Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Lastensuojelutarve ja muu tuen tarve selvitetään alkuarvioinnissa

Lapsen tai nuoren lastensuojeluasia käynnistyy, kun lapsi tai nuori, lapsen huoltaja tai joku muu lapsesta huolissaan oleva henkilö ottaa yhteyttä lastensuojeluun.

Lasten ja perheiden kanssa työskentelevillä sosiaali- ja terveydenhuollon, päivähoidon, koulun, nuorisopalvelujen, seurakunnan ja poliisin sekä monilla muilla työntekijöillä on lastensuojelunlaissa erityinen ilmoitusvelvollisuus. Yhteydenotto lastensuojeluun tehdään usein yhteistyössä lapsen ja hänen vanhempiensa kanssa. Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä myös yksityinen henkilö, jolla herää huoli lapsen ja perheen tilanteesta. Yksityinen henkilö voi tehdä ilmoituksen halutessaan nimettömänä ilman henkilötietojaan. Myös lapsi tai nuori itse tai hänen huoltajansa voivat ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja hakea tukea. Yhteydenottoa kutsutaan pyynnöksi sosiaalihuollon tarpeen arvioimisesta.

Kaikki lastensuojeluilmoitukset selvitetään

Lastensuojelulain mukaan kaikki lastensuojeluilmoitukset tulee käsitellä. Selvitystyöstä vastaavat lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat.

Kiireellisissä tilanteissa lapsen ja nuorten tilanne selvitetään heti virka-aikaisena lastensuojelupäivystyksenä. Muissa tilanteissa seitsemän arkipäivän kuluessa ratkaistaan, onko tarpeen tehdä lastensuojelutarpeen selvitys vai muu tuen tarpeen arviointi (sosiaalihuollon tarpeen arviointi). Ellei kyse ole kiireellisestä lastensuojeluasiasta, sosiaaliaseman sosiaaliohjaaja tai sosiaalityöntekijä soittaa lapsen huoltajille viimeistään viikon kuluessa ilmoituksen saapumisesta ja sopii, miten lapsen asiaa selvitetään. Jos työntekijällä ei ole käytettävissä huoltajien yhteystietoja, heille lähetetään kirjeellä asiasta tieto.

Joskus lapsen ja perheen tuen tarpeen selvittämiseksi riittää keskustelu lapsen ja hänen vanhempiensa kanssa, eikä muuta selvitystä aloiteta.

Tuen tarvetta selvitetään yhdessä lapsen ja perheen kanssa

Lastensuojelutarpeen ja lapsen muun tuen tarpeen selvitykset tehdään lastensuojelun alkuarvioinnin tiimeissä, jotka toimivat aluejaon mukaisesti. Lastensuojelun työntekijä ottaa yhteyttä perheeseen ja sopii tapaamisajoista. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä vastaa lastensuojelutarpeen selvittämisestä. Sosiaaliohjaaja selvittää yhdessä lapsen ja perheen kanssa muuta lapsiperheen tuen tarvetta.

Selvitystyöskentely tehdään yhdessä lapsen ja hänen vanhempiensa kanssa tarpeen mukaisessa laajuudessa. Työskentelyyn sisältyy pääsääntöisesti lapsen ja huoltajien tapaamisia yhdessä ja erikseen, kotikäynti sekä tarvittaessa yhteistyötä lapsen läheisverkoston sekä mahdollisten perheen muiden tukitahojen kanssa. Selvityksen aikana kootaan yhteistä käsitystä lapsen arjesta ja elämäntilanteesta, tarpeista ja toiveista, vahvuuksista ja vaikeuksista sekä vanhempien kyvyistä ja voimavaroista vastata lapsensa kasvatuksellisiin ja huolenpidon tarpeisiin. Lapsen ja vanhempien kanssa käydään läpi lapsen ja perheen elämäntilannetta, vanhemmuutta sekä lapsen kasvuympäristöä.

Alkuarvioinnissa selvitetään, tarvitseeko lapsi ja perhe lastensuojelun tukitoimia tai muita lasten ja perheiden palveluja. Selvitys valmistuu kolmen kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä tekee kirjallisen yhteenvedon työskentelystä. Mikäli lastensuojelun sosiaalityöntekijän arvion mukaan lapsi ja perhe tarvitsevat lastensuojelupalveluita, aloitetaan lapsen lastensuojeluasiakkuus. Joskus lapsi, nuori ja hänen perheensä hyötyvät muista lapsiperheiden tai nuorten palveluista. Vanhempia ja lapsia autetaan löytämään kullekin perheelle sopivat palvelut.

Lastensuojeluilmoitus
Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien aluejako

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje