Suoraan sisältöön

Laatikko 1: Keljon kulkijoita

“Huomenta!” Martti Korpilahti pyyhälsi Keljon Taipaleen taloon aamukahdeksalta viimeistään. Runoilija oli aamulenkillään, vaikka sitä sanaa ei tuolloin vielä tunnettukaan. Lennähti sisään kaikkein kurjimmalla säällä ja pudisti myrskyn jäljet harteiltaan.

"Sanoi, että nauttii, kun saa ponnistella tuulta ja sadetta vastaan", kerrotaan.

Sitten flyygelin ääreen. Sellainenkin Taipaleen talosta löytyi, Julius Johnsonin jäämistöstä hankittu.

Korpilahti asui Strengin talossa Vaasankadun alapäässä. Tyylikäs, vanha kivitalo seisoo paikallaan vieläkin.

Sysmälässä asui Juhani Siljo, Keljon kulkijoita hänkin. Siljo nähtiin salaperäisillä retkillään rakastettunsa Ain'Elisabet Pennasen kanssa.

"Usein ajattelin", Pennanen tilitti surupäiväkirjaansa keväällä 1918, Siljon kuoltua, "mitä sillä kävelyenergialla jo muuten olisimme saaneet aikaan - perattu kontu, rakennettu koti" (ks. Matti Itkonen: Ainokaiselleni. JY 2002).

Pennasen Vuorenviemät (1920) on romaanimuistelus noista kipeistä, kadotetuista onnenhetkistä.

"Onnen kaava kuuluu: minä olen, sinä olet, luonto on!" Siinä lauseessa on aimo annos Siljoa.

Urbaaneita kulkijoita Jyväskylässä on ollut Mattijuhani Särkkä.

"Kuljen kuljen, pitkin poikin, pitkin poikin puiston puolta, vaahteran lehti olalla."

Mattijuhani Särkkä (Timo Haajanen, Esko Jämsén, Mattijuhani Särkkä: Tästä kaupungista. Gummerus 1969)

Esa Sironen

Keljon isännät Lauri Lahti (vasemmalla) ja Onni Hovila (oikealla) kevättalvella 1926 välissään runoilija, kuoromies ja opettaja Martti Korpilahti. (Lahden suvun kokoelma, Keski-Suomen museon kuva-arkisto)

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta