Suoraan sisältöön
  • Luuseri
Jyväskylän kaupunki » Kirjasto ja kulttuuri » Kaupunginteatteri » Ohjelmisto » Vierailut ja yhteistyöt » Johanna Kurkela & Johanna Iivanainen: Gemini

Johanna Kurkela & Johanna IIvanainen: Gemini

Liput 29 €

JOHANNA IIVANAINEN & JOHANNA KURKELA YHTEISELLÄ KIERTUEELLA!

Kahden Johannan ystävyys sai alkunsa yhteisellä keikalla noin kymmenen vuotta sitten. Yhdistäviä tekijöitä heille löytyi nopeasti: musiikki, huumori, harrastukset sekä mm. utelias ja seikkailunhaluinen elämänasenne. Sattumoisin näillä kahdella Johannalla on yhdet Suomen rakastetuimmista lauluäänistä. Iivanainen-Kurkela "Gemini" kiertueella he laulavat ystävälle, ystäville, yhdessä, ja erikseen. Esitettävien kappaleiden luetteloon kirjautuu nuoruudet, rakkaudet, intohimot, ja myös luonnollisesti molempien omien äänitetuotantojen kohokohtia.

Suomalaisten jazz-laulajien kärkinimiin kuuluva Johanna Iivanainen on äänenä noin kolmellakymmennellä eri äänitteellä. Hänen viimeisin soolo-albumi on folk-sävytteinen Mustarastas Laulaa (2013). Suurelle yleisölle Iivanainen on tuttu SuomiLOVE televisio-ohjelman toisena pääsolistina.

Johanna Kurkela nähtiin edellisen kerran konserttilavoilla vuonna 2016 menestyksekkään Ingrid -albumin (2015) jälkeen. Viime vuoden Kurkela on mm. valmistellut uuden Auri -yhtyeensä maaliskuussa julkaistavaa debyyttialbumia. Hänen uransa tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat mm. Rakkauslaulu, Kuolevainen, Sun särkyä anna mä en, sekä Ainutlaatuinen

Sunnuntaikeikka 25.11.2018 klo 18.00

Ajantasaisin paikkatilanne löytyy Lippupisteen sivuilta >>

Johanna Kurkela & Johanna Iivanainen: Gemini

Keikka su 25.11..2018 klo 18.00 suurella näyttämöllä

Kaikki liput 29 €

Lippupisteeltä ostettaviin lippuihin lisätään palvelumaksu

Tätä ainutlaatuista konserttia säestävät:

Tomi Aholainen - koskettimet
Mikko Iivanainen -
kitara
Juho Kanervo -
basso, sello
Marko Timonen -
rummut


Jaa sivun sisältö:


@jklteatteri #jklteatteri

Jyväskylän kaupunginteatteri | Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä | Lippumyymälä, p. 014 266 0110

Copyright Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoa sivustosta