Suoraan sisältöön

Moirislammen puiston kevyen liikenteen väylä

Kaupunkirakennepalveluiden Yhdyskuntatekniikan vastuualue on teettänyt Moirislammen puiston kevyen liikenteen väylän rakennussuunnitelman. Suunnitelman on tehnyt VSU Arkkitehtuuri- ja viheraluesuunnittelu Oy. Suunnittelua on tehty hyväksyttyyn viheryleissuunnitelmaan nojaten. Itse puistoalueen suunnitelma on jo aiemmin hyväksytty.

Kevyenliikenteenväylän suunnittelun lähtökohtana on ollut alueen yhteyksien parantaminen sekä alueen yleisilmeen jäsentäminen ja parantaminen.

Alueelle rakennetaan leveä, sorapintainen kevyen liikenteen väylä, nykyiset liittymät kerrostalotontin puolella säilytetään. Väylän ja Musiikkitalon välissä olevat puut ja pensaat poistetaan. Niiden tilalle istutetaan selkeämpi pensaskokonaisuus keltavuohenkuusamasta. Pensasistutus erottaa samalla pysäköintialueen ja kevyenliikenteenväylän toisistaan. Lisäksi alueelle istutetaan yhdeksän mäntyä tuomaan vehreyttä myös talviaikaan. Käytävän reunat nurmetetaan.

Alueen tuleva hoitoluokka on viheralueiden osilla A2.

Suunnitelman alustava kokonaiskustannusarvio on 42 000 euroa.

Suunnitelmat olivat julkisesti nähtävillä Rakentajantalon palvelupiste Hannikaisessa 10. - 24.1.2012.

Lisätiedot: rakennuttajahortonomi Leena Rapo p. (014) 266 5148

Sijaintikartta (pdf)

Suunnitelmaselostus (pdf)

Asemakaavaote (pdf)

Asemapiirustus (pdf)

Tasaus ja kuivatus (pdf)

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta