Suoraan sisältöön

Kipeitä muistumia

Kun selaan lapsuuteni syvätuntoisia sivuja, palautuu mieleeni, kuinka syvästi olin ihastunut Shirley Templeen. Minulla oli hänen filmikuviaan, joita sai purukumilevyjen kääreistä. Pidin kuvia puseron taskussa ja katselin niitä salassa muilta pojilta. Tämä ihastus oli minulle, kymmenvuotiaalle, jo toinen tuntemus. Ensimmäisen olin jo lämpsähousuiässä ikimuistoisesti kokenut.

Syntymäpaikkani Risulan avarilla tanhuvilla teutaroi suuri lapsiparvi. Siinä joukossa pyörähteli tummasilmäinen Elma-tyttö. Me olimme Elman kanssa hyviä kavereita ja tykkäsimme toisistamme.

Talon keskeltä kohosi leveä ulkoporras oivine lymypaikkoineen. Sinne piiloon me yhtenä kesäpäivänä Elman kanssa hiivimme mukana liiteristä löytynyt iso nokkossäkki. Sulloimme itsemme säkin kätköön, ja ah, kuinka mukavalta tuntui niin. Liki toista oli hyvä olla, ihan nätisti vain, ei muuta.

Kun syvässä onnen huumassa kotioven aukaisin, isosisko rääkäisi suurella äänellä: “Äit’, Martti oli Rantasen Elman kanssa rappusten alla!“ Siinä hetkessä huuma siruiksi meni ja pääkopassa räjähti.

Näin pesukomuutin päällä emalimukin. Vihaa täynnä tarrasin korvasta kiinni ja viskasin mukin menoon. Niin hyvä oli silmäni sihti, että muki jämähti keskelle siskon otsaa. Hirveä parku siitä tuli, ja iso patti otsassa loisti. Kun äiti sen jäljen näki, hän isän pyhähousuista vyön tempaisi, ja sitten sain minä. Niin oli kipakat armaan emoni lyönnit, että paljas persaus helläksi tuli.

Mutta tämä poika ei pienistä vonkunut eikä tekoaan katunut. Siskon syy, kun moisen asian viitsi äidille kannella.

Nyt muki vain
tunteissain,
jota muistelun
hetkellä viskon.

Kesä jatkui ja sattuma korjasi satoaan. Olin sellainen tonkan kokoinen, kun seisoin liiterin edessä isoveljeni puuhaa seuraten. Veljellä oli kädessä hamppunarun pätkä, jota hän solmusi vajan oviaukkoon. Sovitti alapäähän laudanpalan ja komensi minut istumaan.

Katsoin narua ja osasin kysyä: “Kestääkö naru?“ Isoveli sanoi sen kestävän ja tyrkkäsi kiikun vauhtiin. Alkuun ihan hyvin kiikku liikkui, kunnes kesken vauhdin naru katkesi. Tunsin kuinka putosin ja matkustin unten maille.

Kun tänään takaraivoni arpea sivelen, isoveli tulee mieleen. Muistan kaukaista talvipäivää, jolloin kiikuntekijä sai vuorollaan tuta, miltä tuntuu suuri kipu.

Seisoin Valkosenmäen penkalla. Mäki edessäni oli reen jalasten liukkaaksi hioma. Mäen harjalla seisoi isoveli. Kieli ulkona keskellä suuta poika pukkasi potkurin hurjaan kiitoon. Yksi suhahdus vain, kun hän kiiti ohitseni. Kun poika tuli mäen kurviin, ohjaus petti. Potkuri hyppäsi raiteilta, jätti tien ja syöksyi luiskaan päin puuta. Kuului kova rysähdys ja isoveli lensi kuin kesävaris rähmälleen.

Näky kolaripaikalla oli hirveä. Potkuri yksinpuin ja isoveli hangella suu verta valuen. Hetki hiljaista oloa. Katsoin veljen suuta ja totesin kielen olevan melkein irti poikki. Kieli oli ollut laskussa ulkona suusta. Tärsky tuli, ja mäenlaskun loppu oli surkea.

Kun kotitohtori tarmokas
kävi haavaan kiinni,
niin ajastaan
veljen suun paransi
äitini illotiini.

Martti Hovila
(Ilmestynyt alunperin Kuokkanen-lehdessä 1.4.2004)




Martti Hovila on julkaissut Ylistön Risulaa, Jyväskylän Kukkumäkeä ja Vaajakoskea sivuavia, enemmän tai vähemmän omaelämäkerrallisia romaaneja.


Hovila tunnetaan Jyvässeudun Toivo Pekkasena, työn ja paikallisen työläisyhteisön kuvaajana. Häntä voisi verrata myös Lauri Viitaan, sillä Hovila taitaa huumorin käytön.




Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta