Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Kirjasto, kulttuuri, museot > Kirjasto > Aineistot ja verkkopalvelut > Miten aineisto löytyy

Miten aineisto löytyy kirjastosta

Kirjastosta lainattava aineisto löytyy eri toimipisteistä eli pääkirjastosta, lähikirjastoista ja autokirjastosta. Toimipisteissä aineisto on edelleen jaettu eri osastoille, joita ovat aikuisten, lasten ja nuorten ja pääkirjastossa lisäksi musiikkiosasto.

Aineisto on järjestetty hyllyihin aiheen mukaisesti luokkiin. Samoja aiheita käsittelevät teokset löytyvät samasta paikasta. Luokka kertoo aineiston sisällöstä eli sitä voi käyttää tiedonhaun apuna. Tietokannasta hakemiseen ks. hakuohjeet.

Luokkien sisällä aineisto on aakkosjärjestyksessä, yleensä tekijän sukunimen mukaan, poikkeustapauksissa teoksen nimen mukaan. Kirjaston tietokannassa Sijainti-kohdassa luokkanumeron jälkeinen kolmikirjaiminen lyhenne osoittaa, mistä teos aakkosissa löytyy.

Esim. Härkönen, Anna-Leena: Loppuunkäsitelty. Sijainti: 86.2 HÄR.

Jos luokkanumeroa vastaavaa hyllyä ei löydy, peitetään viimeinen numero, kunnes päästään numeroon, joka löytyy.

Esim. Olsen, Lars-Henrik: Pikkuötökät talossa ja puutarhassa. Sijainti: 58.203 OLS löytyy mm. pääkirjaston aikuistenosastolta hyllystä 58.2.

Kunkin toimipisteen pohjakartasta näkyy hyllyjen sijainti. Karttoja saa toimipisteistä, ja ne löytyvät pian myös verkosta.

Aiheen mukaisia pääluokkia on kymmenen, jotka jakautuvat edelleen kymmeneen alaluokkaan jne. Tarkemmat tiedot eri luokkien sisällöstä löytyy Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmästä VerkkoYKL:stä.

0 YLEISTEOKSET, KIRJA-ALA, JOUKKOTIEDOTUS

Täältä löytyvät kirjat, joissa on asiaa monesta eri aiheesta, esim. tietosanakirjat ja kirjaluettelot.

1 FILOSOFIA, PSYKOLOGIA, RAJATIETO

Tietoa esim. filosofeista, etiikasta, ihmisen mielestä, horoskoopeista ja unista. Myös elämäntapaoppaat löytyvät täältä.

2 USKONTO

Maailman eri uskontoja, mytologioita yms. käsittelevät kirjat ovat tässä luokassa.

3 YHTEISKUNTA, KASVATUS

Lakikirjat, käytös- ja tapaoppaat, tietoa työelämästä, sosiaalipolitiikka, kasvatus ja opetus ja maanpuolustusasiat löytyvät täältä.

4 MAANTIEDE, MATKAT, KANSATIEDE

Tässä luokassa on mm. karttakirjoja, matkaoppaita, matkakuvauksia ja tietoa elämästä ennen vanhaan.

5 LUONNONTIETEET, MATEMATIIKKA, LÄÄKETIEDE

Esim. luonnonsuojelu, tähtitiede, fysiikka, kemia, luonnonvaraiset eläimet ja kasvit sekä lääketiede ja terveydenhoito löytyvät tästä luokasta.

6 TEKNIIKKA, KÄSITYÖ, KOTITALOUS, LIIKETALOUS

Täältä löytyvät erilaisia koneita ja laitteita ja niiden toimintoja käsittelevät kirjat. Täällä on tietoa myös atk:sta, rakentamisesta, lemmikkieläimistä, käsitöistä, puutarha- ja huonekasveista, ruuanvalmistuksesta, metsästyksestä, kalastuksesta ja liiketaloudesta.

7 TAITEET, LIIKUNTA

Taidehistoria, arkkitehtuuri, kuvataiteet, näyttämötaide ja musiikki taiteilijaelämäkertoineen, kuten myös urheilu, pelit ja leikit ovat tässä luokassa.

8 KAUNOKIRJALLISUUS, KIRJALLISUUS- JA KIELITIEDE

Kirjaston suurin luokka 84 eli kaunokirjallisuus kuuluu tähän pääluokkaan. Erikielisen kaunokirjallisuuden lisäksi tästä pääluokasta löytyy mm. nimikirjat ja tietoa kirjailijoista ja kirjallisuushistoriasta sekä eri kielten oppikirjat, sanakirjat ja kielikurssit.

Kaunokirjallisuuden luokka on aikuisten osastolla jaettu kielen lisäksi osin myös kirjallisuuden lajin mukaan. Lajeja ovat esim. Erä, Fantasia, Jännitys, Huumori, Kauhu, Romantiikka, Scifi, Sota ja Uskonto. Sadut, kuvakirjat ja sarjakuvat ovat luokassa 85.

9 HISTORIA

Tässä luokassa on tietoa eri aikakausien ja maiden historiasta ja kulttuurihistoriasta. Myös muistelmat ja muut kuin taiteilija- yms. elämäkerrat löytyvät täältä.

 
Aalto-kirjastot
Hae kirjoja, levyjä jne...
Tarkennettu haku
Lainojen uusinta

Yhteystiedot:
Jyväskylän kaupunginkirjasto -
Keski-Suomen maakuntakirjasto
Vapaudenkatu 39-41
puh. (014) 266 4123 (lainaus)
(014) 266 4104 (neuvonta)
PL 50, 40101 Jyväskylä
etunimi.sukunimi@jkl.fi

Palautetta kirjastolle

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta