Suoraan sisältöön

Viljasenpuiston saneeraussuunnitelma

Kaupunkirakennepalvelujen Liikenne- ja viheralueet -vastuualue on teettänyt Viljasenpuiston viherrakennussuunnitelman puiston saneerausta varten. Suunnitelman on tehnyt VRJ Länsi-Suomi Oy ja FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy. Suunnitteluryhmässä on ollut mukanaa alueen asukasedustus, sekä kuultu sisäisiä sidosryhmiä, kuten perhepäivähoitoa ja liikenne- ja viheralueiden ylläpitoa.

Yleistä

Viljasenpuisto sijaitsee kantakaupungissa, Nisulan asuntoalueella, Viljasenkadun ja Kenttäkadun välisessä kolmiossa. Puiston ympärillä on tyypillistä jälleenrakennuskauden omakotiasutusta ja kulttuuriympäristölle ollaan laatimasas suojelukaavaa. Kaavamuutos ei kuitenkaan estä puiston saneerausta mitenkään.

Uusi suunnitelma

Puiston edellinen suunnitelma on tehty 1995, nykyisessä suunnitelmassa on noudateltu puiston nykyistä muotokieltä ja tilanjakoa leikkitoimitojen sijoittelussa sekä kentän säilyttämisessä. Myös puiston vanhoja rakenteita käytetään uudelleen.

Kasvillisuus on rehevää ja muodostaa osittain liiankin suojaisia tiloja, joten sitä on osin määritelty poistettavaksi näkymien avaamiseksi. Osa istutuksista korvataan metalliaidalla, alueen turvallisuuden parantamiseksi.

Nykyiset leikkivälineet uusitaan ja puistoon tulee keinuja, monitoimiteline, kiipeilyä, liukua, hiekkalaatikko ja karuselli. Täysin uutena ja erilaisena toimintoja puistoon tulee isommille lapsille tarkoitettu vauhdikkaampi leikkiväline.

Valaistus, penkit ja roskakorit uusitaan.

Puiston saneeraukselle on varaus vuoden 2014 investointiohjelmassa. Arvioitu saneerauksen kustannus on noin 92 000 euroa.

Asemapiirustus (pdf)

Suunnitelmaselostus (pdf)

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta