
KIVEEN HAKATTU HISTORIA
Sulo Strömbergin kokoama valokuvanäyttely kiviin ja kallioihin hakatuista esihistoriallisista ja historiallisista merkinnöistä
Keski-Suomen museossa 13.2. – 21.3.2010
Kerimäkeläisen Sulo Strömbergin vuosikymmenien uurastuksen tuloksena syntynyt näyttely Kiveen hakattu historia on ollut esillä viime vuosina monissa arvostetuissa näyttelypaikoissa. Näyttely on tehnyt tunnetuksi kiviin tehtyjen merkintöjen monipuolista ja kiehtovaa sanomaa. Pääosin itäisestä Suomesta löytyneet lukuisat kiveen hakatut rajamerkinnät, karsikot eli vainajien muistokivet sekä uhritoimituksissa käytetyt kuppikivet on valokuvattu ja koottu kiehtovaksi näyttelyksi.
Maamme itäosien historiasta johtuen on Sulo Strömberg voinut vuosien mittaan löytää runsaasti valtakunnanrajaa osoittavia kiveen hakattuja merkintöjä. Strömberg on laajentanut etsimis- ja dokumentointityötään viime aikoina myös esihistoriallisissa uhritoimituksissa käytettyjen ns. kuppikivien aihepiiriin. Kiveen hakattu historia tuo esille arvokasta tutkimuksellista aineistoa aiheesta, jota ei ole ennen Strömbergin kokoamistyötä lainkaan voitu tutkia. Esimerkiksi Strömbergin löydös hahmotettavissa olevista tähtikuvioista esihistoriallisena aikana syntyneiden kuppikivien yhteydessä saattaa hyvinkin avata uusia näkökulmia esihistoriallisen ajan suomalaisten maailmankuvaan.
Lauantaina 13.2. yleisölle avautuvan Kiveen hakattu historia -näyttelyn eräs tarkoitus on tuoda esille ilmiötä, jota ei Keski-Suomesta ole kovinkaan paljon vielä talletettu. Toivon mukaan näyttely voisi olla kannustamassa luonnossa liikkujia havainnoimaan kivissä havaitsemistaan ihmiskäsin syntyneistä merkinnöistä.
Lisätietoja:
Intendentti Erkki Fredrikson
(014) 266 4354
erkki.fredrikson@jkl.fi
09.02.2010 09.20 Johanna Puhakka