Suoraan sisältöön
  • Hair-musikaali
  • Hetkiä 1918
  • Kovaa kyytiä
  • Luuseri
  • Merten gorilla
  • Oi ihana Panama
  • Päivänsäteet
Jyväskylän kaupunki » Kirjasto ja kulttuuri » Kaupunginteatteri » Teatteri » Kaupunginteatterin Vuoden Teatteriteko

Jyväskylän kaupunginteatterin teatteriteko -palkintoa on jaettu vuodesta 2015 alkaen. Palkinnoin voi saada Jyväskylän kaupunginteatterissa näytäntövuoden aikana valmistettu kokonainen produktio, yksittäinen roolisuoritus, lavastus, puvustus, musiikki, koreografia, ohjaus, tarpeisto tai muu teatteriesityksen valmistumiseen liittyvä toimenpide. Palkintona jaettava Muusa on kuvanveistäjä Martti Virtasen suunnittelema. Mystistä muusahahmoa esittävä pronssiveistos on kiertopalkinto, jota säilytetään Jyväskylän kaupunginteatterin yleisölämpiössä. Patsaan jalustaan kiinnitetään vuosittain voittajien nimilaatat. Voittajat saavat omakseen veistoksesta valmistetun kipsivaloksen. Erikseen voidaan jakaa myös erikois-Muusa elämäntyöstä. Nelihenkinen esiraati valitsee vuosittain finalisteja, joista yleisö äänestää voittajan. Raatiin kuuluivat vuonna 2018 Pirkko Ritanen, Pirjo Salmi, Tomi Tuomaala ja Satu Paloniemi.

Jyväskylän kaupunginteatterin teatteriteko -palkinto 2018 Jukka-Pekka Mikkoselle

Jukka-Pekka Mikkosen roolityöt pienellä näyttämöllä; toimistotyöntekijä Putkonen /Mielipuolen päiväkirja sekä Kemp / Täti ja minä -esityksissä saivat eniten ääniä teatteriteko-palkinnon äänestyksessä 2018. Raati perusteli ehdokkuutta näin:
Pieni näyttämö on näyttelijälle vaativa. Näyttelijä on yleisön edessä paljaana pienintä yksityiskohtaa myöten. Armoa ei tunneta, kaikki on näkyvissä. Mikkonen tekee todella hienot, tarkat ja antautuneet roolityöt molemmissa pienen näyttämön rooleissaan halliten uskomattoman määrän tekstiä sekä muuta ilmaisua. Mikkosen työskentely on älykästä, tarpeen mukaan mellastavaa, tarpeen mukana pidättelevää. Hänen näyttelemisensä on täsmällistä ja nyanssitajuista, roolihenkilöt vuoroin naurattavat vuoroin kauhistuttavat katsojaa. Onneksi olkoon!

Vuoden 2019 -teatteritekopalkinnon äänestys maaliskuussa 2019.

Muusa-palkinto

Vuosi 2015
Pukusuunnittelija Tuovi Räisänen
Pukusuunnittelu Lainahöyhenissä-musikaaliin

Vuosi 2016
Avustajien työpanos / Jekyll & Hyde -musikaalissa

Vuosi 2017
Näyttelijä Antti Niskanen
Jack/Stephanie rooli Diivat-näytelmässä

Vuosi 2018
Näyttelijä Jukka-Pekka Mikkonen
Roolityöt; toimistotyöntekijä Putkonen /Mielipuolen päiväkirja sekä Kemp / Täti ja minä

Jaa sivun sisältö:


@jklteatteri #jklteatteri

Jyväskylän kaupunginteatteri | Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä | Lippumyymälä, p. 014 266 0110

Copyright Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoa sivustosta