Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Palvelut > Kirjasto, kulttuuri, museot > Kulttuuripalvelut

Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut

Kulttuuripalvelut luo edellytyksiä taiteen ja kulttuurin tekemiselle ja kokemiselle järjestämällä kulttuuritarjontaa ja -tapahtumia sekä tukemalla kulttuuritoimintaa. Se vastaa seudullisesta lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttuuriaitan toiminnasta ja järjestää Taideapteekin kulttuuripalvelut ikääntyneille. Vuosittain toistuvia tapahtumia ovat Jyväskylän päivät maaliskuussa ja Lasten Lysti -kulttuurisyksyn tarjonta syyskaudella. Kulttuuripalvelut vastaa myös Vanhastapappilasta Korpilahdella.


Huom! Kulttuuripalvelujen uusi osoite on Matarankatu 6, 2. kerros


Kulttuuripalvelut hallinnoi kulttuuri- ja kansalaistoiminnan avustuksia, joista päättää kulttuuri-, liikunta- ja nuorisolautakunta. Kulttuuri- ja kansalaisjärjestöille tarkoitetut toiminta-avustukset ovat haettavina vuosittain tammikuun loppuun mennessä ja kohdeavustukset tammikuun ja elokuun loppuun mennessä.

Avustukset vuonna 2012

TOIMINTA-AVUSTUKSET vuodelle 2012 ovat haettavina 31.1.2012 mennessä
Toiminta-avustusta voi hakea Jyväskylään rekisteröitynyt yhdistys ympärivuotiseen toimintaan.

KOHDEAVUSTUKSET ovat haettavina kaksi kertaa vuodessa:
- ensimmäinen hakuaika päättyy 31.1.2012
- toinen hakuaika päättyy 31.8.2012
Kohdeavustusta voi hakea jyväskyläläinen yhdistys, yhteisö tai ryhmä sekä kulttuuriavustuksia myös yksityinen henkilö kohdennettuun, avustushakemuksessa esitettyyn tarkoitukseen.


Uutisia

Jyväskylän kaupunki - kulttuuri - Uutisia

Kulttuuriluotsit tekivät löytöjä Jyväskylän kaupungin 2000-luvun taidehankinnoista 07.02.2012 17.08

Outi Markkanen, Piski, 1996–97, kuva Veikko Pevgonen 16.2.–22.4. Kulttuuriluotsien löytöjä Jyväskylän taidemuseon Holvin ...

Baletin parhaat valloittavat 03.02.2012 12.52

Jyväskylä Sinfonian Baletin parhaita -konsertti alkaa 15.2. klo 19 Jyväskylän teatteritalossa. Aidon balettitunnelman ...

Uusi verkkonäyttely kertoo suomalaisten perheiden talvipäivästä 02.02.2012 15.50

Dokumentointi oli osa museoiden yhteistä ”Suomalainen talvipäivä” -hanketta. Siihen osallistuivat Hämeenlinnan kaupungin historiallinen ...

Kirjastossa tapahtuu Lainan päivänä 8.2. 01.02.2012 15.57

Tervetuloa kirjastoon Lainan päivänä! Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Lainan päivän Kirjakaraoke – ...

 

Laulusta Voimaa -logo

Tutut yhteislaulutilaisuudet
Minnansalissa perjantaisin
20.1. / 17.2. /16.3./ 13.4./ 11.5.
klo 13-14.30

Laulattamassa Jaana Eloranta.
Vapaa pääsy.

Tervetuloa!


Linkkejä

kulttuuriluotsit logo

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta