Suoraan sisältöön

1977-1984

Johtajina Jarmo Inkinen (vt.) ja Ari Kallio

Virkaatekevä johtaja löytyi omasta talosta, kun ohjaaja Jarmo Inkinen otti johtajan määräaikaisen tehtävän hoitaakseen. Inkinen synnytti näytäntökauden 1977–1978 ohjelmiston lyhyellä varoitusajalla. Syntyihän se: Gorkia, Haavikkoa, Fota – näytelmäkirjailijoissa ei ollut moittimista.

Samanaikaisesti teatterin johtokunnan jäsenet puntaroivat teatterinjohtajan valintaa. Uuden, ajanmukaisen teatteritalon suunnittelu oli vauhdissa. Siitä vastaamaan ja teatteria johtamaan tarvittiin henkilö, jolla olisi kokemusta molemmista tehtävistä. Valituksi tuli Oulun kaupunginteatterin johtaja Ari Kallio.

Uutta teatteria rakennettiin ristiriitaisissa tunnelmissa. Kustannuksia vahdittiin ja maakuntalehden palstoilla kiisteltiin milloin terveyskeskuksen, milloin jäähallin puolesta. Mielipidekirjoituksista saattoi päätellä, että taidelaitos oli kaupunkilaisille enemmän uhka kuin mahdollisuus.

Kiivaan debatin ja lopulta käynnistyneen rakentamisen keskellä tehtiin teatteria. Syyskauden 1980 avaus oli Raiku Kempin ohjaama Ibsenin Nukkekoti. Esitys oli tiukan kriitikko Penttisen mielestä parasta Ibseniä, mitä Jyväskylässä oli nähty. Kiitosta sai erityisesti Minna Aro vapautuneesta roolistaan Nukkekodin Norana.

Kun uusi rakennus nousi Kirkkopuiston laitaan, oli aika hyvästellä vanha teatteri. Vanhan talon viimeinen ensi-ilta oli kotimainen klassikko, Maiju Lassilan Kun ruusut kukkivat. Jäähyväiset olivat haikeat: pakattiin, jotta voitaisiin purkaa ja asettua taas taloksi.

Elokuinen Jyväskylä hämmästeli kaduilla vaeltavaa äänekästä seuruetta. Torvet soivat ja räikät surrasivat, kun teatterilaiset värikkäänä kulkueena vaelsivat uuteen kotiinsa. Valkoinen talo oli mykistävän suuri, sillä Alvar Aallon teatteriarkkitehtuuri ei ole pikkusievää näpertelyä.

Henkilökunta ja yleisö ottivat uuden, avaran teatterin omakseen. Suuren näyttämön paikkaluku kasvoi 268:sta 554:een, ja lisäksi teatteriin tuli satapaikkainen pieni näyttämö. Talossa oli Euroopan modernein teatteritekniikka, joten puitteet draaman tekemiselle olivat taatusti kunnossa.

Ensi-illat Jyväskylän kaupunginteatterissa 1977-1983

1977
Lokki
Wiipurin nopeat
Kihlaus
Kotiinpaluu
Seis maailma – tahdon ulos
Pohjalaisia
Pekka Töpöhäntä

1978
Muuan äiti
Kaisa ja Otto
Ei makseta, ei makseta
Fedja-setä, kissa ja koira
Ilmeitä isänmaan kasvoilla

1979
Noitaympyrä
Juurakon Hulda
Moraaliton tarina
Herätkää ja riemuitkaa
Hänen äänensä hiljaisuus
Punahilkka

1980
Till – veijarimusikaali
Maailman laidalla
Nukkekoti
Nummisuutarit
Uppo-Nalle
Laiva metsässä & Mies joka rakensi teitä, kaksoisensi-ilta

1981
Kuninkaalla on kylmä
Pihlamäkeläiset
Sizwe Bansi on kuollut
Kääpiö nimeltä Nenä
Kauppamatkustajan kuolema

1982
Happy End
Viitospöydän nuoripari
Kun ruusut kukkivat
Rouva Dulskan moraali
Olviretki
Satupuusatu

1983
Puheenvuoro kaatuneille
Othello
Milloin palaat, punapää?
Satu pikkuisesta tytöstä, jonka isä oli kaniini
Kevään musta valo
Neiti Julie
Jalkavaras on lemmen suosikki
Hyppyrimäki
Sininen lintu
Hevonen Equus

Kuvia esityksistä vuosilta 1977-1983

Kuvat: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Omin sanoin

JOHTAJA EIKÄ KUITENKAAN JOHTAJA
Interregnum kahden kuninkaan välissä

Tullessani 1977 Jyväskylän kaupunginteatteriin, olivat teatterista juuri irtisanoutuneet teatterin päättäjien kanssa riitautuneet teatterinjohtaja, ohjaajat ja yli puolet näyttelijäkunnasta. Minut kiinnitettiin ohjaajaksi, jonka tuli vastata myös johtajan tehtävistä. Kiinnitysruljanssi onnistui paremmin kuin uskalsin toivoa: saimme ohjaajan ja seitsemän näyttelijää. Koska edelliseltä näytäntökaudelta ei voinut siirtää produktiviteettia seuraavalle näytäntökaudelle, ohjelmistoa ruvettiin rakentamaan tyhjältä pöydältä.

Joulukuussa meillä oli ohjelmistossa neljä produktiota ja oli havaittavissa, että yleisö oli alkanut luottaa meihin. Toimintaedellytyksetkin paranivat, koska onnistuimme täyttämään avoinna olleet kolme näyttelijävakanssia teatterikoulusta juuri valmistuneilla näyttelijöillä. Kovin kauas tulevaisuuteen ei teatterin taiteellinen kehittäminen minun johdollani ulottunut, koska teatterille toukokuussa 1978 valittiin kaikkien reglementtien mukaisesti teatterinjohtaja. Olin pyytänyt saada jatkaa, mutta siihen ei suostuttu. Teatterin käytännön toimintaa vedin kuitenkin joulukuuhun saakka, jolloin Jyväskylän kaupunginteatteri siirtyi interregnumin ajasta vakinaisen johtajuuden kauteen.

Numerollisesti ainoa lähes kokonainen teatterinjohtajavuoteni 1978 näyttää ihan siistiltä. Kokonaiskatsojamäärä oli siihen aikaan kaupunginteatterin näyttämönä palvelleessa 268-paikkaisessa työväenyhdistyksen salissa 53 612. Keskikatsojamäärä oli 236 katsojaa/esitys. Teatterihistoriallisia Tapauksia emme saaneet aikaan, vaikka lehtikritiikkien voi sanoa olleen pääsääntöisesti myönteisiä. Minulle on positiivisimpana jäänyt mieleen ensityöni Pohjalaisia ja sen intensiivinen näyttelijäntyö: Tarmo Laitinen (Jussi), Maritta Viitamäki (Liisa), Pertti Roisko (Salttu) ja Minna Aro (Kaisa) olivat näissä puhkinäytellyn näytelmän puhkitehdyissä rooleissa he Ainoat Oikeat, joiden tulkintoihin eri kansannäytelmän sankareita ja subretteja vertaan, kun vanhana ja vaivaisena tänä päivänä teatteria katson. Va. johtajuuteni päätyttyä unohduin Jyväskylän kaupunginteat-teriin ohjaajaksi 90-luvun alkuun saakka, jolloin teatteri lakkautti molemmat ohjaajantoimensa parantaakseen esitystensä taiteellista tasoa. Lakituvassa irtisanomisemme todettiin laittomiksi ja teatteri tuomittiin maksamaan meille vahingonkorvausta, mutta ei ottamaan takaisin työhön. Kaksikymmentä vuotta olen nyt vakuutellut itselleni, että tehty leikkaus on ollut onneksi sekä minulle että teatterin taiteelliselle tasolle.

Jarmo Inkinen, teatterinjohtaja 1977-78

AIKA ON HAASTE

Toimittuani vuodet 1975–78 juuri valmistuneen Oulun kaupunginteatterin johtajana minulle soitettiin keväällä 1978 Jyväskylästä. Johtokunnan puheenjohtaja Kauko Tumanto ja varapuheenjohtaja Pirkko Veijonen tulisivat katsomaan Ouluun esitystä ja he haluaisivat tavata minut, koska Jyväskylässä oli alkanut uuden teatteritalon suunnittelu ja he halusivat kuulla mielipiteeni ensimmäisten pohjakuvien toimivuudesta. Lopetellessamme palaveria he kysyivät, olenko kiinnostunut siirtymään Jyväskylän kaupunginteatteriin. Totta kai olin odottanut, että tällainen kysymys saatetaan esittää, sillä tiesin että teatteri oli ilman johtajaa. Sinne haettiin henkilöä, joka olisi halukas osallistumaan uuden teatteritalon suunnitteluun ja aikanaan sen rakentamiseen ja jolla on kokemusta uuden suuren, kahden näyttämön teatterin käynnistämisestä, toiminnasta ja johtamisesta. Joulukuussa aloitin työt Jyväskylässä, vaikka näyttelijöiden mielestä olin väärä valinta. Tiesin että työnteon myötä asenteet muuttuvat, niin kuin muuttuivatkin.

Kaupunginvaltuusto oli vahvasti sitoutunut teatterin rakentamiseen Alvar Aallon suunnitelmien pohjalta. Jyväskylässä oltiin sitä mieltä, että on viimeisiä aikoja täydentää Aallon suunnittelema hallintokortteli ainakin teatteritalon osalta. Halusin heti ottaa henkilökunnan mukaan suunnittelutyöhön ja teatterin tekninen henkilökunta lähtikin heti innostuneena siihen, sillä vanhassa teatterissa oli surkean pienet ja puutteelliset tilat. Mutta törmäsin myös vanhoihin, entisen teatterinjohtajan aikana syntyneisiin näkemyksiin. Ennen kaikkea näyttelijöiden edustajat, ohjaajat ja toinen lavastajista vastustivat tehtyä suunnitelmaa: heidän mukaansa teatteritalo pitäisi rakentaa avoimeksi ja muunneltavaksi teatteritilaksi, joka voi olla areena tai puoliareena, tirkistysluukku tai jotain muuta. Tässä tapauksessa katsomoratkaisua ei vaihdettaisi niinä muutamina näytösten tai harjoitusten välisinä tunteina, vaan la-vasteet ja katsomo purettaisiin vasta sitten, kun esitys poistuu ohjelmistosta. Suurissa tiloissa avoimen teatterintilan periaate kaatuukin teatterin teknisen henkilökunnan niskaan sekä ajanpuutteeseen ja koska Jyväskylän kaupunginteatteri on repertuaariteatteri ja sen ohjelmisto koostuu useista näytelmistä, näin olisi käynyt Jyväskylässäkin. Sen sijaan pienemmissä tiloissa idean saa helpommin toimimaan: pieni näyttämö koettiin teatterin henkireiäksi, siinä nähtiin mahdollisuus toimivaksi avoimeksi teatteritilaksi.

Oulun työkokemukseni tulivat tehokkaaseen käyttöön, vaikka jokainen teatteritalo on oma kokonaisuutensa eivätkä talojen yksilölliset ratkaisut ole siirrettävissä talosta toiseen. Kuitenkin kaikki ne ratkaisut, jotka Oulussa aiheuttivat ongelmia, pystyttiin välttämään Jyväskylässä. Samoin yhteistyö Aallon arkkitehtitoimiston kanssa sujui kitkattomasti. Se toteutti vaikeimmatkin tilatoiveemme.

Talo valmistui, palkattiin lisää väkeä, pidettiin avajaisjuhlat ja lähdettiin pyörittämään kahden näyttämön teatteria. Kasvu oli raju ja työmääräni kohtuuton. Ja minä halusin vielä ohjata. Pienelle näyttämölle ehdin tehdä kaksi näytelmää, joista Peter Shafferin ”Equus” lämmittää vieläkin. Lisäksi suunniteltiin organisaatiomuutosta, joka olisi lisännyt teatterinjohtajan valtaa. Kyllä lisävalta hivelee turhamaisuutta, mutta se olisi tiennyt ankaraa kädenvääntöä talouspäällikön kanssa, työtehtävien ja rutiinien muutosta, kokonaan uudenlaista johtamiskulttuuria, ryhtymistä osakeyhtiön toimitusjohtajaksi. Aloin oirehtia. Olin entistä hankalampi. Minun olisi pitänyt saada etäisyyttä siihen kaikkeen, eikä pohtia uutta muutosta. Ja ainaista pahaa omaatuntoa kärsin, kun en ehtinyt olla lasteni kanssa. Alitajuisesti aloin tehdä pesäeroa Jyväskylän kaupunginteatteriin.

Vuonna 1983 olin Berliinissä ITI:n kokouksessa ja paluumatkalla odottelin lentokentällä koneen lähtöä. Radioteatterin päällikkö Mirjam Polkunen oli myös matkalla Helsinkiin. Jutustelun lomassa hän kertoi että Radioteatterissa on avoinna toimituspäällikön paikka ja tarjosi sitä minulle. Kesäkuussa 1984 siirryin Yleisradioon.

Ari Kallio, teatterinjohtaja 1978-84

Jaa sivun sisältö:


@jklteatteri #jklteatteri

Jyväskylän kaupunginteatteri | Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä | Lippumyymälä, p. 014 266 0110

Copyright Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoa sivustosta