Suoraan sisältöön

Mäki-Matin perhepuiston toiminta

Toiminta jakaantuu syksy-, kevät- ja kesäkauteen, joista jokaisesta julkaistaan oma toimintaesitteensä. Syksyisin ja keväisin painottuvat erilaiset kerhot ja kiinteät ryhmät. Kesä puolestaan on omaehtoisen ja avoimen toiminnan aikaa. Toiminnasta vastaavat koulutetut ohjaajat (lastentarhanopettaja, lastenhoitaja ja päiväkotiavustaja). Kerhoihin haetaan sähköisen asioinnin kautta (myös perhekerhoon) Sähköinen hakemus. Tai paperilomakkeella, joka löytyy täältä.


Lasten kerhot


Jokaiseen toimintavuoteen on haettava kerhohakemuksella, eli toimintavuoden 2016 - 2017 kerhopaikka ei automaattisesti jatku toimintavuonna 2017 - 2018.
Vapaina olevia paikkoja voi hakea ympäri vuoden.

Kerhot toimivat viikottain koulujen toimintavuosikalenterin mukaan. Kerhoja on 2-5 -vuotiaille lapsille 1-2 kertaa viikossa, 3,5 tuntia kerrallaan.
Kerhotoiminnan keskeisenä tavoitteena on lasten leikki- ja vuorovaikutustaitojen tukeminen sekä kokemuksen saaminen ryhmässä olemisesta.

Kiinteät kerhoryhmät

Maanantai ja torstai Kauppiaat klo 8.30 - 12.00:

Tiistai Autoilijat klo 8.30 - 12.00:

Tiistai ja torstai Posteljoonit klo 12.30 - 16.00:

Perhekerhot

Perhekerho1 keskiviikkoisin klo 9-12.

Perhekerho 2 perjantaisin klo 9-12.

Perhekerhoihin haetaan päivähoitohakemuksella. Hakemukseen pääset sivun yläreunasta.
Perhekerho on ohjattu ja osin ryhmäläisten kanssa yhdessä suunnniteltu toimintamuoto, jossa vanhempi ja lapsi käyvät yhdessä.
Tavoitteena on perheiden ryhmääntymisen edistäminen sekä kokemuksien jakaminen vertaisryhmästä.


Kaikille avointa toimintaa

Perhekahvila:

Avoin toimintamuoto, jossa on vapaata toimintaa ja vertaiskohtaamisia kahvin ja pullan ( perjantaisin) merkeissä puiston aukioloaikana.

Muskarit:

Ryhmät kokoontuvat keskiviikkoisin, kertamaksu on 3€/lapsi.
klo 9.30-10.00 vauvat
klo 10.10-10.40 1-2-vuotiaat
klo 10.50-11.20 sisarusryhmä (6kk-6v)
klo 11.30-12.00 2-3-vuotiaat


Ikähaarukka on väljähkö, ovella ei kysellä papereita!
Tervetuloa mukaan hauskanpitoon! :)


Syyslomaviikolla ei ole muskareita.

Jouluna muskaritauko

Ei ennakkoilmoittautumista!
Muskareiden kesto on puolisen tuntia ja ne maksavat 3€/lapsi. Muskarit ovat Pikku-Maijassa ja kesäkautena sään salliessa ulkona.


Lisäksi muuta avointa toimintaa: retkiä, tapahtumia ja mahdollisuus omaehtoiseen ajanveittoon sekä sisällä että ulkona. Tärkeänä osana ovat käyttäjien ideat ja tuki toiminnan toteuttamisessa.

Puiston ylätaloa, Pikku-Maijaa, voi vuokrata syntymäpäiviä, yhdistysten toimintaa tai muuta mukavaa varten. Kysy lisää puistosta (anna.nurmesniemi@jkl.fi)

Kesällä puiston toiminta koostuu vapaasta leikistä, ohjatuista tuokioista ja ulkoilusta. On myös grillipäiviä, teatteria sekä erilaisia tapahtumia.


Tapahtumista tiedotetaan myös Mäki-Matin perhepuiston tuki ry:n sivuilla www.pikku-matti.net

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017