Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki » Kirjasto ja kulttuuri » Kaupunginteatteri » Teatteri » Historiaa » Väliaika: Kahvia, konjakkia ja hengähdystauko

Väliaika: Kahvia, konjakkia ja hengähdystauko

Väliajalla yleisö nauttii teatterinaisten järjestämästä tarjoilusta. Väliaika on myös teatteritalon veistoskilpailun voittanut Veikko Hirvimäen teos, joka tervehtii katsojia yleisölämpiön seinältä.

Teatteriminnat – perustettaessa Jyväskylän kaupunginteatterin naistukiyhdistys Minnat R.Y. –syntyi samana vuonna kuin kaupunginteatteri, ja toiminta päättyi vuoden 2012 lopussa. Minnat kattoivat pöytiä, keittivät kahvin ja teen, tarjoilivat leivoksia, suolapaloja ja miestä väkevämpää. Vuoden 2013 alusta lähtien väliaikatarjoilusta on huolehtinut Sodexo.

Kun yleisö virkistäytyy tarjoilun parissa, on näyttelijöillä hetki aikaa huokaista. Joku katsoo iltauutisia, toinen selaa päivän lehtiä. Joku istuu itsekseen ja kertaa repliikkejä tai koreografiaa. Näyttämömiehet, kampaaja, maskeeraaja, pukija ja tarpeistonhoitaja tuskin ehtivät vetää henkeä koko esityksen aikana.

Teatterilaisille näytöskausi on tiukkaa työtä, jonka katkaisevat vain joulun ja pääsiäisen aikaan ajoittuvat lomat. Kesällä teatterissa ei ole esityksiä, mutta silloinkin näyttelijät valmistautuvat tulevan näytäntökauden rooleihin. Viitseliäimmät ottavat pestin kesäteatteriesityksen ohjaajaksi tai näyttelijäksi. Teatterin lippumyymälä sulkee ovensa ja aukeaa taas elokuun alussa. Kaupunki voi tilojen ja aikataulujen salliessa vuokrata teatteriaan erilaisten seminaarien, juhlien tai vastaanottojen pitopaikaksi.

Jaa sivun sisältö:


@jklteatteri #jklteatteri

Jyväskylän kaupunginteatteri | Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä | Lippumyymälä, p. 014 266 0110

Copyright Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoa sivustosta