haittaa liikenteelle

Päällystyskohteet viikolla 27

  • maanantai 4.7.
    Ruokkeen asuinalue, päällystys, vähäistä haittaa alueen asukkaille
  • maanantai 4.7-tiistai 5.7.välinen yö
    Vasarakatu,päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • tiistai 5.7.-keskiviikko 6.7. välinen yö
    Vasarakatu, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • torstai 7.7.
    Haukkamäenkuja, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä

Kartta Vasarakadun päällystyksestä

Päällystyskohteet viikolla 26

  • maanantai 27.6.
    Mäyrämäentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • tiistai 28.6.
    Mäyrämäentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Vesangantie, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • keskiviikko 29.6.
    Vesangantie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Vasarakatu, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • torstai 30.6.
    Vesangantie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • perjantai 1.7.
    Vesangantie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Pitkäkatu/AaltoAlvari LA-pysäkit, päällystys, ei haittaa liikenteelle

Kartta

Päällystyskohteet viikolla 25

  • maanantai 20.6.
    Sääksvuorentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Pengertie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • tiistai 21.6.
    Tuomiojärvenranta, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Takalankuja, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Torpankuja, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Auvilankuja, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • keskiviiikko 22.6.
    Ruokkeen uusi asuinalue, päällystys, ei haittaa liikenteelle
  • torstai 23.6.
    pienkohteita eri puolilla kaupunkia, päällystys, ei haittaa liikenteelle
  • perjantai 24.6.
    Juhannusaatto

Päällystyskohteet viikolla 24

  • maanantain 13.6. ja tiistain 14.6. välinen yö
    Pengertie, jyrsintä/päällystys, pysäytyksiä
  • tiistain 14.6. ja keskiviikon 15.6. välinen yö
    Rantaväylä, jyrsintä/päällystys, hksi kaista suljettu (Keski-Suomen ELY-keskuksen kohde)
    Seppäläntie/Laukaantie, jyrsintä, pysäytyksiä, liikenteenohjaus
  • keskiviikon 15.6. ja torstain 16.6. välinen yö
    Seppäläntie/Laukaantie, päällystys, pysäytyksiä, liikenteenohjaus
  • torstai 16.6.
    Vesangantie, jyrsintä, pysäytyksiä, liikenteenohjaus
  • torstain 16.6. ja perjantain 17.6. välinen yö
    Vesangantie, päällystys, pysäytyksiä, liikenteenohjaus

Päällystyskohteet viikolla 23

  • maanantai 6.6.
    Tyyppäläntie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Laajavuorentie, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • tiistai 7.6.
    Laajavuorentie, jyrsintä, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Laajavuorentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • keskiviikko 8.6.
    Laajavuorentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • torstai 9.6.
    Laajavuorentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • perjantai 10.6.
    Laajavuorentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä

Päällystyskohteet viikolla 22

  • maanantai 30.5.
    Kangaslammentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Betonitie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • tiistai 31.6.
    Betonitie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Lahjaharjuntie/Taulumäentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • keskiviikko 1.6.
    Lahjaharjuntie/Taulumäentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • torstai 2.6.
    Mannisenmäki, päällystys, ei haittaa liikenteelle
  • perjantai 3.6.
    Mannisenmäki, päällystys, ei haittaa liikenteelle

Päällystyskohteet viikolla 21

  • maanantai 23.5.
    Kangasvuorentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • tiistai 24.5.
    Kangaslammentie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
  • keskiviikko 25.5.
    Suluntie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Rusokinkatu KLV, päällystys, ei haittaa liikenteelle
  • torstai 26.5.
    Suluntie, päällystys, liikenteenohjaus, pysäytyksiä
    Palokärki, päällystys, ei haittaa liikenteelle
  • perjantai 27.5.
    Palokärki, päällystys, ei haittaa liikenteelle
    Tanhukaari, päällystys, ei haittaa liikenteelle

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta