Suoraan sisältöön

1989-1992

Johtajana Kurt Nuotio

Kun Aimo Hiltunen lähti vuonna 1989 viettämään eläkepäiviään, tuli Jyväskylän kaupunginteatterin johtoon energinen ja idearikas Kurt Nuotio. Läksiäishaastattelussaan vuonna 1992 teatterinjohtaja kehotti: ”Haaveilkaa ja haltioitukaa!”

Nuotion kausi johtajana oli vauhdikas. Enimmillään ensi-iltoja oli näytäntökaudessa 17. Esityksiä oli isolla ja pienellä näyttämöllä, kolmannen kerroksen studiossa, yleisölämpiössä, aulassa ja joskus A-salissakin. Teatterinjohtaja oli avoin uusille, nopeasti synnytetyille tuotannoille, ja niin runo- ja lauluillat, kabareet ja revyyt – Tampereen teatterikesässäkin vieraillut Eppu Nuotion käsikirjoittama 4 200 g – vuorottelivat vakiintuneemman ohjelmiston kanssa.

Mustalaisleirin kaltaista kassamagneettia ei ohjelmistosta löytynyt, vaikka kokeilevia ja taiteellisesti vaikuttavia esityksiä nähtiinkin. Pienen näyttämön Fetisisti sekä Arsenikkia ja vanhoja pitsejä elävät katsojien muistoissa, samoin ison näyttämön Kesäyön unelma ja Loppiaisaatto.

Jyväskylä sai huomiota lehdistössä laajemminkin, kun teatteri irtisanoi kahden ohjaajaansa työsopimuksen ja sulki pienen näyttämön. Edellinen asia ratkesi myöhemmin oikeuskäsittelyssä kantajiensa eduksi, mutta pienen näyttämön avaamista jouduttiin odottamaan seuraavan johtajan kaudelle asti.

Ensi-illat Jyväskylän kaupunginteatterissa 1989-1992

1989
Tuhkimo
Ronja Ryövärintytär
Possu ja Paavin panttivangit
Isäni, sankari
Janne Kuutio
Vysotski
4 200 G
Kunnian miehet
Nalle Puh

1990
Äiti sanoi älä istu...
Onko Kongossa tiikereitä
Trio
Tämä hiljainen talo
Seitsemän veljestä
Hotellielli
Fetisisti
Huvimajassa
Marilyn – elämäni nainen
Muuten meillä menee hyvin
Sorsamuunnelmia & Vessa on tuollapäin, kaksoisensi-ilta
Korppi
Loppiaisaatto
Shirley Valentine
Nukkenäytelmä viidelle näyttelijälle, Volkswagenille ja pianolle
Peppi Pitkätossu
Iloinen kuolemankabaree

1991
Runo, jonka halusin Sinun kuulevan
Espressivo
Kuusi henkilöä etsii tekijää
Purppurakesä
Siirtolaislauluja haaleilta ja muualtakin
Ketunkivi
Hiljaisuus
Torikuningas
Nam nam
Johtajan kunniamerkit
Ituja(-)kabaree
Arsenikkia ja vanhoja pitsejä

1992
Narri kartanon valtiaana
Platonov
Pekka Töpöhäntä
Everstin leski eli lääkärit eivät tiedä mitään
Luxemburgin kreivi, 1. Ja 2. ensi-ilta
Uudesta luotava maa

Kuvia esityksistä vuosilta 1989-1992

Kuvat: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Omin sanoin

RISTEYSKOHTA

On hetkiä, jotka muuttavat elämän. Lapsen syntymä, rakastuminen, vanhempien kuolema... Ne suuret. Se lista on loppujen lopuksi aika lyhyt, olipa elämä miten pitkä tahansa. Minun lyhyellä listallani kirjailijan tielle kääntyminen on yksi noista tärkeistä. Se tapahtui Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Olimme Jyväskylässä vuodet 1988-1992. En voi väittää nauttineeni teatterinjohtajan vaimon roolista. Oli tunne, että teinpä näyttelijänä mitä tahansa se en ollut minä vaan teatterinjohtajan vaimo. Kysehän on itsetunnosta, siihen aikaan sekään ei ollut kummoinen.

Olin kirjoittanut televisiolle ja pienille teatteriryhmille ja piilotellut kirjanraakileita pöytälaatikoihin ennen Jyväskylääkin, mutta lauluntekstit taisivat kuitenkin olla se sytyke, joka sai Taina Reposen kysymään kiinnostaisiko minua kirjoittaa joku pieni juttu muutamalle naisnäyttelijälle. Kaksi viikkoa kysymyksen jälkeen me istuimme yläkerran perimmäisessä pukuhuoneessa ja luimme ensimmäistä versiota läpi. Lapset olivat pieniä ja olin siis takonut öisin ja olin paitsi uuvuksissa, myös aivan tohkeissani. Kirjoitin läpiluvun jälkeen päiväkirjaan vain yhden lauseen: ”Ne nauroivat!”

4200 g oli alku tielle, jolla olen edelleen. Työtapamme pienessä ryhmässämme oli avoin, äärimmäisen suora ja tavattoman luottamuksellinen, eräänlainen ideaali kirjailija-kustannustoimittajasuhde. Tekstin korjaaminenkin oli hauskaa sillä tiesin kaiken aikaa, että kaikki pyrkivät siihen, että jutusta tulee mahdollisimman hyvä. Me teimme kolme yhteistä kabareeta ja kaikissa niissä tutkimme jotakin osaa itsestämme ihmisinä ja näyttelijöinä. Työpäiväkirjoista noilta vuosilta poimin seuraavat luonnehdinnat: ”4200g naisena olemisen ja parisuhteessa elämisen luotaus”. ”Iloinen kuolemankabaree, kuoleman ja siihen liittyvien pelkojemme läpivalaisu.” ”Ituja-kabaree, perhe-elämän mahdottomuus ja roolit, joihin perheessä joudumme vaikkemme haluaisi”.

Kurre kannustaa minua kirjoittamaan ja lukee kaiken mitä keksin suoltaa paperille. Viertäjäntien naapurit tulevat katsomaan esityksiä, antavat palautetta, haluavat keskustella teksteistä jälkikäteenkin, tarjoutuvat niitä lukemaan ja lukevatkin. Kauniston Rainer pyytää Aira Airolaa ja minua kirjoittamaan nukkenäytelmän ja kuvataiteilija Riitta Uusitalon kanssa alamme suunnitella yhteistä kirjaa. Kirjoitan usein öisin ja olen aina vain väsyneempi. Ja raskaana.

Maaliskuussa 1992 seison Jyväskylän kaupunginteatterin lavalla, yleisö istuu katsomossa ja minä tunnen itseni keskinkertaiseksi. Kohtaus menee, minä puhun kyllä repliikkini ja teen mitä pitää, mutten ole siinä. Tieto iskee kuten epämiellyttävät uutiset iskevät heilauttaen koko olemassaoloa. Tajuan, että vaikka tekisin mitä, en näyttelijänä tästä kovinkaan paljoa kehittyisi. Tunne on musertava ja esityksen päätyttyä istun pukuhuoneessa pitkään ennen kuin ajan kotiin. Kirjoitan kokemukseni ylös ja itkenkin vähän. Pukija-Anneli tulee hakemaan mekkoni pesuun, näkee kaupungin suurimpia lihapiirakoita muistuttavat silmäni ja halaa minua pitkään.

Kotona Kurre kertoo päättäneensä jättää johtajan pestinsä vuotta ennen sopimuksen päättymistä ja minä kerron tajunneeni, etten ole kummoinenkaan näyttelijä. ”Sinusta tulee loistava kirjailija”, Kurre sanoo. Noh, siihen on vielä matkaa, mutta itse matkanteko, sanojen seassa rämpiminen, se on edelleen yhtä juhlaa.

Täällä minä olen ja kirjoitan maailmani näkyväksi.

Eppu Nuotio, näyttelijänä 1988-92

Jaa sivun sisältö:


@jklteatteri #jklteatteri

Jyväskylän kaupunginteatteri | Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä | Lippumyymälä, p. 014 266 0110

Copyright Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoa sivustosta