Suoraan sisältöön

EEROLANTIEN KATUSUUNNITELMA

Eerolantie on yksi Terttumäki II kaava-alueen kaduista. Terttumäki sijaitsee Jyväskylässä Palokan alueella Kirrin pohjoispuolella. Jyväskylän keskustaan on matkaa noin 8 kilometriä ja Palokan keskukseen noin 2 kilometriä. Kaava-alue rajoittuu itäpuolelta Saarijärventiehen ja länsipuolelta pelto- ja metsäympäristöön. Pohjoisreunassa alue rajautuu Terttumäki I asemakaava-alueeseen ja etelästä Eerolan pientaloalueeseen. Kaava-alueen ympärillä on pientalovaltaista asutusta.

Kaava-alue on yleisilmeeltään peltoa ja metsämaisemaa. Alueen maapohja on tutkimusten perusteella pääasiassa erittäin routivaa silttiä ja silttimoreenia. Kairaukset ovat pääosin päättyneet kiveen tai kallioon 2-3 metrin syvyydessä maan pinnasta. Alueella on tehty luontoselvitys Palokan osayleiskaavatyön yhteydessä vuonna 2001. Selvityksen mukaan alueella ei ole erityisiä luontoarvoja. Myöhemmin luontotietoihin on lisätty mm. liito-oravahavaintoja .

Eerolantie alkaa Saarijärventieltä. Siitä on rakennettu aiemmin jo Saarijärventien ja Eerolankujan välinen osuus. Tämä katusuunnitelma koskee Eerolantien uutta osuutta Eerolankujalta länteen ja sen pituus on noin 380 metriä. Eerolantie on päättyvä tonttikatu, jonka päässä on autojen kääntöpaikka. Kääntöpaikalta jatkuu jo rakennettu kevyen liikenteen yhteys Terttumäki II –alueelle. Eerolantien katualueen leveys vaihtelee 12 – 16 metriin. Ajoradan leveys on 5,25/ 5,0 metriä ja ajoradasta reunakivellä korotetun jalankulku- ja pyörätien leveys on 3,25/3,0 metriä. Ajorata ja kevyen liikenteen väylä päällystetään asfaltilla. Kääntöpaikka rakennetaan samalle tasolle kuin jalankulku- ja pyörätie. Kääntöpaikka päällystetään betonikivin, jolloin se erottuu autojen, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden yhteisenä liikennetilana. Katu valaistaan ja luiskat nurmetetaan.

Eerolantien korkeusasema seuraa pääosin nykyistä maanpintaa. Kadun kuivatus hoidetaan avo-ojilla ja hulevesiviemäreillä, jotka liitetään aiemmin rakennettuihin viemäreihin.

Eerolantien rakentaminen on suunniteltu alkavaksi vuoden vaihteessa. Kaupunkirakennepalveluiden yhdyskuntatekniikan investointien budjetissa kadun rakentamiseen on varattu 250 000 euron määräraha. Lisäksi tulevat vesihuollon toteuttamiskustannukset.

Suunnitelmat olivat julkisesti nähtävillä Rakentajantalon palvelupiste Hannikaisessa 3.11. – 17.11.2009.

Lisätiedot: rakennnuttajainsinööri Timo Vuoriainen, puh. (014) 266 5144

Sijaintipaikkakartta (pdf)

Yleiskartta (pdf)

Asemakaavaote (pdf)

Asemapiirustus (pdf)

Pituusleikkaus (pdf)

Katuvihersuunnitelma (pdf)

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta