Maaseutupalvelut
Ajankohtaista: Peltoja tarjotaan vuokralle vuoden 2012 alusta alkaen, vuokraushakemukset 11.11.2011 mennessä.
Maaseutupalveluiden toiminta-ajatuksena on EU:n ja kansallisten maataloustukien, -avustusten ja aluepoliittisten tukien tehokas hallinnointi alueella ja maaseutuelinkeinojen sekä sopeuttaminen että kehittäminen työ- ja elämismahdollisuuksien säilyttämiseksi kaupungin maaseutualueilla.
Maaseutuasiamiehen tärkein viranomaistehtävä on tulotukihakemuksien käsitteleminen, tallentaminen, maksaminen sekä päätösten tekeminen. Suoria tulotukia maksetaan Jyväskylän alueella vuosittain n. 6.7.milj euroa. Jyväskylän kaupunki hoitaa myös Muuramen kunnan maaseutupalvelut. Maaseutuasiamies on tavattavissa Muuramen kunnanvirastolla aina tarvittaessa. Tukieuroja muuramelaisille viljelijöille maksetaan vuosittain n. 800 000 euroa. Maaseutuasiamiehen työnkuvaan kuuluu myös satovahingot, petoeläin- ja hirvivahingot sekä erilaisten maataloushallintoon liittyvien rekisterien ylläpito, kuten tukioikeus-, eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterit. Lausuntoja eri viranomaisille annetaan aina tarvittaessa.
Maaseudun kehittäminen muuttuvassa yhteiskunnassa on elintärkeää. Erilaisten hankkeiden kautta syntyvät liitännäiselinkeinot ja perusmaatalouden investointituet ovat maatalousyrittäjille rakennemuutoksessa välttämättömiä maaseudun elinvoiman säilyttämiseksi.
Maaseutuasiamies Aila Rekola
p. 014 26 61572, 040 743 4506
Maaseutuasiamies Vesa Nerg, viljelypalstojen vuokraus, yksityistieavustukset
p. 014 266 1579 (klo 8-12)
Katuosoite:
Maaseutuasiamiehet löytää osoitteesta Nevakatu 1 (Huhtasuon terveysaseman 1.kerros). Tiistaisin Aila Rekola palvelee Korpilahden yhteispalvelupisteessä.
Postiosoite:
Jyväskylän kaupunki, Maaseutupalvelut, Nevakatu 1, 40340 Jyväskylä
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@jkl.fi
Keskiviikkoisin ja torstaisin Jyväskylän maaseutuasioissa palvelee myös
Toivakan maaseutupäällikkö Matti Ilmonen p. 040 528 9786.
Lomituspalvelut
Maatalousyrittäjien lomituspalveluiden järjestämisestä vastaa Keuruun paikallisyksikkö, johon kuuluvat alueina Jyväskylä, Jämsä, Multia, Muurame, Mänttä-Vilppula ja Petäjävesi.
Palvelun piirissä on noin 350 maatalousyrittäjää ja 240 maatilaa.
Linkki Keuruun lomituspalveluihin: http://www.keuruu.fi/index.php?id=485*
Linkistä www.mela.fi* löytyy lisätietoja palvelun sisällöstä.
Työvoimana yksikössä on 55 vakituista maatalouslomittajaa ja lisäksi määräaikaisia lomittajia tilanteen mukaan.
Mela-asiamies Johanna Nieminen p. 020 630 0696, johanna.nieminen[at]mela.fi.
Vastaanotto Jyväskylässä toimii ajanvarauksella.
Lisätietoja luopumistuesta Mela - http://www.mela.fi*.
Maaseutupalvelujen esimies ja maaseutulautakunnan esittelijä :
Kehitysjohtaja Timo Rusanen
p.014 266 1573
etunimi.sukunimi@jkl.fi