Suoraan sisältöön

2007-2010

Johtajana Reino Bragge

Reino Bragge tuli Jyväskylään Porista vuonna 2007 ja lähti Tampereelle vuonna 2010. Henkilökunta ja yleisö olisivat pitäneet pidetyn ja osaavan johtajan kauemminkin. Niin kaupungin edustajat kuin oman talon väki kiittivät Braggen monipuolisuutta ja kokonaisnäkemystä. Hän ymmärsi talouden realiteetit, mutta oli tinkimätön taiteellisesti kestävää linjaa ajaessaan.

Braggen aikana suhteet omistajaan, Jyväskylän kaupunkiin, olivat mutkattomat. Teatterissa voitiin keskittyä ydintehtävään: hyvien esitysten tekemiseen. Pienen näyttämön Mimmi-lehmän seikkailut sekä Viiru ja Pesonen keräsivät kaikenikäistä yleisöä. Aikuisyleisön makuun oli Juha Jokelan Fundamentalisti, josta yleisön pyynnöstä järjestettiin ylimääräisiä esityksiä.

Yksi pienen näyttämön valopilkuista oli Braggen, Antti Niskasen ja Jukka-Pekka Mikkosen tulkitsema näytelmä Faijat, jonka hirtehishumoristinen maailma miellytti yleisöä. Syksyn 2008 ensimmäinen ensi-ilta, musiikkinäytelmä Veriveljet, oli Braggen suomennos ja ohjaustyö. Niin kuin taivaassa ja Arto Paasilinnan teoksen pohjalta sovitettu Ulvova mylläri jatkoivat suosittujen musiikkinäytelmien sarjaa.

Ensi-illat Jyväskylän kaupunginteatterissa 2007-2009

2007
He tanssivat vierekkäin
Mihin sateenkaari päättyy
Jälkiä iholla
Onnellinen alku
Amelei, majava ja kuningas katolla
Arvoituksellisia muunnelmia
Mimmi-lehmän seikkailut
Viulusoittaja katolla
Shakespeare Hollywoodissa
Yksinen

2008
Aina joku eksyy
Kuka pelkää noitia
Aaronmeiden tark.
Satunnainen täällä
Veriveljet
Fundamentalisti
Betten ja Boon avioliitto

2009
Viiru ja Pesonen
Niskavuoren nuori emäntä
Niin kuin taivaassa
Ulvova mylläri
Reviisori

Kuvia esityksistä vuosilta 2007-2009

Kuvat: Jyväskylän kaupunginteatterin arkisto

Omin sanoin

ALL YOU NEED IS LOVE

Tulin Jyväskylän kaupunginteatteriin Porin Teatterista, jota johdin kaikkiaan seitsemän vuotta. Suunnilleen saman ajan oli edeltäjäni Aila Lavaste toiminut Jyväskylän kaupunginteatterin johtajana. Oli siis aika muutoksille monellakin tapaa. Minut valittiin tehtävääni noin vuotta ennen kuin aloitin virassani - silti kaikki tuntui käyvän kovin äkkiä, ja löysin itseni allekirjoittamassa työsopimusta Cabaret-musikaalin lavasteissa.

Minusta tuntui, että valintani oli lopulta aika tylsä ratkaisu monien mielestä. Tällaista muistan lukeneeni lehdistäkin. Eikä siinä mitään, enhän minä ole teatteriguru, jonka valinta olisi kääntänyt suomalaisen teatterielämän fokuksen Jyväskylään. Ihan tavallinen keskiverto puurtaja, joka sattuu pitämään tästä lajista ja tästä hommasta. Ensimmäinen hakukierros teatterinjohtajaksi oli tuottanut heikon tuloksen ja minut löydettiin ”head hunting” –menetelmällä toiselle kierrokselle. Vaikka henkilökunta lausuikin puoltavansa valintaani, toiveita valovoimaisemmasta johtajasta monilla varmaankin oli. Korviini kantautui pelkoja mm. siitä, että nyt ohjelmisto viihteellistyy ja Ailan suurella vaivalla rakentama taiteellisesti kunnianhimoinen aika on ohi. Mielikuvillahan teatterissa pelataan, joten pelot, ahdistukset ja vastarinta ovat tällaisessa tilanteessa tavallisia. Ensimmäiset hetket Jyväskylässä olivat vastavalitulle teatterinjohtajalle tyypilliset: epäluuloa, kyräilyä ja vastapainona toiveita ja odotuksia. Oli käärittävä hihat ja ryhdyttävä hommiin. Monien mielestä minä tunnuin Ailan lempeän äidillisen johtamistyylin jälkeen ikävällä tavalla tylyltä ja kylmän kalsealta isäpuolelta, joka ei hoivannut eikä paaponut. Lienen ollut tasapuolisen vaativa kaikille ja yritin ehkä sillä tavoin ohittaa sen riittämättömyyden tunteen, joka minua päivästä toiseen ikävällä tavalla vainosi ja riivasi.

En lähtenyt muuttamaan tietoisesti oikein mitään – jotain toki tuorein silmin näkee heti - vaan luotin siihen että muutoksia väistämättä tapahtuu, kun uusia ihmisiä tulee kehiin. Tiesin olevani lopulta vain yksi tekijä muutoksessa, jolle merkityksellisiä olivat kiinnittämäni uudet henkilöt, kuten ohjaaja Anssi Valtonen, lavastaja Mikko Saastamoinen, valosuunnittelija Tuukka Toijanniemi ja markkinointipäällikkö Jouni Huhtaniemi, joiden panosta en voi liiaksi korostaa ja kiittää. Ja tietenkin monet vierailijat, jotka olivat uusia tekijöitä Jyväskylässä ja toivat mukanaan omat näkemyksensä ja osaamisensa. Panoksensa toivat uudet näyttelijät, jotka kiinnitin ja monet muut, joita en tässä nimeltä mainitse. Ja eihän mikään olisi sujunut, ellei pitkään Jyväskylässä työskennellyt henkilökunta olisi ottanut uusia henkilöitä niin avoimesti, reilusti ja itsetuntoisesti vastaan. Näin tapahtui minullekin.

Kolme vuotta suuren laitosteatterin johdossa on lyhyt aika, mutta kun kutsu Tampereelle tuli, sitä oli vaikeaa ja kuten kävi ilmi, mahdotonta vastustaa. Mutta ei lähtö mitenkään itsestään selvää ollut. Harkitsin ja punnitsin tarkoin asioita, monet tunteet melskasivat sisälläni kun päätökseni tein. Tampere on kotikaupunkini ja suomalaisen teatterin keskus. Ei tällaista tilaisuutta tule ehkä toista, jos en nyt tähän tartu. Samalla lähtö tuntui kovin surulliselta, olinhan kiintynyt näihin ihmisiin täällä kovasti. Alvar Aallon teatteriarkkitehtuuri ei saa minulta kovin korkeita pisteitä, vaikka pienestä näyttämöstä pidän paljon, mutta ne ihmiset… Henkilökunnan tuki ja sitoutuminen teatterin tekemiseen Jyväskylässä teki lopulta olemiseni ja työni siellä helpoksi ja vaivattomaksi – jos teatteri nyt koskaan vaivatonta on.

Minulla on halu nähdä kaikessa jotain merkitystä, oppia ja johdatustakin. Ensimmäisen vuoden Jyväskylässä muistan aina silloin tällöin kyselleeni hiljaa itseltäni, että miksi minun piti tänne lähteä? Porissahan kaikki pyöri tutulla ja turvallisella tavalla, eikö olisi ollut viisasta jäädä sinne? Sitten eräänä elokuisena iltapäivänä, ohjasin silloin Veriveljet-musikaalia, yllättäen oivalsin, että tietenkin olemisellani täällä on tarkoitus. Sen hetken jälkeen annoin itselleni luvan oppia erityisesti itsestäni monia asioita. Opin katsomaan maailmaa vähän toisin silmin. Toivoin tietenkin, että se tekisi minusta paremman teatterintekijänkin. Ihmisenä olen nyt kuitenkin eri kuin Jyväskylään mennessä. Siitä tunnen suurta kiitollisuutta. Jyväskylän sinänsä lyhyt kolmivuotiskausi on minulle merkityksellisempi kuin moni saattaa aavistaakaan. Olen suorastaan liikuttunut siitä, miten hyvin minua kaikki tahot – työtoverit, poliittiset päättäjät, virkamiehet, yleisö ja tietenkin jyväskyläläiset ystävät – kohtelivat. Jyväskylässä oivalsin sen mikä teatterissa ja elämässä on tärkeintä – yhteys ihmiseen.

Lämpimät onnitteluni 50-vuotiaalle Jyväskylän kaupunginteatterille! Olen varma siitä, että sain paljon enemmän kuin mitä itse pystyin antamaan niinä hienona kolmena vuotena, jotka siellä työskentelin. ”All You Need is Love”.

Reino Bragge, teatterinjohtaja 2007-2010

Jaa sivun sisältö:


@jklteatteri #jklteatteri

Jyväskylän kaupunginteatteri | Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä | Lippumyymälä, p. 014 266 0110

Copyright Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoa sivustosta